Suoraan sisältöön
Suomen ulkoasiainministeriö

Tunisian varastettu vallankumous - Ulkoasiainministeriö: Global.finland: Maat: Uutiset maittain A-Z

Ulkoministeriön kehitysviestintä, sp. VIE-30@formin.fi. Verkkojulkaisun päivitys on päättynyt 30.6.2014.
reuna
Uutiset, 17.12.2013

Tunisian varastettu vallankumous

Tyytymättömät nuoret tunisialaiset käynnistivät arabikevään joulukuussa 2010. Nyt islamistiset nuoret elävät unelmaansa ja maallistuneet haaveilevat maastamuutosta.

Tunisia, arabikevät. Kuva: Samuli SiiralaSatoja salafisteja osallistui Kairouanin kaupungissa joukkokokoukseen toukokuussa 2012. Maltillisen islamistipuolueen Ennahdan johtama hallitus kielsi vastaavan tapahtuman tänä vuonna islamin pyhässä kaupungissa. Kuva: Fethi Belaid / AFP / Mvphotos

”Vallankumous sai meidät unelmoimaan, mutta kaikki muuttui pahemmaksi. Painajaiseksi”, toteaa 19-vuotias tunisialainen Oussama Sellami.

”Haluaisin vain kunnollisen työpaikan ja tyttöystävän, jonka kanssa voisin kävellä
kaupungilla ilman, että meille huudellaan tai että tytön tarvitsee pelätä tulevansa raiskatuksi tai pahimmillaan tapetuksi.”

Seisomme Tunisian uskonnollisessa keskuksessa Kairouanissa, vanhan kaupungin pääportin edessä. Vajaan kilometrin päässä Sellamista, Kairouanin suuren moskeijan luona, tapaamme kuusi parrakasta miestä. Suostuttelun jälkeen saamme haastatella kahta heistä.

”Tässä parrassa minut olisi pidätetty, viety poliisiasemalle ja pakotettu ajamaan parta pois. Minulle vallankumous merkitsi sitä, että sain ihmisarvoni takaisin.” 

Äänessä on parikymppinen Hamza. Hän kertoo, kuinka hänen tietokoneensa ja kirjansa
takavarikoitiin ja hänet vietiin kuulusteltavaksi 17-vuotiaana vähän ennen vallankumousta.

Hamza on salafisti. Salafistit haluavat palata yhteiskuntamalliin, joka vallitsi heidän
tulkintansa mukaan islamin kolmen ensimmäisen sukupolven aikana Arabianniemimaalla. Tunisiaa johtaneet itsevaltainen presidentti Habib Bourguiba (1957–1987) ja diktaattori Zine el-Abidine Ben Ali (1987–2011) vainosivat maan poliittista oppositiota ja aivan erityisesti salafisteja ja muita islamisteja.

Hamzan vieressä seisoo Imad, viisikymppinen ranskalaistunisialainen.

”Ei ole normaalia, että pojat kulkevat tyttöjen kanssa kunniallisten ihmisten edessä. Täytyy olla keinot ja menetelmät, joilla puututaan ja ohjataan nuoret kohti moraalista kulttuuria”, hän kommentoi Sellamin pettymystä vallankumoukseen.

Arabikevään alkamisesta on nyt kulunut tasan kolme vuotta. Tunisian yhteiskunta on
jakaantunut yhtä kahtia kuin Sellamin ja Hamzan kokemukset vallankumouksen jälkeisestä ajasta.

Sekulaarit ja islamistit ovat ottaneet rajusti yhteen muun muassa islamin roolista lainsäännön lähteenä. Esimerkiksi perustuslakiin ehdotettu pykälä, jossa nainen täydentäisi miestä, sai sadattuhannet naiset ja heitä tukevat miehet osoittamaan mieltään pääkaupungin Tunisin kaduilla kesällä 2012.

Pykälän pelättiin myöhemmin mahdollistavan esimerkiksi naisten sulkemisen työelämästä.

Poliittinen pattitilanne 

Tunisian presidentistä Ben Alista tuli tammikuussa 2011 ensimmäinen arabimaailman yksinvaltias, joka luopui vallasta. Islamistipuolue Ennahda voitti maan ensimmäiset vapaat vaalit ylivoimaisesti lokakuussa 2011.

