Suoraan sisältöön
Suomen ulkoasiainministeriö

Israel valmistelee syrjimistä vahvistavia lakeja - Ulkoasiainministeriö: Global.finland: Maat: Uutiset maittain A-Z

Ulkoministeriön kehitysviestintä, sp. VIE-30@formin.fi. Verkkojulkaisun päivitys on päättynyt 30.6.2014.
reuna
Uutiset, 28.6.2013

Israel valmistelee syrjimistä vahvistavia lakeja

Uutiskoosteessa myös Israelin kovista otteista palestiinalaislapsia kohtaan, palestiinalaisten vaikeista oloista Syyrian pakolaisleireillä ja gazalaisen Idols-voittajan aiheuttamasta hurmiosta.

Maan News: Israelin hallitusta vaaditaan puuttumaan viharikoksiin

Palestiinalaisten autojen ja oliivitarhojen tuhoaminen, rasistiset graffitit ja hyökkäykset moskeijoihin ovat viime aikoina lisääntyneet huolestuttavasti. Myös kristityt kirkot ja vasemmisto-aktivistit ovat saaneet osansa viharikoksista, joiden tekijät ovat usein olleet alaikäisiä.

Israelin lehdistössä ihmetellään, miksei tekijöitä juuri koskaan oteta kiinni ja rangaista. Viranomaisten mukaan heillä ei ole keinoja puuttua ilmiöön. Nyt hallitusta vaaditaan päättämään, kuinka viharikokset saadaan kuriin.

Ilmiö alkoi Länsirannalta, josta se levisi nopeasti niin maantieteellisesti kuin määrällisestikin. Rasismin vastaisen liittouman johtajan Nidal Othmanin mukaan hyökkäyksiä koordinoi äärijuutalaisten salainen järjestö Länsirannalta käsin.

Palestine News Network: YK syyttää Israelia palestiinalaislasten käyttämisestä ihmiskilpinä

YK:n lasten oikeuksien komitea syyttää Israelin joukkoja rajusta palestiinalaislasten kaltoinkohtelusta. Komitean mukaan Länsirannalla ja Gazan alueella asuvat lapset eivät yleensä saa syntymätodistusta, kunnollista terveydenhuoltoa, koulutusta tai puhdasta juomavettä.

YK:n mukaan satoja lapsia on kuollut ja tuhansia haavoittunut Israelin iskuissa. Lisäksi arviolta 7 000 alaikäistä lasta on pidätetty ja heitä on kidutettu. Lapsia on muun muassa käytetty ihmiskilpinä armeijan ajoneuvojen edessä ja pakotettu etsimään räjähteitä kasseista.

Scoop: Syyrian pakolaisleireissä eletään pelon keskellä

YK:n mukaan tapot, kidnappaukset, köyhyys, tuho ja pelko ovat Syyrian pakolaisleireillä elävien palestiinalaisten arkipäivää.

Syyrian konflikti on vaikeuttanut avustusjärjestöjen pakolaisleireille pääsyä. Käytännössä seitsemän UNRWAn 12 pakolaisleiristä on tällä hetkellä avun saavuttamattomissa. Tämän seurauksena myös leirien koulumahdollisuudet ja terveydenhuoltopalvelut ovat vaarantuneet.

Jo ennen maaliskuussa 2011 puhjennutta Syyrian konfliktia yli neljännes palestiinalaispakolaisista  eli köyhyysrajan alapuolella ja yli 12 prosenttia kärsi ruoanpuutteesta. YK on vedonnut avunantajiin 200 miljoonan dollarin hätäavun saamiseksi Syyriaan.

The Palestine Chronicle: Palestiinalaisten syrjimistä vahvistavia lakeja tekeillä

Israelissa on oikeusoppineiden mukaan 57 avoimesti palestiinalaisia syrjivää lakia ja lisää ollaan laatimassa.

Nyt tekeillä olevaa lakialoitetta pidetään yhtenä vaarallisimmista koskaan hallitukselle esitetyistä. Sen mukaan armeijassa palvelleet israelilaiset saisivat koko joukon erityisoikeuksia muun muassa maankäyttöön, asumiseen, työpaikkoihin ja palkkoihin liittyen. Laki sulkisi lähes kaikki palestiinalaiset etujen ulkopuolelle.

Virallisen syrjinnän lisäksi maan arabiväestö kohtaa piilosyrjintää jatkuvasti arkielämässään. Viime aikoina julki tulleet tapaukset, joissa arabilapsilta on evätty pääsy huvipuistoon ja uima-altaalle, ovat nostattaneet kohua sosiaalisessa mediassa. Israelilaiset ovatkin alkaneet suhtautua entistä arvostelevammin maansa Etelä-Afrikan rotuerottelua muistuttavaan syrjintään.

BBC: Idols-voittajasta palestiinalaisnuorten sankari

Beirutissa pidetyn Idols-laulukilpailun voittajasta Mohammed Assafista on tullut palestiinalaisten sankari.

Gazassa asuvan Assafin viimeinen kilpailukappale otti avoimesti kantaa palestiinalaisten ja rauhan puolesta.

Erään bloggaajan mukaan Assafin voitto toi iloa kansalle, joka ei ole 66 vuotta kestäneen valloituksen aikana hymyillyt. Assafista onkin tullut tärkeä symboli erityisesti palestiinalaisille nuorille. Myös presidentti Mahmoud Abbas on osoittanut tukensa laulajalle.

Koonnut: Johanna Latvala

Tulosta Jaa kirjanmerkki

Päivitetty 26.6.2013


Tulosta Jaa kirjanmerkki
© Ulkoasiainministeriö 2006 | Tietoa palvelusta | kehitys.verkot@formin.fi
FORMIN.FINLAND.FI - ULKOASIAINMINISTERIÖ - UTSTRIKESMINISTERIET
Global.finland.fi on ulkoministeriön kehitysviestinnän verkkojulkaisu. Sen päivitys on päättynyt 30.6.2014.
Kirjoittajan nimellä varustetut artikkelit edustavat yksinomaan kirjoittajan kantaa.
© Ulkoasiainministeriö | Kehitysviestintä, Kanavakatu 3 C, 00160 Helsinki, sähköposti vie-30@formin.fi