Blogimme kokoaa epävirallisia ajatuksia, näkökulmia ja tunnelmia globaalien kehityskysymysten ja kehitysmaiden arjen ympäriltä. Blogin kirjoittajat työskentelevät ja liikkuvat eri puolilla maailmaa. Artikkelit edustavat yksinomaan niiden kirjoittajien kantaa.
Ota yhteyttä kehitys.verkot@formin.fi, jos haluat kirjoittajaksi.
Egyptin jatkuvasti voimassa oleva poikkeustilalaki huolestuttaa kansalaisia ja ihmisoikeusaktivisteja. Poikkeustilan nojalla periaatteessa ja käytännössä kuka tahansa voi tulla pidätetyksi koska tahansa. Ihmisoikeusjärjestöjen arvion mukaan Egyptin vankiloissa on pidätettynä ja vangittuna ilman oikeudenkäyntiä 5 000 -10 000 ihmistä.
Kidutus ja seksuaalinen väkivalta on yleistä maan poliisilaitoksilla ja vankiloissa. Aihe oli pitkään vaiettu julkinen salaisuus ja vasta viime vuosina siitä on käyty julkista keskustelua. Vuosina 2006 - 2009 väkivallasta, kidutuksesta ja viranomaiselle sopimattomasta käytöksestä sai syytteen kuitenkin vain viisi poliisia.
Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch (HRW) arvostelee tuoreessa raportissaan kovin sanoin Egyptiä poliisivaltioksi, joka poikkeustilalain perusteella pidättää kansalaisia tekaistuin perustein ja jossa syytetyt eivät saa oikeudenmukaista oikeuskäsittelyä. Osansa kritiikistä sai myös lähes kolme vuosikymmentä vallassa ollut presidentti Mubarak, joka HRW:n Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan osastonjohtaja Sarah Leah Whitsonin mukaan on onnistunut vain yhdessä asiassa: pysymään vallassa.
HWR:n johtajan ajatukseen ”Egyptin turvallisuusviranomaisten tehtävänä olisi taata egyptiläisten turvallisuus eikä olla uhkana kansalaisille” on helppo yhtyä. Egyptiläiset pelkäävät poliiseja, erityisesti turvallisuuspoliiseja. Ihmisoikeusjärjestöjen raporttien mukaan systemaattisen pidätettyjen kidutuksen lisäksi poliisin ja turvallisuusviranomaisten toimintatapoihin on viime vuosina vakiintunut rikoksesta epäillyn perheen ja erityisesti naisten uhkailu ja pahoinpitely. Sen tavoitteena on saada tietoja tai vääriä tunnustuksia.
Poikkeustilalain tilalle on jo useamman vuoden ajan valmisteltu terrorismin vastaista lakia, joka todennäköisesti ei kuitenkaan lisäisi kansalaisten oikeusturvaa. Egyptin sisäministeri Habib El-Adly kiisti tammikuun lopussa televisiohaastattelussa näkemyksen Egyptistä poliisivaltiona. Ministeri myös sanoi poliisia vastaan nostettujen syytteiden olevan valheellisia. ”Niin kauan kuin et tee mitään väärää, poliisi suojelee sinua”, ministeri vakuutti. Tavallinen kadunkulkija on vahvasti eri mieltä – ja ”väärää” on Egyptissä esimerkiksi maan johdon arvostelu.
Kirjoittaja on Kairossa asuva vapaa toimittaja.
Global.finlandissa kirjoittajan nimellä varustetut artikkelit edustavat yksinomaan kirjoittajan kantaa.
PÄIVI ARVONEN, 3.2.2010
Kommentit (0)
Vuonna 1873 Sir Francis Galton, Charles Darwinin serkku ja tutkimusmatkailija, kirjoitti kirjeen The Times -lehdelle, jossa hän suunnitteli ’Mustan maanosan’ kesyttämistä brittien tarkoitusperille sopivammaksi seuraavalla tavalla: ”Ehdotan, että kannustamme kiinalaisten siirtokuntien perustamista Afrikkaan osana politiikkaamme, jotta kiinalaiset paitsi tulisivat osaksi afrikkalaisia yhteiskuntia, myös lisääntyisivät ja heidän jälkeläisensä syrjäyttäisivät alkeellisemman Negro-rodun.”
