Suoraan sisältöön
Suomen ulkoasiainministeriö

Turhautuminen laittoi arabinuoret liikkeelle - Ulkoasiainministeriö: Global.finland: Globaalikasvatus: Väestö (1.2012)

Ulkoministeriön kehitysviestintä, sp. VIE-30@formin.fi. Verkkojulkaisun päivitys on päättynyt 30.6.2014.
reuna

Turhautuminen laittoi arabinuoret liikkeelle

Lähi-itään ja Pohjois-Afrikkaan vyöryi viime vuonna protestiaalto, jossa on vaadittu korruptoituneiden hallitusten ja itsevaltaisten johtajien eroa. Tunisiassa nuoruutensa viettäneen Sara Ben Ammarin mielestä suurin syy maan kansannousuun oli nuorten turhautuminen jatkuvaan työttömyyteen.

Sara Ben Ammar. (Kuva: Teija Laakso)Tunisian kansannousu tuli yllätyksenä maassa lapsuutensa ja nuoruutensa viettäneelle Sara Ben Ammarille. Kuva: Teija Laakso

Suomalais-tunisialainen Sara Ben Ammar asui Suomessa, kun Tunisiasta alkoi yllättäen kantautua uutisia mielenosoituksista ja vallankumouksesta.

”Joku oli polttanut itsensä, kaikki ihmiset olivat kaduilla ja presidentti Ben Ali lähti maasta. En ollut ikinä ajatellut, että hänen valtansa kaatuisi”, 23-vuotias Ben Ammar muistelee.

Protestit käynnistyivät Tunisiassa, kun poliisien mielivaltaan kyllästynyt nuori vihanneskauppias Mohamed Bouazizi sytytti itsensä palamaan joulukuussa 2010.

Sen seurauksena kymmenet tuhannet ihmiset lähtivät osoittamaan mieltään ja vaatimaan lähes 25 vuotta hallinneen presidentti Zine el-Abidine Ben Alin eroa. Tammikuussa 2011 Ben Ali pakeni maasta, ja protestiaalto levisi myös moniin muihin arabimaihin, kuten Egyptiin, Libyaan, Jemeniin ja Syyriaan.

Ongelmista vaiettiin

Sara Ben Ammar asui 19-vuotiaaksi asti Tunisiassa. Vielä silloin vallankumous ei tuntunut mahdolliselta, sillä Ben Ali ollut presidenttinä koko hänen elämänsä ajan.

”Jokainen äänesti Ben Alia, koska hän oli ainoa, joka tunnettiin. Minne tahansa menikin, näki hänen kuviaan ja juttuja hänestä lehdessä ja televisiossa. Muuta vaihtoehtoa ei ollut. Ongelmista ei puhuttu, sillä jos jokin asia häiritsee tunisialaisia, sitä ei ajatella eikä siitä puhuta”, hän kuvailee.

Kuva Tunisian entisestä presidentistä Zine el-Abidine Ben Alista. (Kuva: hautepop, Flickr.com / cc 2.0)Presidentti Ben Alin kuviin ei ollut vaikea törmätä Tunisiassa ennen vallankumousta. Kuva: hautepop, Flickr.com / cc 2.0

Tunisian vallankumouksen taustalla olivat pitkään kyteneet ongelmat. Maan itsevaltainen hallinto rajoitti sananvapautta ja kokoontumisvapautta, hallitusta kritisoivat ihmiset joutuivat uhkailun ja syytteiden kohteeksi ja pidätettyjä kidutettiin.

Korruptoitunut hallintojärjestelmä suosi presidenttiä ja tämän liittolaisia, ja presidentin puolue voitti vaaleja epäilyttävällä 99,9 prosentin äänimäärällä.

Suomen kaltaista sosiaaliturvajärjestelmää ei ole, ja maassa on sekä hyvin rikkaita että hyvin köyhiä ihmisiä. Nuoriso on hyvin koulutettua, mutta työpaikkoja ei riitä kaikille. Sara Ben Ammar uskoo, että suurin syy Tunisian kansannousuun olikin nuorten työttömyys.