Ennahda oli puolueista parhaiten organisoitunut, ja menestystä siivitti myös se, että maan sekulaarit ja vasemmistolaiset poliitikot olivat jakaantuneet lähes 150 puolueeseen.

Kansainvälisessä mediassa Tunisiaa on kiitelty siitä, että maan muutosprosessi on sujunut rauhallisemmin kuin Egyptissä, Libyassa ja Syyriassa. Esimerkiksi brittiläinen The Economist -lehti on kehunut Ennahdaa joustavuudesta. Lehden mukaan puolue on kyennyt tekemään myönnytyksiä maan muille poliittisille liikkeille toisin kuin sen ”sisarpuolue” Muslimiveljeskunta Egyptissä.

Ennahdan päähaastajaksi on viimeisen vuoden aikana noussut keskustavasemmistolainen Nidaa Tounes -puolue, jonka kakkosmiestä Mohzen Marzoukia sapettaa silminnähden kansainvälisen median tulkinta Tunisian tilanteesta.

”Terroristinen liikehdintä alkoi Ennahdan hallituskaudella, mutta siihen ei ole suhtauduttu vakavasti”, hän sanoo puolueensa toimistossa Tunisissa.

Käytännössä Nidaa Tounesin pääasiallinen ”ideologia” on Ennahdan vastustaminen. Puolue on kansallismielinen ja populistinen, ja siihen kuuluu monia Ben Alin hallinnon teknokraatteja, liikemiehiä ja johtajia.

Marzoukin mukaan Ennahdan johtajat puhuvat yhtä ja tekevät toista, katsovat läpi sormien radikalisoituneiden jihad-salafistien tekoja ja jopa suojelevat heitä. Esimerkiksi hän nostaa Yhdysvaltojen Tunisian-suurlähetystön ja amerikkalaisen koulun valtausyritykset syyskuussa 2012.

”Iskusta oli saatu selviä varoituksia etukäteen. Miten on mahdollista, että vain 70 ihmistä
tuomittiin iskusta, kun koko Tunisia seurasi tapahtumia suorana lähetyksenä televisiosta, ja kuvista on tunnistettavissa satoja kasvoja?”

Kysymys on hyvä. Varsinkin, koska jihad-salafistien epäillään ampuneen kuluneen vuoden aikana kaksi kaksi äärivasemmistolaista poliitikkoa. Lokakuun lopussa tehtiin kaksi itsemurhaiskua, joista toisessa hyökkääjä kuoli ja toinen estettiin viime hetkellä.

Itsemurhaiskut ovat uutta Tunisiassa.

”Ennahdan suurin saavutus on se, että rauha on säilynyt. Terrorismia on ollut Tunisiassa jo ennen Ennahdaa. Nyt siitä vain puhutaan mediassa enemmän”, 29-vuotias Ennahdan naiskansanedustaja Assaia Naffati toteaa.

Tunisia, arabikevät. Kuva: Samuli Siirala Ennahdan kansanedustaja Assaia Naffati ei saanut käyttää huivia ennen vallankumousta. Kuva: Samuli Siirala

”Emme kai halua mennä takaisin tilanteeseen, jossa pidätetään kaikki, joilla on parta tai vääränlainen asu.”

Lopulta hän myöntää, että jotkut hänen puolueessaan ovat suhtautuneet sinisilmäisesti
jihad-salafisteihin ja ajatelleet, että heidät voidaan ”parantaa” keskustelemalla.

Marzouk ja Naffati eivät keksi mitään hyvää sanottavaa toistensa puolueista. Naffati toteaa, että hänellä on hyvä poliitikkoystävä Nidaa Tounesissa.

Poliitikkojen asenne toistensa puolueisiin on kuin Tunisian politiikka pienoiskoossa. Perustuslakia säätävän kokouksen työ on halvaantunut lopullisen oloisesti, eikä uusien vaalien ajankohdasta ole tietoa.