Törkeän rasistinen ehdotus kertoo paitsi eurooppalaisten suhtautumisesta afrikkalaisiin (ja kiinalaisiin) 140 vuotta sitten, herättää kiinnostuksen pohtia ajankohtaista ilmiötä: kiinalaisten ja afrikkalaisten lisääntyneitä kahdenvälisiä suhteita ja niihin liittyviä ennakkoluuloja.
Siinä missä eurooppalaiset yhtiöt ovat viime vuosina ulkoistaneet toimintojaan Kiinaan halpojen tuotanto- ja työvoimakustannusten vuoksi, kiinalaiset itse ovat jo kauan suunnanneet liiketoimintansa Afrikkaan. Kiinan yhteistyö Afrikan maiden kanssa onkin kasvanut räjähdysmäisesti. Kiinan läsnäolo Afrikan mantereella ei kuitenkaan ole uusi ilmiö. Esimerkiksi kiinalaiset naisjärjestöt aloittivat verkostoitumisen afrikkalaisten naisjärjestöjen kanssa jo 1950-luvulla tukemalla taloudellisesti niiden toimintaa ja järjestämällä esimerkiksi tekstiiliteollisuuden alan koulutusta. Tällä hetkellä ne pyrkivät muun muassa tukemaan afrikkalaisten naisopiskelijoiden opiskelua kiinalaisissa yliopistoissa, onhan afrikkalaisstipendiaateista nykyisellään naisia vain noin neljäsosa.
Kasvaneen taloudellisen yhteistyön seurauksena kiinalaisten ja afrikkalaisten kontaktit ovatkin yleistyneet puolin ja toisin lisääntyneenä siirtolaisuutena. Afrikassa arvioidaan asuvan noin 750 000 kiinalaista ja Kiinassa puolestaan on vähintään kymmeniätuhansia afrikkalaisia. Kauppaa käydään, mutta työn ulkopuoliset sosiaaliset kontaktit eivät näytä lisääntyneen yhtä vauhdikkaasti. Kulttuurit eivät aina kohtaa rakentavassa hengessä, syynä molemminpuoliset ennakkoluulot vastapuolta kohtaan.
Vaikka afrikkalaiset poliitikot lähes poikkeuksetta ylistävät Kiinaa ja sen toimintaa Afrikassa, tavalliset afrikkalaiset pitävät kiinalaisia yleisesti rasisteina. Silti, ulkomaalainen puoliso on monelle afrikkalaiselle mahdollisuus parempiin oloihin.
Tansanialainen Zaina, 28, kertoi The Times -lehdelle etsivänsä itselleen kiinalaista aviomiestä. Länsimainen mies olisi mieluisampi, mutta heitä on tätä nykyä vähemmän eikä kiinalaisilla ole hänen mukaansa yhtä korkeat kriteerit. Hän kun ei pidä itseään enää kovassa kurssissa avioliittomarkkinoilla ikänsä vuoksi. Rasisteja tai ei, kiinalaismiehet ovat Zainan mukaan kovia tekemään töitä, toisin kuin tansanialaiset. Huolenaiheena Zainalla on ikänsä lisäksi ulkomuoto: hän on pitkä, hoikka ja tummaihoinen, siis täysin päinvastainen kuin (hänen tulkintansa mukaan) kiinalaisten makuun olevat pienet, pyöreät ja vaaleaihoiset.
Afrikassa olevat kiinalaiset ovat lähinnä miehiä, samoin kuin Kiinassa olevat afrikkalaiset. Siinä missä monet afrikkalaisnaiset ottaisivat mielellään kotiseuduilleen asettuneen kiinalaismiehen, kiinalaisnaiset eivät juuri innostu sinne muuttaneista afrikkalaismiehistä. Kiinalaisessa sanomalehdessä haastateltu 23-vuotias Ms. Lee toteaa toimittajalle puoliksi vihaisesti ja puoliksi huvittuneesti afrikkalaismiehistä: “Tietenkään he eivät voi saada kiinalaista tyttöä!” Hänen mukaansa ystävyys on ok, mutta seurustelu olisi liian omituista.
Ms. Leen kommentti on hienovarainen, ajatellen kiinalaisten usein hyvin suorasukaisia ilmauksia afrikkalaisista. Eri tahoilta poimituissa kiinalaisten kommenteissa afrikkalaisia luonnehditaan muun muassa seuraavasti: He haisevat omituiselta, käyttäytyvät kummallisesti, ovat likaisia ja levittävät tauteja.