”Ihmisillä ei ollut aina rahaa edes ruokaan. Kolmasosa väestöstä oli työttömänä – ja Tunisiassa väestö ei Suomen tavoin ole vanhenemassa, vaan se on nuorta. Yli puolet väestöstä on alle 30-vuotiaita.”

Nuoret ovat voimavara ja uhka

Arabimaiden vallankumouksia on sanottu nuorten vallankumouksiksi, sillä he ovat osallistuneet erityisen aktiivisesti protesteihin. Kaikissa niistä nuorisoväestön osuus myös on suuri ja nuorisotyöttömyys korkealla.

Sama tilanne on monissa muissa kehitysmaissa, joista monissa puhutaan jo ”nuorisopullistumasta”. Maailman väestöstä 17,6 prosenttia on YK:n määritelmän mukaan tällä hetkellä nuoria eli 15–24-vuotiaita. Heistä suurin osa elää kehitysmaissa.

Mielenosoitus Tunisian Tunisissa tammikuussa 2011. (Kuva: Nasser Nouri, Flickr.com / cc 2.0)Mielenosoitus Tunisian pääkaupungissa Tunisissa tammikuussa 2011. Kuva: Nasser Nouri, Flickr.com / cc 2.0

Nuorilla on suuri mahdollisuus vaikuttaa maailman kehitykseen: heillä on usein parempi koulutus kuin vanhemmillaan ja enemmän tietoa ja intoa muuttaa asioita.

Ongelmana kuitenkin, että monissa maissa nuorille ei ole tarjolla tarpeellisia palveluita, kuten ehkäisyvalistusta tai koulutusta. Kun koko maailman väestöstä noin 6,2 prosenttia on työttömänä, nuorista työttöminä on jopa 13 prosenttia. Viime vuosien talouskriisi on pahentanut tilannetta.

Kun työttömät nuoret joutuvat kuljeksimaan toimettomina kaduilla, yhteiskunta menettää nuorten panoksen maan tulevaisuuteen. Myös erilaiset sosiaaliset ongelmat pahenevat: monissa kehitysmaiden kaupungeissa vaeltelee toimettomia ja turhautuneita nuoria miehiä. Sotaa käyvissä maissa he saattavat liittyä aseellisiin joukkoihin, koska muutakaan tekemistä ei ole.

Kaikki puhuvat politiikkaa

Nuorten turhautuminen voi kuitenkin johtaa myös positiivisiin tuloksiin, kuten Tunisiassa kävi. Vallankumouksen jälkeen maahan on valittu perustuslakia säätävä neuvosto, säädetty väliaikainen perustuslaki sekä valittu väliaikainen presidentti. Maassa on edelleen työttömyyttä ja mielenosoituksia, mutta valtion rakentaminen on saatu alkuun.

Sara Ben Ammar vieraili kotimaassaan viime keväänä suorittaessaan sosiaalialan opintoihinsa kuuluvaa työharjoittelua maan pääkaupungissa Tunisissa sijaitsevassa Arab Institute for Human Rightsissa. Instituutti kouluttaa järjestöjä ihmisoikeus- ja demokratiakysymyksissä, joista ei aiemmin ole juuri maassa puhuttu.

Hänen mukaansa muutos Tunisiassa näkyi jo.

”Erona on, että ihmiset voivat puhua vapaasti. Aiemmin tytöt puhuivat pääasiassa kauneudesta, poikaystävän saamisesta, diskoon menosta ja minihameista, pojat jalkapallosta ja musiikista. Nyt kaikki puhuvat politiikasta.”

Teija Laakso / maailma.net

Tulosta Jaa kirjanmerkki

Päivitetty 16.8.2013


Tulosta Jaa kirjanmerkki
© Ulkoasiainministeriö 2006 | Tietoa palvelusta | kehitys.verkot@formin.fi
FORMIN.FINLAND.FI - ULKOASIAINMINISTERIÖ - UTSTRIKESMINISTERIET
Global.finland.fi on ulkoministeriön kehitysviestinnän verkkojulkaisu. Sen päivitys on päättynyt 30.6.2014.
Kirjoittajan nimellä varustetut artikkelit edustavat yksinomaan kirjoittajan kantaa.
© Ulkoasiainministeriö | Kehitysviestintä, Kanavakatu 3 C, 00160 Helsinki, sähköposti vie-30@formin.fi