Syytökset sinkoilevat 

Vasemmistolaisuudella on vahva kaikupohja Tunisiassa, koska maan itsenäistyminen Ranskasta oli kansallismielinen ja vahvasti vasemmistolainen hanke. Ennahdan ja Nidaa Tounesin ohella keskeiseksi poliittiseksi voimaksi on kohonnut Front Populaire, kuudentoista laitavasemmiston puolueen yhteenliittymä.

”Taistelemme uuden diktatuurin syntymistä vastaan. Ben Alin aikaan ihmisiä pahoinpideltiin ja pantiin vankilaan, mutta heitä ei tapettu”, toteaa Front Populairen kakkosmies Ahmed Essaddik, joka on itsekin virunut Ben Alin vankiloissa.

Essaddik on ammatiltaan lakimies ja kotiovelleen murhatun vasemmistopoliitikon Chokri Belaidin perheen asianajaja. Hän kertoo puolueensa toimistossa tietävänsä, että hänen nimensä on korkealla ääriaineksien tappolistalla. Toimiston edessä pälyilee neljä siviilipukuista turvamiestä.

Essaddikin mukaa murhatutkimukset eivät ole edenneet mihinkään.

”Jos vasemmistolla on näyttää jotain todistusaineistoa, niin miksi he eivät vain mene poliisin puheille”, Ennahdan poliitikko Taghouti Abdelfateh toteaa.

Essaddikin mielestä oikeusjärjestelmä ei ole puolueeton. Hänen mukaansa Ennahdan johtama sisäministeriö on salannut ison osan murhaan liittyvästä aineistosta eikä sitä päästä käsittelemään.

”Mieluummin pirua kuin Ennahdaa”

Palataan takaisin Kairouaniin. Ennahda menestyi Kairouanissa vuoden 2011 vaaleissa, mutta nyt osakkeet ovat romahtaneet.

”Äänestä mieluummin itse pirua kuin Ennahdaa”, liikemies Mohsen Ben Regib tiivistää
tuntemuksensa.

”Viime vaaleissa äänestin Ennahdaa, jonka poliitikot lupasivat ruusuista tulevaisuutta. Kun puolue tuli valituksi, poliitikot toimivat päinvastoin kuin lupasivat. He voittivat vaalit pelaamalla ihmisten uskonnollisilla tunteilla”, eläkkeellä oleva opettaja Ameur Sahhoun toteaa.

Tunisia, arabikevät. Kuva: Samuli Siirala  Opettaja Ameur Sahnoun aikoo seuraavissa vaaleissa vetää äänestyslippuun ruksit kaikkien puolueiden edustajien päälle. Najoua pyörittää Kairouanin vanhinta baklavaleipomoa. Hänen mukaansa naisten oikeudet eivät ole Tunisiassa ainakaan vielä huonontuneet, mutta vaara on olemassa. Kuva: Samuli Siirala

Uskonnollisilla tunteilla pelaaminen toistuu tunisialaisten puheissa. Käytännössä se tarkoittaa Ennahdan vaalien aikaista viestiä ”Me olemme jumalaa pelkääviä uskovaisia emmekä siksi huijaa teitä”.

Viesti upposi etenkin niihin, jotka olivat kyllästyneet Ben Alin ajan korruptioon.

Kansalaisjärjestöjohtaja ja konsultti Elyes Ezzinen mukaan vallankumouksen jälkeen maahan on perustettu 6 500 kansalaisjärjestöä, joista lähes puolet on luonteeltaan uskonnollisia. Niiden kautta maahan virtaa rahaa tiukkaa islamilaista yhteiskuntamallia ajavista Persianlahden öljyvaltioista, ja järjestöjen tarkoituksena on muuttaa maata islamistisemmaksi.

Sahhoun ei viittaa mihinkään maahan tai järjestöön, mutta hänenkin mukaansa uskonnollinen kiihkoilu on peräisin ulkomailta.

”Tunisialaiset ovat uskonnollisia ja konservatiiveja, mutta rauhallisella tavalla. Meillä on
suvaitsevaisuuden ja maltillisuuden perinne. Edes Ennahda ei voi muuttaa sitä.”

Sahhounin mielestä koulutus on paras rokote äärimielipiteitä vastaan. Hän sanoo olevansa kiitollinen maan ensimmäiselle presidentille Bourguiballe siitä, että tämä ulotti peruskoulun koko maahan.