Kiinalaisia puolestaan kritisoidaan syystäkin afrikkalaisten työntekijöiden huonosta kohtelusta. Afrikkalaisten mielestä kiinalaismiehet myös haluavat avioitua afrikkalaisnaisten kanssa lähinnä siksi, että saisivat helpommin oleskeluluvan ja oikeuden maan ja yritysten omistajuuteen. Puhutaan myös, että kiinalaiset käyttävät afrikkalaisia vaimojaan muuleina, jotka salakuljettavat norsunluuta maasta pois ja tuovat huumeita takaisin tullessaan.
Kiinalaisia on syytetty Afrikassa ihmisoikeuksien polkemisesta ja paikallisen väestön sekä luonnonvarojen riistämisestä oman maansa talouden nostamiseksi. Kuulostaa ihan samalta kuin eurooppalaisten toiminta Afrikassa 100 vuotta sitten. Alussa esittelemäni Francis Galtonin toive syrjäyttää afrikkalaiset Afrikasta kiinalaisten voimin osana brittien siirtomaapolitiikkaa ei toteutunut, eikä taida toteutuakaan, huolimatta kiinalaisten lisääntyneestä toiminnasta Afrikassa. Mutta olisi mukava tietää, millainen on kiinalaisten visio Afrikasta ja Kiinan tulevaisuuden roolista siellä.
Kirjoittaja on kehityskysymyksiin perehtynyt vapaa toimittaja ja tutkija.
Global.finlandissa kirjoittajan nimellä varustetut artikkelit edustavat yksinomaan kirjoittajan kantaa.
JOHANNA LATVALA, 1.2.2010
Kommentit (1)
Bangladeshin pääkaupungissa Dhakassa halutaan kaduille ulostaminen kuriin. Niinpä kaupungissa on otettu käyttöön sata siirrettävää vessaa, kertoo Sanitation Updates -blogi. Dhakan virallisen asukasmäärän sanotaan olevan 12 miljoonaa ja kaupungissa on vain 48 julkista käymälää – siis yksi neljännesmiljoonaa ihmistä kohti.
Alumiiniset vessat on päällystetty värikkäillä mainoksilla ja runoilla. Niihin on liimattu luonnollisesti myös hygieniavalistusta antavia julisteita.
Siirrettäviin vessoihin päädyttiin, kun kaupungista ei löytynyt riittävästi maata pysyviä rakennuksia varten.
Pormestarin mukaan joillakin kaduilla ei pystynyt enää liikkumaan jätösten takia.
Sanitation Updates-blogia pitävät yllä hollantilainen IRC International Water and Sanitation Centre, Yhdysvaltain kehitysapuvirasto USAID ja sen rahoittama hygieniahanke. Blogi perustettiin vuonna 2008, jolloin vietettiin kansainvälistä sanitaatiovuotta.
Blogista löytyy myös isobritannialaisen Water Aidin viesti, jossa se kutsuu maapallon asukkaita muodostamaan maailman pisimmän vessajonon. 10 minuutin jonotukseen voi osallistua porukalla 20.-22. maaliskuuta 2010.
MARJA-LEENA KULTANEN, 28.1.2010
Kommentit (0)
Kunniamurhalla tarkoitetaan sitä, että nainen, tyttö tai poika tapetaan, koska tämän ajatellaan tuottaneen perheelleen tai suvulleen häpeää. Usein tappaja on uhrin oma isä tai veli, mutta kyseessä saattaa olla ulkopuolinenkin, joka on saanut tehtävän perheeltä. Häpeää voi käytännössä tuottaa vähäiseltä tuntuvilla tavoilla, muun muassa kieltäytymällä järjestetystä avioliitosta, hakemalla avioeroa väkivaltaisesta miehestä, puhumalla vieraan miehen kanssa tai seurustelemalla henkilön kanssa, jota suku ei hyväksy.
Erityisen järkyttävä kunniaväkivallan piirre on se, että jos nainen raiskataan, perhe saattaa kokea sen niin suurena häpeänä, että hänet tapetaan. Unifemin tekemän tutkimuksen mukaan Alexandriassa (Egyptissä) lähes puolet raiskatuista naisista joutui raiskauksen jälkeen kunniamurhan uhriksi.
