Suoraan sisältöön
Suomen ulkoasiainministeriö

Nepal: ”Kouluttautuneella on enemmän mahdollisuuksia” - Ulkoasiainministeriö: Global.finland: Maat: Uutiset maittain A-Z

Ulkoministeriön kehitysviestintä, sp. VIE-30@formin.fi. Verkkojulkaisun päivitys on päättynyt 30.6.2014.
reuna
Uutiset, 17.4.2014

Nepal: ”Kouluttautuneella on enemmän mahdollisuuksia”

”En valita veljelleni siitä, että joudun tiskaamaan, kun hänellä on vapaa-aikaa. Rakastan veljeäni”, 17-vuotias Sunita Solanki kertoo hymyillen.

Nepalissa koulutus on muuttunut entistä tasa-arvoisemmaksi. Maassa ei tarvita enää erillisiä tyttökouluja. Kaikki osallistuvat samaan opetukseen. Vuonna 2010 arviolta 93,7 prosenttia nepalilaislapsista kävi koulua.

Tytöt hoitavat silti edelleen kotityöt. Asennemuutos tapahtuu rakennemuutosta hitaammin.

Nepal, koulutus. Kuva: Anna Pesonen-Smith
Englanti on yksi Sunita Solankin lempiaineista koulussa. Hän pystyy käyttämään kielitaitoa tulevaisuuden haaveammatissaan. Kuva: Anna Pesonen-Smith

Suomi tukee vuosina 2013–2016 Nepalissa koulutusta luokilla 1–12. Sunita on opiskellut viimeiset kolme vuotta Kathmandun Padma Kanya -koulussa. Hänen roolimalleinaan toimivat englannin ja matematiikan opettajat – molemmat miehiä.

”He tukevat meitä. Kunnioitan opettajiani ja voin oppia heidän esimerkistään”, Sunita perustelee.

Suomi tukee myös ammatillista opetusta ja harjoitteluohjelmaa (Technical and Vocational Education and Training Programme). Lukion jälkeen Sunita aikoo jatkaa opintojaan.

Koulutuksesta saa pääoman

Padma Kanya -koulun rehtorin Rita Tiwarin mukaan tyttöjä saapuu kylistä kaupunkiin kouluun. He työskentelevät usein myös kotiapulaisina. Jossain vaiheessa koulunkäynti voi keskeytyä työn tai ongelmien takia.

Sunita tietää olevansa etuoikeutettu moneen muuhun verrattuna. Koulutus on hänen mielestään elämän tärkein asia, sillä tieto on pääomaa.

”Töitä ei ole ehkä tarjolla koulutetuillekaan, mutta opiskelleella on silti enemmän mahdollisuuksia”, Sunita arvelee.

Sunita opiskelee täysien koulupäivien jälkeenkin. Aikaa jää silti tanssiin, lauluun ja pelien pelaamiseen ystävien seurassa. Töihin hän haluaa paikalliseen lentoyhtiöön.

”Lentoemäntänä haluan huolehtia asiakkaiden turvallisuudesta ja tarpeista. Asuisin mieluiten luonnonkauniissa Pokharassa.”

Kysyttäessä avioitumisesta hän nauraa ja sanoo:

”Tietenkin naimisiin on pakko mennä. Kumppaneiden tulee olla tasavahvat. Avioliitossa molemmat käyvät töissä, ja mies tukee naista ammatissa.”

Anna Pesonen-Smith ja Christopher Smith

Kirjoittajat tutustuivat kehitysyhteistyöhön Nepalissa lokakuussa 2013 ulkoministeriön toimittaja-apurahalla.

Sinun kehitysyhteistyösi: Laadukas koulutus kaikille Nepalissa

Nepalin koulujärjestelmän uudistusta vuosina 2009–2016 tukee laaja avunantajien ryhmä. Tarkoituksena on taata opetukseen pääsy kaikille kouluikäisille lapsille luokilla 1–8 ja parantaa opetuksen laatua luokka-asteilla 9–12.

Suomen tuki uudistusohjelmalle on yhteensä 23 miljoonaa euroa. Jokaista suomalaista kohti se tekee 4,22 euroa.

Tukea ohjataan myös ammatilliseen koulutukseen ja harjoitteluun. Tähtäimenä on edistää opiskelijoiden työmarkkinoille siirtymistä ja tukea ammatillista harjoittelua Nepalissa.

Suomi on tukenut Nepalia koulutussektorilla aikaisemmin Education For All -perusopetusohjelmassa.

Tulosta Jaa kirjanmerkki

Tämä dokumentti

Tässä palvelussa myös

Päivitetty 17.4.2014


Tulosta Jaa kirjanmerkki
© Ulkoasiainministeriö 2006 | Tietoa palvelusta | kehitys.verkot@formin.fi
FORMIN.FINLAND.FI - ULKOASIAINMINISTERIÖ - UTSTRIKESMINISTERIET
Global.finland.fi on ulkoministeriön kehitysviestinnän verkkojulkaisu. Sen päivitys on päättynyt 30.6.2014.
Kirjoittajan nimellä varustetut artikkelit edustavat yksinomaan kirjoittajan kantaa.
© Ulkoasiainministeriö | Kehitysviestintä, Kanavakatu 3 C, 00160 Helsinki, sähköposti vie-30@formin.fi