Ranskan siirtomaavallan aikaan koulutusta sai vain rannikkokaupungeissa.

YK:n inhimillisen kehityksen raportti vuodelta 2010 vahvistaa Sahhounin näkemyksen. Sen mukaan vuosien 1970–2010 välisenä aikana lukutaito ja elinajanodote nousivat Tunisiassa kuudenneksi eniten koko maailmassa.

Terroristien lippu liehuu

Iltapäivän rukous päättyy Kairouanin suuressa moskeijassa. Kaupunkilaiset sekä salafistit Imad ja Hamza ystävineen poistuvat vanhan kaupungin sokkeloisille kujille.

Läheisellä kujalla liehuu lippu. Se kuuluu Ansar Sharialle, tunisialaiselle al-Qaidaa lähellä olevalle äärijärjestölle.

”He ovat vapaita heiluttamaan lippuaan yksityisessä omistuksessa olevassa rakennuksessa, mutta minun moskeijaani sitä ei tuoda”, imaami Tayeb Ghozi toteaa.

Tunisiassa liikkuvien huhujen mukaan satoja moskeijoita on joutunut äärisalafistien käsiin, ja niissä piilotetaan aseita ja saarnataan pyhää sotaa vääräuskoisia ja maallistuneita tunisialaisia vastaan.

Tunisia, arabikevät. Kuva: Samuli Siirala  Islamistit vaativat vasemmistolaista nuorisopoliitikkoa Dhouib Amenia siirtämään huivin kaulaltaan päänsä peitoksi. Kuva: Samuli Siirala

Opposition mukaan Ennahda on käytännössä luovuttanut moskeijat salafisteille tai
ainakaan heidän johtamansa uskonnollisten asioiden ministeriö ei ole puuttunut tilanteeseen.

Ghozin mukaan salafistit kokosivat Facebookissa lähiseutujen radikaaleja valtaamaan hänen moskeijaansa vain kymmenen päivää aikaisemmin. Valtausyritys torjuttiin poliisin, kansalaisjärjestöjen ja kaupungin asukkaiden yhteisvoimin.

”Niin kauan kuin minä olen tämän moskeijan imaami, se ei joudu salafistien käsiin. Salafismi on trendi, joka tulee epäonnistumaan. Tämä moskeija on bunkkeri, ja se ei saa kukistua.”

Kairouania pidetään islamin neljänneksi pyhimpänä paikkana Mekan, Medinan ja Jerusalemin jälkeen. Kaupunkiin rakennettiin Pohjois-Afrikan ensimmäinen moskeija vuonna 670. Ghozin johtama suuri moskeija sijaitsee samalla paikalla.

Puoluetoimistot palavat 

Tunisian vallankumous ei käynnistynyt suhteellisen hyvinvoivasta Kairouanistaa eikä Tunisista, vaan sisämaassa sijaitsevasta Sidi Bouzidin kaupungista.

Lähes puolet Tunisian maataloustuotannosta on peräisin Sidi Bouzidin alueelta. Siinä missä maan työttömyysprosentti lähentelee 17:ää, maaseudulla työttömänä on joka toinen. Vallankumouksen jälkeen työllisyystilanne ja etenkin nuorten vastavalmistuneiden näkymät ovat vain huonontuneet.

Alunperäisestä suunnitelmasta poiketen emme pääse käymään Sidi Bouzidin kaupungissa. Vain viikkoa aikaisemmin kaupungin lähistöllä kuoli viisi turvallisuusjoukkojen sotilasta taistelussa terroristien kanssa ja sinne johtava alue on tilapäisesti julistettu sotilasalueeksi.

Ennahdan kansanedustajan Assaia Naffatin mukaan alueelle on rakennettu maitotuotteita jalostava tuotantolaitos ja uusia teitä.

”Pötypuhetta”, kuittaa Habib Harizi, joka on Tunisian maatalousministeriön Sidi Bouzidin
toimipisteen virkamies.