”Päätin tappaa hänet, koska kunniamme oli liattu”, selitti AP-uutistoimiston mukaan turkkilainen mies, joka kuristi 14-vuotiaan tyttärensä, koska tämä oli kidnapattu ja raiskattu. New York Timesissa jordanialainen mies puolestaan vertasi tekemäänsä kunniamurhaa sormen pois leikkaamiseen. Artikkelista ei käynyt ilmi, viittasiko hän sormen pois leikkaamisella teon vähäpätöisyyteen vai kenties siihen, että siinä missä mädäntynyt sormi pitää leikata pois, piti tässä tapauksessa eliminoida suvun mätäpaise.
Äskettäin Saksassa tuomittiin turkkilaismies elinkautiseen vankeusrangaistukseen tyttärensä kunniamurhasta. Mies oli määrännyt 20-vuotiaan poikansa murhaamaan kaksoissiskonsa, joka oli kapinoinut perheen arvomaailmaa vastaan muun muassa kieltäytymällä järjestetystä avioliitosta. Hän seurusteli albaanimiehen kanssa, jota perhe ei hyväksynyt. Kun nainen tuli raskaaksi, hän teki abortin suojellakseen itseään perheen raivolta. Turhaan. Kun perhe sai tietää asiasta, naista pahoinpideltiin. Hän muutti väliaikaisesti omaan asuntoon, josta kuitenkin myöhemmin palasi kotiin tunnetuin seurauksin. Aiheuttiko tämän 15 vuotta Saksassa asuneen aikuisen naisen rakastuminen ’väärään’ mieheen tosiaankin niin suunnattoman häpeän perheelle, että hänet täytyi tappaa?
Nämä kolme tapettua naista eivät ole surullisia yksittäistapauksia. YK:n väestörahaston arvion mukaan maailmassa kuolee kunniamurhan uhrina vuosittain ainakin 5 000 ihmistä. Vaikka monet liittävät kunniaväkivallan muslimiyhteisöihin, se ei ole rajoittunut niihin, vaan sitä esiintyy yleisesti kulttuureissa, jotka rakentuvat patriarkaalisten sääntöjen varaan ja joissa muun muassa järjestetty avioliitto on käytäntönä.
YK:n Trust Fund to Eliminate Violence against Women tuki Sudanissa projektia, jossa pyrittiin vähentämään kunniamurhia. Paikallisia ja uskonnollisia johtajia, naisjohtajia ja opettajia koulutettiin siihen, miten he voisivat muuttaa kulttuurista ajattelua. He puolestaan järjestivät ryhmäkeskusteluja ja koulutusta aiheesta muille. Tästä seurasi positiivisia muutoksia yhteisössä: yhä useammat alkoivat nähdä kunniamurhan rikoksena eikä laillisena keinona puolustaa yhteisön kunniaa.
Mutta eihän meillä Suomessa tuollaisia primitiivisiä kunniamurhia tapahdu, joten asia ei kuulu meille. Vai kuuluisiko sittenkin?
Yleisestä inhimillisestä näkökulmasta kuuluu, siinä missä muidenkin ihmisoikeusrikkomusten vastustaminen, missä tahansa maailman kolkassa. Lisäksi erilaissa avustusprojekteissa toimivien suomalaisten tulisi tuntea paikalliset kulttuurit mahdollisimman hyvin. Silloin kun toimitaan yhteisöissä, joissa kunniaväkivaltaa esiintyy, asia tulisi pitää mielessä. Se kuuluu meille myös siksi, että vaikka poliisin mukaan Suomessa ei ole tehty kunniamurhia, se ei tarkoita sitä, etteikö maassamme asuisi potentiaalisia uhreja. Kyse ei ole pelkästään maahanmuuttajaperheiden jäsenistä, vaan myös niistä, jotka ovat parisuhteessa maahanmuuttajan kanssa.
Ja lopuksi: Vaikka kantasuomalaisten parissa ei määritelmällisesti kunniamurhia tehdäkään, eikä ympäröivä yhteisö (perhe, suku, naapurusto, työkaverit) varmasti hyväksy sitä, että Reiska puukottaa Raijan riidan päätteeksi, hiljaista hyväksyntää on sekin, että työkaverin mustelmia ei olla huomaavinaankaan tai että telkkari laitetaan kovemmalle, kun naapurista kuuluu taas mukiloinnin ääniä ja huutoa.
