Suoraan sisältöön
Suomen ulkoasiainministeriö

Ortega palaa Nicaraguan johtoon - Ulkoasiainministeriö: Global.finland: Maat: Uutiset maittain A-Z

Ulkoministeriön kehitysviestintä, sp. VIE-30@formin.fi. Verkkojulkaisun päivitys on päättynyt 30.6.2014.
reuna
Uutiset, 8.11.2006

Ortega palaa Nicaraguan johtoon

Daniel Ortegan vaalijuliste, Nicaragua. Kuva: Toni SandellVallankumousjohtajana länsimaiden tiedotusvälineisiin 1980-luvulla nostettu Daniel Ortega palaa Nicaraguan presidentiksi. Ortegan voitto suoraan ensimmäisellä kierroksella on jo selvää, joskin noin kahdeksan prosenttia äänistä oli vielä tiistai-iltana laskematta.

Näiden alustavien tietojen mukaan Ortega keräsi 38 prosenttia äänistä. Muista ehdokkaista ALN-puolueen Eduardo Montealegre saisi 29 prosenttia äänistä, PLC:n José Rizo 26 prosenttia, Sandinistisen uudistusliikkeen (MRS) ehdokas Edmundo Jarquin 6 prosenttia, ja Vaihtoehto Muutoksen puolesta (AC) –puolueen Eden Pastora 0,3 prosenttia.

Sunnuntaina järjestettyjen vaalien ääntenlaskenta on viivästynyt muun muassa maata vaivaavien sähkökatkosten takia.

Ortegan kannattajien juhlinta alkoi jo sunnuntaina puolilta öin, kun vaaleista vastaava korkein vaaliviranomainen (CSE) julkaisi ensimmäiset tulokset seitsemän prosentin äänten laskennan jälkeen. Varsinkin nuoret kannattajat jalkautuivat kaupunkien kaduille ja heiluttivat autojen avolavoilta mustavalkoisia puolueen lippujaan sekä huudattivat Ortegan vaalikampanjasta tutuksi tullutta espanjankielistä muunnelmaa John Lennonin kappaleesta ”Give Peace a Chance”.

Kannattajien malttamattomuuden ymmärtää, sillä vaalit olivat Ortegan neljäs yritys palata valtaan. Ortega hallitsi maata presidenttinä vuosina 1985–1990 ja sitä ennen diktatuurin kaataneen vuoden 1979 vallankumouksen johtajana.

Vaalit arvioitu läpinäkyviksi

FSLN:n kannattajia vaalien aluspäivinä Leonissa, Nicaragua. Kuva: Toni SandellVaaleihin osallistui ennätykselliset 16 000 kansallista sekä noin tuhat kansainvälistä tarkkailijaa. Järjestöjen, EU:n tarkkailukomitean ja Amerikan valtioiden järjestön OEA:n mukaan vaalipäivä sujui sääntöjen mukaan.

Monin paikoin tosin raportoitiin myös ongelmista. Äänestyspaikat avasivat esimerkiksi ovensa liian myöhään ja saattoivat sulkea ennen kuin kaikki jonossa olevat olivat päässeet äänestämään.

Suurimmat ongelmat vaaliprosessissa koettiin henkilökorttien jakamisessa. EU:n tarkkailukomitean mukaan kortteja jaettiin muutamalla paikkakunnalla puolueellisesti PLC:n ja FSLN:n kannattajille. Lisäksi noin 100 000 henkilökorttia jäi jakamatta, mikä johtui hallinnollisista ongelmista. Tarkkailijoiden mukaan puutteet olivat kuitenkin pieniä, eivätkä kyseenalaista vaalien tulosta.

USA ja sisällissota kummittelevat taustalla

Ortegan voitto herättää Nicaraguassa tunteita, sillä 1980-luvun verinen sisällissota ja omaisuuden pakkolunastukset ovat edelleen tuoreessa muistissa. Nicaragualainen kirjailija ja politiikan tuntija Sergio Ramirez arvioi kansallisella tv-kanavalla, että Ortegan ensimmäinen tehtävä on hälventää muita puolueita äänestäneiden pelkoja.