Hän on käymässä Tunisian teollisessa keskuksessa Sfaxin kaupungissa. Harizin mukaan kyseiset projektit on aloitettu jo Ben Alin aikaan, ja on pelkkä yhteensattuma, että ne saatiin loppuun Ennahdan kaudella vallankumouksen jälkeen.

Hänen mielestään Sidi Bouzid on ollut yhtä laiminlyöty kaupunki koko Tunisian modernin historian ajan, eikä kaupunkilaisista suurin osa edes äänestänyt vuoden 2011 vaaleissa.

Ennahdan Sidi Bouzidin toimisto poltettiin vasemmistolaisen poliitikon Chokri Belaidin
murhan jälkeen helmikuussa. Myös kolme muuta Ennahdan toimistoa on poltettu, ja viimeksi marraskuun lopussa toimisto roihusi teollisuuskaupunki Gafsassa.

Ilkivaltaa tapahtuu myös toisinpäin, ja etenkin maan vahvan ammattiyhdistysliikkeen
paikallistoimistoja on poltettu Ennahdan ja salafistien vahvoilla tukialueilla.

Ennahdan poliitikot eivät ole tervetulleita Sidi Bouzidiin. Sama pätee sen
hallituskumppaneihin. Syksyllä 2012 Tunisian nykyinen valtiojohto lähes ajettiin pois Sidi Bouzidista, kun he vierailivat vallankumouksen vuosipäivän juhlissa. Äskettäin kuolleiden sotilaiden hautajaisiin he eivät edes osallistuneet.

”Heidät olisi toivotettu tervetulleiksi kivien kera”, Harizi toteaa.

Taloudellinen syöksykierre 

Tunisian heikentynyt turvallisuustilanne vaikeuttaa talouden kehittämistä myös maan teollisessa keskuksessa Sfaxissa, vaikka kaupunki on säästynyt väkivallalta.

Lokakuisten itsemurhaiskujen vuoksi Sfaxin suuren investointiseminaarin osallistujamäärä jäi odotettua pienemmäksi. Esimerkiksiamerikkalainen franchising-liiketoiminnan asiantuntija peruutti osallistumisensa.

Kaupungin keskustassa opposition banderolli julistaa: Sfaxialaiset herätkää! Tekstillä
tarkoitetaan islamistien aiheuttamaa vaaraa.

Tapaamme Sfaxin liike-elämässä vaikuttavan naisen, joka ei halua puhua Ennahdasta omalla nimellään. Hän ei usko, että kaupunkilaiset heräävät.

”Ennahda voittaisi leikiten myös seuraavat vaalit Sfaxissa.”

Sekulaarit oppositioryhmät syyttävät, että Ennahda ja salafistit ovat ostaneet ääniä
hyväntekeväisyystyöllä maan köyhillä alueilla. Sfax on kuitenkin Tunisian mittapuulla hyvinvoiva kaupunki, jossa Ennahdalla tuntuu olevan kannatusta.

Tunisia, arabikevät. Kuva: Samuli Siirala  Shahreddine Gharsallawi ajeluttaa kamelillaan enää vain paria asiakasta päivässä Hammametin turistirannoilla. Jos liiketoiminta ei pian piristy, hän aikoo pyrkiä Välimeren toiselle puolelle. Kuva: Samuli Siirala

Islamistiset yliopisto-opiskelijat perustivat Sfaxissa ensimmäisen yhteenliittymän salanimellä Itsenäiset opiskelijat vuonna 2003. Vuonna 2006 järjestöstä tuli Ennahdan opiskelijajärjestö.

Tunisian väliaikaishallituksen tiede- ja korkeakouluasioista vastaava ministeri Moncef Ben Salem on Sfaxin yliopiston matematiikan professori, joka elätti itsensä pääasiassa myymällä vihanneksia, koska häneltä oli kielletty julkiset tehtävät poliittisten mielipiteidensä vuoksi.

Toinen Ennahdan riviministeri on taustaltaan teurastaja, ja maan nykyinen pääministeri puolestaan vietti 12vallankumousta edeltänyttä vuotta vankilassa.

”Eivät nämä ihmiset osaa hoitaa valtion asioita, ja se on ihan luonnollista, kun muistetaan heidän taustansa”, oppositiopoliitikko Mohzen Marzouk toteaa.