Kirjoittaja on kehityskysymyksiin perehtynyt vapaa toimittaja ja tutkija.
Global.finlandissa kirjoittajan nimellä varustetut artikkelit edustavat yksinomaan kirjoittajan kantaa.
JOHANNA LATVALA, 25.1.2010
Kommentit (0)
Antropologi Susanne Dahlgren meni Jemeniin ensimmäisen kerran opiskelijaleirille vuonna 1982. Sen jälkeen hän on viettänyt maassa useita jaksoja tutkimusta tehden, yhteensä kolmen vuoden ajan. Hän on juuri palannut viimeisimmältä kenttätyömatkaltaan. Puhuessani hänen kanssaan, Jemenistä välittyvä kuva olikin aika lailla erilainen kuin median antama.
Hänen mukaansa Jemenin ongelma ei niinkään ole terrorismi kuin yleinen kehitys, joka menee koko ajan taaksepäin. Terrorismiin puheen kääntäminen on pikemminkin keino kääntää huomio muista ongelmista, joita riittää.
Ensimmäinen asiaan vaikuttava seikka on se, että Jemenin valtio on pahassa kassakriisissä. Jo lokakuussa tilanne näytti siltä, ettei maa pysty maksamaan valtion virkamiesten palkkoja. Silloin kun rahasta on pulaa, al-Qaida kortti vedetään Dahlgrenin mukaan esiin: se varmistaa amerikkalaisilta ja briteiltä isot tukiaiset maalle nimellisesti al-Qaidan kukistamiseen.
Sen lisäksi hallitus on käynyt jo yli viisi vuotta sotaa Pohjois-Jemenissä, Saudi-Arabian rajaseudulla, paikallista väestöä vastaan. Dahlgrenin mukaan kyseessä on hyvin likainen sota, jonka seurauksena maahan on tullut 200 000 sisäistä pakolaista ja tilanne on riistäytynyt käsistä täysin. Kun kysyin sodan syytä, Dahlgren totesi sen olevankin hyvä kysymys. Sodan syytä on maan olot hyvin tuntevankin vaikea hahmottaa.
Tilanne on kuitenkin se, että alueella asuva pieni shiia-ryhmä on yrittänyt taistella Saudi-Arabiasta tunkeutuvaa wahhabismiä vastaan, joka pyrkii aggressiivisesti tunkeutumaan alueelle. Dahlgrenin tulkinnan mukaan presidentin ja paikallisen ryhmän johtajien sukset ovat menneet ristiin niin pahasti, että armeija on aloittanut alueella taistelut sillä verukkeella, että sillä muka tuhotaan ääriaineksia Jemenissä. Välillä hallitus taas vetoaa siihen, että taisteluilla yritetään ehkäistä Iranin vaikutusvaltaa Jemenissä, vaikkei Iranilla Dahlgrenin mukaan ole mitään tekemistä konfliktin kanssa.
Kolmas syy terrorismi-kortin esille tuomiseen on Etelän liikkeeksi kutsuttu kansalaisliike, joka vastustaa hallitusta ja syyttää sitä muun muassa etelän öljyvarojen viemisestä eliitin taskuun. Liike vaatii kansalaisoikeuksia ja demokratiaa, eli juuri niitä arvoja, joita amerikkalaisetkin kertovat edistävänsä Lähi-Idässä. Silti amerikkalaiset eivät tue tätä liikettä, koska he kuvittelevat, että jos liike vahvistuu - mitä se tekee Dahlgrenin mukaan joka tapauksessa - niin al-Qaida pääsee niskan päälle. Iskut, joita amerikkalaiset ovat tehneet ‘al-Qaida -kohteisiin‘ ovat Etelän liikkeen kannattajien mielestä olleetkin yritys pelotella etelän kansalaisliikehdintää.
Susanne Dahlgren toteaa, että Al-Qaida toki toimii Jemenissä, mutta se, miksi sitä vastaan juuri nyt taistellaan, liittyy edellä mainittuihin syihin. Konekaappaaja, joka oli saanut koulutusta Jemenissä, tuli hänen mukaansa liiankin sopivaan saumaan, ja on ylipäätään kyseenalaista, mikä taho hänet on värvännyt. “Nyt al-Qaida -peli on saatu mukavasti käyntiin ja koko maailma on huolissaan al-Qaidasta Jemenissä.”
