Suoraan sisältöön
Suomen ulkoasiainministeriö

Somalipakolaiset pakotetaan leireihin Keniassa - Ulkoasiainministeriö: Global.finland: Maat: Uutiset maittain A-Z

Ulkoministeriön kehitysviestintä, sp. VIE-30@formin.fi. Verkkojulkaisun päivitys on päättynyt 30.6.2014.
reuna
Uutiset, 10.4.2014

Somalipakolaiset pakotetaan leireihin Keniassa

Somalia-koosteessa myös valtion rahojen käytöstä, sotilasoperaation vaikutuksesta ihmisten elämään, ruoantuotannon lisäämisestä, uudesta medialaista ja terrorismin ehkäisystä.

BBC: Kenia määräsi somalipakolaiset leireihin

Kenia on määrännyt kaikki kaupungeissa asuvat somalipakolaiset muuttamaan pakolaisleireille lopettaakseen militantti-islamistien iskut Keniassa.. Sisäministeri Joseph Ole Lenkun mukaan pakolaiskeskukset Kenian suurimmissa kaupungeissa suljetaan ja kaupungeissa asuvien pakolaisten tulee ilmoittautua joko Dadaabin tai Kakuman pakolaisleireille.

Määräys vaikuttaa satoihin tuhansiin somaleihin, jotka asuvat ja työskentelevät Kenian kaupungeissa. Se myös pahentaa entisestään leirien liikakansoitusta.

Refugees International -järjestö muistuttaa, että monet alkujaan pakolaisina Keniaan tulleet somalit osallistuvat maan talouden ja yhteiskunnan edistämiseen.

Africa Review: Kasvanut budjetti suunnataan koulutukseen ja terveyteen

Somalian hallituksen uudessa budjettiesityksessä on 91 prosentin korotus verrattuna viime vuoteen. Budjettiin on varattu 218 miljoonaa dollaria, jotka on valtiovarainministeri Hussein Abdi Halanen mukaan tarkoitus suunnata erityisesti koulutukseen ja terveydenhuoltoon.

Lisäys katetaan verouudistuksesta saatavilla tuloilla ja kansainvälisten avunantajien tuella.

Hallitus haluaa myös parantaa raha-asioiden läpinäkyvyyttä ja vähentää korruptiota. Uudistus mahdollistaa kestävän talouskasvun ja työpaikkojen luomisen vuosien sisällissodan jälkeen.

Edellytyksenä on kuitenkin rauha.

IrinNews: Sotilasoperaatio vaikeuttanut elämää

Noin 40 000 siviiliä on joutunut jättämään kotinsa Somalian armeijan ja Afrikan unionin sotilaallisen operaation vuoksi. Myös ruoan hinta on noussut jyrkästi ja perusinfrastruktuuria tuhoutunut.

Siviileillä on pulaa erityisesti suojasta, ruoasta, puhtaasta vedestä ja terveyspalveluista. Operaatio saattaa häiritä myös viljelijöiden työtä osassa maata, mikä voi heikentää satoja.

Humanitaarisen avun aloittaminen al-Shabaabilta takaisin vallatuilla alueilla on erittäin vaikeaa huonon turvallisuustilanteen ja puuttuvan rahoituksen vuoksi. 

The East African: Somalian omavaraisuutta pyritään kasvattamaan

Somalialaiset viljelijät ovat aloittaneet viljan myynnin Maailman ruokaohjelmalle (WFP). YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön Faon ja WFP:n aloitteessa viljelijöille annetaan siemeniä ja heitä neuvotaan runsassatoisten maissilajikkeiden kasvatuksessa ja varastoinnissa.

WFP:n maaedustaja Stefano Porrettin mukaan aloite on merkittävä, mutta pitkällä tähtäimellä kestämätön, sillä alkuvaiheessa viljelijöille maksetaan yli markkinahintojen.

Puntland Post: Toimittajajärjestö huolissaan uudesta medialaista

Somalialaisten toimittajien yhdistys NUSOJ on huolissaan valmisteilla olevan medialain tarkistukseen nimetyn komitean sidonnaisuuksista. Komiteaan nimetyt henkilöt tulevat NUSOJin mukaan lähinnä tiedotusministeriöstä eikä heillä ole media-alalla työskentelevien luottamusta.

Riippumatonta mediaa ei ole lupauksista huolimatta konsultoitu ja vaikuttaakin siltä, ettei ministeriön asenne mediaa kohtaan ole muuttumassa ainakaan parempaan suuntaan.

AllAfrica: Somalimaa ja Djibouti vahvistavat alueen turvallisuutta

Somalimaa ja Djibouti ovat allekirjoittaneet terrorismin vastaisen sopimuksen alueen turvallisuuden vahvistamiseksi. Maat vahvistavat lisäksi hallitusyhteistyötä, työskentelevät yhdessä salakuljetuksen vähentämiseksi ja pyrkivät helpottamaan maiden välistä kauppaa. 

Koonnut: Johanna Latvala

Tulosta Jaa kirjanmerkki

Tässä palvelussa myös

Päivitetty 10.12.2014


Tulosta Jaa kirjanmerkki
© Ulkoasiainministeriö 2006 | Tietoa palvelusta | kehitys.verkot@formin.fi
FORMIN.FINLAND.FI - ULKOASIAINMINISTERIÖ - UTSTRIKESMINISTERIET
Global.finland.fi on ulkoministeriön kehitysviestinnän verkkojulkaisu. Sen päivitys on päättynyt 30.6.2014.
Kirjoittajan nimellä varustetut artikkelit edustavat yksinomaan kirjoittajan kantaa.
© Ulkoasiainministeriö | Kehitysviestintä, Kanavakatu 3 C, 00160 Helsinki, sähköposti vie-30@formin.fi