Monet ovat huolissaan myös Yhdysvaltain reaktioista. 1980-luvulla Ronald Reaganin hallinto luokitteli Ortegan hallinnon neuvostomyönteiseksi, ja Yhdysvallat aloitti kauppasaarron ja tuki vastavallankumouksellisten sotaa Nicaraguaa vastaan.

Näissä vaaleissa Yhdysvaltain lempilapsi oli Eduardo Montealegre. Ennen vaaleja Washington evästi Nicaraguan äänestäjiä Ortegan voiton huonoista vaikutuksista maiden suhteisiin. Kogressiedustaja Dana Rohrabacher esitti jopa Nicaraguaan suuntautuvien rahalähetysten jäädyttämistä.

EU:n tarkkailukomitea kiinnitti raportissaan huomiota ulkomaiden sekaantumiseen vaalikampanjaan.

Ortegalla sovittelevan pidättäytyvä kampanja

Ortega yritti kampanjassaan parhaansa mukaan karistaa äänestäjien pelkoja. Hän esiintyi rauhan lähettiläänä ja korosti sovintoa menneen kanssa. Puolueen vaaliohjelma korostaa yksityisomaisuuden kunnioittamista, ja Ortega on tuonut toistuvasti esiin haluaan jatkaa nykyisen talousmallin kanssa. Samalla Ortega on ilmaissut vastustavansa "raakaa kapitalismia".

Ortega kieltäytyi kampanjassaan kaikista ehdokkaiden yhteisesiintymisistä ja kampanjoi puolueen hallussa olevien tiedotusvälineiden avulla. Poliittinen keskustelu jäi vaalien alla muutenkin vähälle, sillä oikeistoehdokkaiden José Rizon ja Eduardo Montealegren kampanjat perustuivat pitkälti hyökkäyksiin Ortegaa ja myös toisiaan vastaan.

Alustavien arvioiden mukaan vaaleja voidaan pitää jonkinlaisina protestivaaleina. Kahden aikaisemman oikeistopuolueista tulleen presidentin aikana köyhyys ei ole poistunut odotetusti ja tuloerot ovat kasvaneet, vaikka maa on vaurastunut.

Ortegan voittoa siivitti myös oikeiston jakautuminen kahteen puolueeseen. Äänet jakautuivat oikeiston ja Ortegan välillä samoin kuin aikaisemmissa vaaleissa oikeistopuolueiden saadessa enemmistön äänistä.

Parlamenttiin uutta väriä

Nicaragualaiset valitsivat sunnuntaina presidentin lisäksi myös parlamentin kansalliset ja alueelliset edustajat sekä kansanedustajat Keski-Amerikan parlamenttiin, Parlaceniin.

Äänestäjät pääsivät valitsemaan puolueensa viidestä eri vaihtoehdosta aiemman kahden sijaan, minkä arvioidaan parantavan demokratian edustuksellisuutta.

Poliittiset tarkkailijat seuraavat mielenkiinnolla erityisesti parlamentin paikkojen jakautumista. Ortega ja entinen presidentti Arnoldo Alemán (PLC) solmivat vuonna 2000 keskinäisen sopimuksen, jolla puolueet läänittivät korkeat virat vaaleista vastaavaa CSE:tä ja oikeuslaitosta myöden. Nähtäväksi jää, onnistuvatko uudet puolueet ALN ja MRS luomaan parlamentissa riittävän vastapainon PLC:n ja FSLN:n vallalle.

Toni Sandell, Managua

Lehdistötiedote 20.11.2006: Puheenjohtajavaltion Euroopan unionin puolesta antama julkilausuma Nicaraguan presidentinvaaleista

Tulosta Jaa kirjanmerkki

Päivitetty 21.11.2006


Tulosta Jaa kirjanmerkki
© Ulkoasiainministeriö 2006 | Tietoa palvelusta | kehitys.verkot@formin.fi
FORMIN.FINLAND.FI - ULKOASIAINMINISTERIÖ - UTSTRIKESMINISTERIET
Global.finland.fi on ulkoministeriön kehitysviestinnän verkkojulkaisu. Sen päivitys on päättynyt 30.6.2014.
Kirjoittajan nimellä varustetut artikkelit edustavat yksinomaan kirjoittajan kantaa.
© Ulkoasiainministeriö | Kehitysviestintä, Kanavakatu 3 C, 00160 Helsinki, sähköposti vie-30@formin.fi