Kirjoittaja on kehityskysymyksiin perehtynyt vapaa toimittaja ja tutkija.
Global.finlandissa kirjoittajan nimellä varustetut artikkelit edustavat yksinomaan kirjoittajan kantaa.
JOHANNA LATVALA, 18.1.2010
Kommentit (0)
Indonesia on yksi voimakkaimmin kehittyvistä sosiaalisen median käyttäjämaista, ja se näkyy myös viikoittain lehtiuutisissa. Nettikahvilat ja älypuhelimet takaavat, että netin käyttäjiä on maassa kymmeniä miljoonia, vaikka tilastojen mukaan vain noin neljällä prosentilla maan asukkaista on kotonaan internet-yhteys.
Viime aikoina Indonesiassa on kiistelty siitä, miten yhteisölliseen mediaan tulisi suhtautua. Keskustelussa mielipiteet jakautuvat kahtia. Ongelma on siinä, että monelle nuorelle internetin käyttäjälle Facebook ja Twitter ovat ensisijaiset uutislähteet. Toisaalta maassa, jossa on ollut aiemmin tiukka sensuuri vuoteen 1998, monet uskovat, että kansalaisten oma uutisointi kasvattaa sananvapautta.
Saarivaltiossa, jossa mielenosoitukset tuntuvat olevan jokapäiväinen asia, on myös niitä, jotka eivät halua lähteä kaduille, mutta tästä huolimatta haluavat tulla kuulluksi. Netissä voi osoittaa mieltään vapaasti ja tapahtumahetkellä, eikä tarvitse lähteä kotoaan mihinkään.
Toimittajatkin etsivät tietoa yhteisöllisestä mediasta, kuten myös muualla maailmassa. Jakartassa noin vuosi sitten lanseeratun englanninkielisen sanomalehden Jakarta Globen Facebook-sivuilla on 95 000 fania ja Twitterissä ainakin 11 000 seuraajaa.
Äskettäin massaliike auttoi kotiäitiä, joka joutui maksamaan noin 14 000 euroa vahingonkorvausta sairaalalle, jonka palveluja hän oli haukkunut tuttavilleen lähettämässään sähköpostissa. Ikävä kyllä viesti levisi lehtiin ja 32-vuotias Prita Mulyasari julistettiin syylliseksi rikolliseen tekoon.
Heti uutisen kuultuaan työssä käyvä äiti Ika Ardina sai idean Facebook-ryhmästä: Tukekaa Prita Mulyasaria, äitiä, joka on vankilassa kirjoitettuaan sähköpostivalituksen. Sivusto keräsi satojatuhansia faneja ja rinnalle kehittyi uusia tukisivuja. Loppujen lopuksi netistä alkanut kolikonkeräyskampanja sai kokoon 40 000 euroa, jolla sakot saatiin maksettua ja Prita vapautettua. Tämä on paljon maassa, jossa suurin kolikko on arvoltaan 3,5 senttiä.
Indonesiassa on paljon vastaavia tarinoita, joista monet liittyvät myös korruption kitkemiseen ja kansalaisaktivismiin. Indonesiassa vietettiin YK:n päivänä Pesta Bloggeria, eli bloggaajien fiestaa. Tässä internet-yhteisössä on tuhansia bloggaajia, jotka kirjoittavat aiheesta kuin aiheesta.
Nykyinen presidentti Susilo Bambang Yudhoyono on Twitterin kannattaja, mutta yhteisössä on esiintynyt myös hänelle epämieluisia yllätyksiä, kuten ei niin arvokkaita kuvia maan johtajista. Vuosi sitten maailmanlaajuisesti levinnyt Twitter on ehtinyt kasvaa Indonesian 15. suosituimmaksi nettisivustoksi.
Joulukuussa 24-vuotias nuori nainen hyppäsi ostoskeskuksen viidennestä kerroksesta. Lähes samanaikaisesti ensimmäiset kuvat itsemurhasta olivat netissä. Kännykän käyttäjät saivat yhteydet pelaamaan välittömästi ja kuvat olivat hetkessä kaikkien nähtävillä. Vain muutamaa tuntia myöhemmin tapahtui täysin samanlainen itsemurha toisessa ostoskeskuksessa. Indonesiassa keskusteltiin, oliko kyse kopioimisesta. Totuutta tuskin kukaan saa koskaan selville.
