Suoraan sisältöön
Suomen ulkoasiainministeriö

Lukutaidottomuus heikentää afgaanijoukkoja - Ulkoasiainministeriö: Global.finland: Maat: Uutiset maittain A-Z

Ulkoministeriön kehitysviestintä, sp. VIE-30@formin.fi. Verkkojulkaisun päivitys on päättynyt 30.6.2014.
reuna
Uutiset, 30.1.2014

Lukutaidottomuus heikentää afgaanijoukkoja

Afganistan-uutiskoosteessa myös kevään vaalien turvallisuusongelmista, naisten upseerikoulutuksesta, viljavarastoista ja naisten oikeuksien heikentämisestä.

The Guardian: Puolet afgaanisotilaista lukutaidottomia

Yhdysvaltalaisten 200 miljoonan dollarin projekti Afganistanin turvallisuusjoukkojen luku- ja kirjoitustaidon kehittämiseksi kompastelee. Ohjelmasta vastaavien mukaan yli puolet joukoista oli yhä lukutaidottomia helmikuussa 2013.

Noin kolmannes kaikista afgaaneista on lukutaitoisia, mutta turvallisuusjoukkojen vaaralliseen ja alipalkattuun työhön hakeutuvista heitä on vain joka kymmenes. Joukkojen oletettua nopeampi kasvu on osasyy tavoitteiden toteutumattomuuteen.

Turvallisuusjoukkojen lukutaito on tärkeää, sillä lukutaitoisia on helpompi kouluttaa, he ymmärtävät paremmin ihmisoikeuksia ja lakia, voivat kirjoittaa raportteja, tilata tarvikkeita, lukea sarjanumeroita ja vähentää korruptiota tarkistamalla palkkakuittinsa.

Vallan siirtyminen afgaaneille vuoden lopussa huonontanee lukuopetusta entisestään.

The Afghanistan Express: Tulevien vaalien turvallisuustilanne huolestuttaa

Logarin maakunnan asukkaat ja maakuntaneuvoston jäsenet eivät usko äänestysasemiensa turvallisuuteen huhtikuun alussa pidettävissä presidentin- ja maakuntavaaleissa, vaikka viranomaiset ovat vakuuttaneet ryhtyvänsä tarpeellisiin turvatoimiin rauhallisten vaalien takaamiseksi.

Maakuntaneuvoston jäsenten mukaan turvallisuusjoukot eivät tunne ruohonjuuritason tilannetta ja antavat väärän kuvan maakunnan turvallisuudesta.

Vapaita ja oikeudenmukaisia vaaleja ajava FEFA puolestaan on huolissaan erityisesti maakuntavaalien naisehdokkaiden turvallisuudesta. Heitä syrjivät niin vaalivirkailijat, uskonnolliset johtajat kuin kylänvanhimmatkin ja heidän turvallisuuttaan uhkaavat sekä miesehdokkaat että aseelliset kapinalliset.

BBC: Britit kouluttavat afgaaninaisia upseereiksi

Brittien perustama sotilasakatemia aikoo kouluttaa miesten lisäksi vuosittain 100 afgaaninaista upseeriksi. Naisiin kohdistuva väkivalta on jokapäiväistä Afganistanissa ja vaikka sotilasura on miehille vaarallinen, se on vielä vaarallisempi naisille.

Akatemiassa miehiä ja naisia kohdellaan samalla tavalla ja he harjoittelevat yhdessä myös naisten johdolla, mikä on maassa ennenkuulumatonta.

Sotilasakatemian toivotaan kehittävän armeijaa ylipäätään ja lisäksi edistävän naisten asemaa erittäin konservatiivisessa yhteiskunnassa.

IrinNews: Viljavarastot helpottavat aliravitsemusta

Afganistaniin perustetaan viljavarastoja riittävän ruoan saannin varmistamiseksi. Maailman ruokaohjelman mukaan maan ruoantuotanto ei riitä 31 miljoonan väestölle ja ruoan saanti täytyy varmistaa myös silloin, kun sitä ei voida ulkomailta toimittaa.

Ensimmäinen ruokavarasto avattiin Kabuliin viime vuoden lopussa ja niiden on määrä kattaa hätätilanteessa kahden miljoonan ihmisen ruoantarve puoleksi vuodeksi.

Maatalousministeriön edustajan Mujeed Qararin mukaan ulkomainen apu on alkanut painottua infrastruktuuriprojekteihin ja kansainvälisten joukkojen lähtiessä sen pelätään entisestään vähenevän. Vaikka vehnäntuotanto oli viime vuonna suurin 30 vuoteen, ruokaturvaa heikentävät huonot liikenneyhteydet, kuivuus ja luonnonkatastrofit.

Noin 29 prosenttia afgaaneista saa ruokaa alle suositusten ja yli puolet lapsista oli aliravittuja. Erityisesti ruokapulasta kärsivät pakolaiset. Varastojen toimintaa hankaloittavat turvallisuusriskit ja jakeluun liittyvä korruptio.  

Al Jazeera: Naisten oikeuksia heikennetään edelleen

Afganistanin ihmisoikeustilanne on Human Right Watchin mukaan huonontunut edelleen viime vuonna. Ulkomaisten joukkojen poistuminen maasta tämän vuoden lopussa on jo nyt vaikuttanut erityisesti naisten ja tyttöjen oikeuksien heikkenemiseen.

Hallitus on vähentänyt naisille varattuja paikkoja maakuntaneuvostoissa ja tehnyt rikoslakiin säännöksen, jonka mukaan perheenjäsenet eivät voi todistaa rikostapauksissa, mikä vaikeuttaa esimerkiksi perheväkivalta- ja pakkoavioliittotapausten eteenpäin vientiä.

Myös talebanien väkivalta vaikutusvaltaisia naisia kohtaan on jatkunut.

HRW:n mukaan niin maan hallituksen kuin ulkomaisten avunantajienkin tulee välittömästi puuttua ihmisoikeusloukkauksiin, sillä ulkomaisen huomion väheneminen uhkaa romuttaa talebanien vallasta suistamisen jälkeen tapahtuneen kehityksen. 

Koonnut: Johanna Latvala

Tulosta Jaa kirjanmerkki

Tässä palvelussa myös

Päivitetty 30.1.2014


Tulosta Jaa kirjanmerkki
© Ulkoasiainministeriö 2006 | Tietoa palvelusta | kehitys.verkot@formin.fi
FORMIN.FINLAND.FI - ULKOASIAINMINISTERIÖ - UTSTRIKESMINISTERIET
Global.finland.fi on ulkoministeriön kehitysviestinnän verkkojulkaisu. Sen päivitys on päättynyt 30.6.2014.
Kirjoittajan nimellä varustetut artikkelit edustavat yksinomaan kirjoittajan kantaa.
© Ulkoasiainministeriö | Kehitysviestintä, Kanavakatu 3 C, 00160 Helsinki, sähköposti vie-30@formin.fi