Tunisian talous on kiistämättä kuralla. Tänä vuonna maa joutui pyytämään ensimmäistä kertaa Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n hätälainaa vuoden 1986 jälkeen. Valtion
ennätyssuuresta budjetista noin neljäsosa rahoitetaan velalla, ja inflaatio on noussut lähelle seitsemää prosenttia.

Jatkuvasti kallistuvat polttoaineet ja elintarvikkeet herättävät suuttumusta
kansalaisten keskuudessa.

Tunisian talouden selkäranka on turismi, joka kituu. Ennen lokakuun epäonnistuneita
itsemurhaiskuja ennustettiin, että maahan saapuu kuusi miljoonaa turistia vuonna 2013. Maa hyötyy Egyptin levottomasta tilanteesta, sillä moni lomailija on vaihtanut Egyptin Tunisiaan.

Turismin luonne on kuitenkin muuttunut. Entistä isompi osa lomalaisista on all inclusive -lomilla, jolloin he eivät juurikaan käytä paikallisia palveluja.

”Ben Alin aikaan kaupunkiin saattoi tulla jopa 70 bussilastillista turisteja, nyt tulee ehkä
kahdesta kolmeen”, sanoo Chokriksi esittäytyvä mies Kairouanissa.

Sfaxilainen liikenainen uskoo, että Tunisian ongelmat ovat voitettavissa, mutta hänelläkään ei ole reseptiä siihen, miten poliittinen pattitilanne avataan. Hän kehuu vuolaasti Sfaxia ja panee toivonsa sen asukkaisiin, jotka ovat hänen mukaansa työmoraaliltaan Afrikan japanilaisia.

Uusia mahdollisuuksia hän näkee muiden muassa aurinkoenergiassa ja biomassassa. Sitä tuodaan tutkimus- ja kehityshankkeen puitteissa jopa Vaasaan.

Sfaxin satamasta lähtee maailmalle myös fosfaattia, joka tulee kaupunkiin rautateitse. Vajaan 300 kilometrin päästä, kiskojen alkupäästä, löytyy arabikevään todellinen alkupiste.

Vallankumouksen alkulähteillä 

Redeyefin kaupunki on kasvanut fosfaattikaivoksen ympärille. Alue on Tunisian laitavasemmiston vahvaa tukialuetta. Mitä lähemmäksi kaupunkia tullaan, sitä vähemmän merkkejä islamisteista näkyy.

Sen sijaan seinillä näkyy kahden murhatun poliitikon kasvokuvia ja julisteita kaupungin
omista ”marttyyreista”.

”Aluksi kyse oli työpaikoista, lopulta diktatuurin kaatamisesta”, 32-vuotias Haroun Hlimi
kertoo.

Hän kuului Redeyefin kansannousun opiskelijajohtajiin ja kuvailee, kuinka kansannousu alkoi vuonna 2008. Opiskelijat menivät nälkälakkoon, jotta saisivat työpaikkoja kaivokselta. Kahdeksan kuukauden aikana liikehdintä kasvoi koko alueen kattavaksi protestiksi.

Samoihin aikoihin Facebook yleistyi Tunisiassa, ja Redeyefin tapahtumia seurattiin koko maassa. Ben Alin hallinto kukisti lopulta kansannousun väkivallalla.

Tunisia, arabikevät. Kuva: Samuli Siirala  Arabikevään alkutahdit lyötiin Redeyefin syrjäisessä kaivoskaupungissa Tunisiassa jo vuonna 2008. "Emme toivo puolueilta enää mitään, muutos lähtee ihmisistä”, sanoo yksi kansannousun opiskelijajohtajista Haroun Hlimi kolme vuotta myöhemmin. Kuva: Samuli Siirala

Hlimia harmittaa, että kunnia Tunisian vallankumouksen aloittamisesta meni polttoitsemurhantehneelle vihanneskauppias Mohamed Bouazizille Sidi Bouzidista eikä esimerkiksi hänen naapurilleen Hafnawi Maghzawille, joka kuoli ensimmäisenä poliisin luoteihin Redeyefin vuoden 2008 levottomuuksissa.

Hän oli vain 21-vuotias.