Internet-yhteisöt kehittävät sivuja myös hieman erikoisempiin tarkoituksiin. Seksipalvelut netissä ovat jo nykypäivää, mutta tässä voi mennä vieläkin pidemmälle. Keskustelupalstoilla jaetaan kokemuksia ja pisteytetään prostituoituja. Yksi mieshenkilö ilmoitti aina kokeilevansa uutta naista, jos arvio oli positiivinen.
Alkaa jo pikku hiljaa näyttää siltä, että Indonesiaan on kasvanut nettiyhteisö, joka ei tunnusta median eettisiä sääntöjä, eikä ole koulutettu lukemaan kansalaismediaa. Vaikka internet-yhteisöjen ja niiden käyttäjien määrä kasvaa hurjaa vauhtia, jossakin olisi oltava raja.
Ääriuskonnolliset islamilaiset järjestöt ovat jo jonkin aikaa halunneet kieltää Facebookin käytön Indonesiassa ja vaatineet valtiota estämään pääsyn sivuille. Järjestöjen käsityksen mukaan sivusto innostaa esiaviolliseen seksiin sekä aviorikoksiin. Valtio ei vielä ainakaan ole lämmennyt sensuurille, mutta selvää on, että maassa on huutava tarve sananvapauden sääntöjen löytymiseen.
YK:n lokakuussa ilmestyneen Inhimillisen kehityksen raportin mukaan Indonesia on sijalla 111 keskitulon mukaan. Maa luokittelee itse itsensä keskituloiseksi, mutta äärimmäisessä köyhyydessä eläviä, eli alle 80 senttiä päivässä ansaitsevia, on silti noin 35 miljoonaa.
Kirjoittaja on Jakartassa työskentelevä viestintäalan asiantuntija.
Global.finlandissa kirjoittajan nimellä varustetut artikkelit edustavat yksinomaan kirjoittajan kantaa.
EEVA SUHONEN, 11.1.2010
Kommentit (1)
Tervetuliaisillallinen Windhoekissa. On marraskuu 2009. Olin Afrikassa viimeksi 11-vuotiaana. Olin vanhempieni työn vuoksi asunut kolmasosan siihenastisesta elämästäni Somaliassa ja Zimbabwessa. Namibiaan lähtiessä ajattelin, että Afrikassa tulisi varmaan heti itku. Mutta minua ei itketä. George's Beerhouse ei muistuta minua yhtään mistään.
Päätin kerran, etten ikinä menisi takaisin Afrikkaan. Ja tässä minä nyt istun. Puhumme Vantaa-Windhoek yhteistyöstä. Mietimme miten vuosi 2009 on mennyt, ja suunnittelemme seuraavaa. Käytämme sellaisia sanoja kuin "priorisoida ja "panostaa". Pitää puhua lujaa ja läheltä, sillä meneillään on jalkapallo-ottelu. Ilmassa on afrikaansinkielisiä huudahduksia.
Illallisen jälkeen käymme Casinossa. Joku tuhahtaa, että tämä ei oikein tunnu Afrikalta. Alan herätä. Miksei? Afrikka on maailma. Siihen mahtuvat myös Windhoekin suorat kadut, Casino ja George's Beerhouse. Tuntuu, että oma ääneni tulee jostain kaukaa, se kuulostaa saarnaavalta.
Casinon parkkipaikalla ajattelen, että ehkä Afrikka ei olekaan mikään yhteinen nimittäjä, ehkä Windhoek ei ole sen lähempänä lapsuuttani kuin Montevideo, Jakarta tai Washington. Mutta sitten näen autovahdin paljaat varpaat. On hiljaista... Paitsi että ei olekaan, sirkat huutavat yössä. Muistan jotain. Afrikanko? En tiedä. Tiedän vain, että se on nyt siinä; itku. Se tulee kuin García Lorcan runossa, kuin valtava koira, tai viulu.
Kirjoittaja koordinoi ulkoministeriön rahoittamaa Vantaa-Windhoek yhteistyötä.
VEERA JANSA, 22.12.2009
Kommentit (0)