”Kun vuoden 2010 levottomuudet alkoivat, hallinto katsoi koko alueen menetetyksi eikä edes vaivautunut lähettämään turvallisuusjoukkoja.”

Hlimi istui kansannousun jälkeen vankilassa vuoden. Sen jälkeen hän sai töitä paikallisesta verotoimistosta, vaikka kaupungin työttömyystilanne on vain pahentunut vallankumouksen jälkeen.

Redeyefin asukkaat tietävät nykyisin aiempaa paremmin sairauksista, joita kaivoksella
käytetyt kemikaalit aiheuttavat. Haroun Hlimi toivoo parempaa sairaalaa.

”Poliitikoilta emme toivo enää yhtään mitään. Me uskomme muutoksen lähtevän ihmisistä. Kolmas kansannousu tulee varmasti.”

Sosiaalinen räjähdys 

”Vallankumous oli pelkkä temppu! Jos tämä jatkuu näin, tällä maalla ei ole minulle mitään tarjottavaa ja lähden maasta.”

Näin totesi Oussama Sellami Kairouanissa. Vähän myöhemmin hän kertoi, että yritti jo kerran salamatkustaa rahtilaivassa Eurooppaan, mutta jäi kiinni La Goulletten satamassa.

Tunisiasta on tullut keskeinen lähtöpaikka niin haaksirikkoutuneille kuin perille Lampedusan saarelle Italiaan päässeille siirtolaisille. Parempaa elämää Euroopasta tavoittelevat etupäässä mustat afrikkalaiset ja väkivaltaa pakenevat libyalaiset. Myös tunisialaisten nuorten oma maastamuutto
näyttäisi vilkastuvan.

Tunisialaiset nuoret ovat helppoa riistaa myös islamistiradikaalien värvääjille. Esimerkiksi lokakuisten itsemurhaiskujen tekijät olivat Sellamin ikätovereita, 19- ja 20-vuotiaita nuorukaisia.

”Näköalattomuus, tietämättömyys ja köyhyys muodostavat vaarallisen yhdistelmän”, sanoo vasemmistopuolueiden yhteenliittymän kakkosmies Ahmed Essaddik.

Useat YK-virkamiehet toivovat, että Tunisian poliittinen umpikuja saataisiin ratkaistua ennen kuin sota Syyriassa loppuu. Syyrian islamistikapinallisten riveissä taistelee satoja radikalisoituneita tunisialaisia. Tunisian valtiolla ei ole suunnitelmia siitä, miten radikalisoituneet taistelijat integroidaan osaksi yhteiskuntaa, kun he palaavat takaisin.

Essaddik ei usko, että maassa syttyy perinteistä sisällissotaa, mutta pitää laajan aseellisen väkivallan yleistymistä todellisena uhkana.

”Maahan on salakuljetettu suuret määrät aseita Libyasta, ja ne ovat salafistien käsissä. Kun he pettyvät Ennahdan heille antamiin lupauksiin, seurauksena voi olla sosiaalinen räjähdys, jota kukaan ei voi kontrolloida”, hän sanoo.

”Sen vuoksi haluaisin kansallisen vuoropuhelun todella onnistuvan.”

Pasi Nokelainen

Artikkeli on alun perin julkaistu Kehitys-Utveckling-lehdessä nro 4.2013.

Lue lisää:

Tulosta Jaa kirjanmerkki

Muissa ulkoasiainhallinnon palveluissa

Päivitetty 17.12.2013


Tulosta Jaa kirjanmerkki
© Ulkoasiainministeriö 2006 | Tietoa palvelusta | kehitys.verkot@formin.fi
FORMIN.FINLAND.FI - ULKOASIAINMINISTERIÖ - UTSTRIKESMINISTERIET
Global.finland.fi on ulkoministeriön kehitysviestinnän verkkojulkaisu. Sen päivitys on päättynyt 30.6.2014.
Kirjoittajan nimellä varustetut artikkelit edustavat yksinomaan kirjoittajan kantaa.
© Ulkoasiainministeriö | Kehitysviestintä, Kanavakatu 3 C, 00160 Helsinki, sähköposti vie-30@formin.fi