Suoraan sisältöön
Suomen ulkoasiainministeriö

Suomi: Uusi menestys syntyy vanhasta osaamisesta - Ulkoasiainministeriö: Global.finland: Maat: Uutiset maittain A-Z

Ulkoministeriön kehitysviestintä, sp. VIE-30@formin.fi. Verkkojulkaisun päivitys on päättynyt 30.6.2014.
reuna
Uutiset, 21.3.2013

Suomi: Uusi menestys syntyy vanhasta osaamisesta

Suomen ensimmäinen menestystarina syntyi metsistä. Toinen oli Nokia, joka oli alun perin puunjalostusyhtiö. Mistä löytyisi Suomen kolmas menestystarina?

Saappaat. Kuva: Seesa Lippo.Kuva: Seesa Lippo.

Suomi elää taantumassa. Viime vuosi oli rajujen yhteistoimintaneuvottelujen aikaa, ja tuhannet suomalaiset saivat potkut. Suurin irtisanoja oli Nokia. Taustalla on teollisuuden murros: tuotteet, joita Suomessa on totuttu tekemään, eivät mene kaupaksi. Niitä ei joko tarvita tai muut tekevät ne halvemmalla.

Suomalaiset eivät ole tällä hetkellä oikein millään alalla erityisen hyviä.

Suomen pitäisi löytää osaamisensa ja itsensä uudelleen.

Noita lausahduksia on hoettu pitkään, mutta rakentavaa keskustelua Suomen suuntaviivoista ei ole syntynyt. Suomi elää täydellisen päättämättömyyden tilassa, sanoo Aape Pohjavirta, jota voi kutsua kasvuyritysten valmentajaksi, innovaattoriksi ja mobiilievankelistaksi.

Pohjavirralla on ehdotus Suomen nykyiseen työttömyysongelmaan:

Maailmassa on edelleen satoja miljoonia ihmisiä, jotka eivät osaa lukea mutta joilla on käytössään matkapuhelin. Suomalaisilla työttömillä on lukutaitoa ja matkapuhelimia. Suomi voisi käynnistää lukutaitokoulutuksen, joka opettaisi matkapuhelinten avulla esimerkiksi intialaisia lukemaan.

Suomalaiset kehittäisivät oppimisjärjestelmän, jonka avulla intialaiset opiskelisivat sanoja ja yksinkertaisia lauseita. Neuvoja saisi soittamalla suomalaisille, ja tarvittaessa keskustelu käännettäisiin. Järjestelmälle hankittaisiin useita rahoittajia, ja esimerkiksi Intia osallistuisi jollain summalla kustannuksiin. Suomi voisi osallistua vaikka kehitysyhteistyön määrärahoillaan.

Pohjavirran esimerkkiä voi kutsua vaikka puhelinneuvolaksi. Se iskisi kaksi kärpästä yhdellä iskulla: työllistäisi suomalaisia ja vähentäisi maailman lukutaidottomuutta.

Mikä tärkeintä, esimerkki kuvastaa uutta aikaa: Suomi ei enää menesty myymällä aineellisia tuotteita, kuten paperia. On uskallettava keksiä uusia ideoita, vaikka jokaisesta niistä ei syntyisikään mitään, ja vietävä ulkomaille rohkeasti omaa ainutlaatuista osaamista, kuten koulutusta.

”Yksi kymmenestä ideasta voi poikia menestystarinan”, Pohjavirta sanoo.

Vientiin vihreää kultaa

Pysähdytään hetkeksi Suomen taloushistoriaan, sillä uudet menestystarinat kumpuavat yleensä vanhasta osaamisesta. Suomen ensimmäinen menestystuote oli terva.

Suomi alkoi viedä tervaa Länsi-Eurooppaan 1600-luvulla, jolloin sitä tarvittiin puulaivojen rakentamiseen. Tuolloin Suomi oli köyhä syrjäseutu, josta tuli raaka-aineiden viejä. Terva meni kaupaksi, kunnes laivat alettiin tehdä teräksestä. 1800-luvun loppupuolella tervateollisuus hiipui.

Suomi oli noussut yhdeksi maailman suurimmista tervanviejistä.

Oli keksittävä uusi menestystuote, ja sekin perustui puuhun.

Länsi-Euroopan metsät oli laajasti hakattu, ja eurooppalaisilla markkinoilla oli kysyntää pohjoismaiselle saha- ja puutavaralle. Myös paperin tarve kasvoi.

”Puu syrjäytti kalliin lumpun paperinvalmistuksessa. Puusta valmistetusta paperista tuli Suomen onneksi kysytty massatuote maailmalla”, Helsingin yliopiston Suomen ja Pohjoismaisen historian professori Markku Kuisma sanoo.

1800-luvun lopulla Suomi oli jo markkinatalousmaa. Kansainvälinen kauppa vapautui, ja ihmiset, tavarat ja pääomat liikkuivat suhteellisen vapaasti kansallisten rajojen yli. Suomi teollistui kovaa vauhtia. Selluloosa- ja paperiteollisuus kasvoi, ja niiden rinnalle syntyi puuteollisuutta palvelevaa konepaja- ja laivanrakennusteollisuutta.

Suomi tuotti sitä, mistä maailmanmarkkinoilla oli kysyntää, Kuisma selittää.

Mutta 1900-luvun alussa syntyi tärkeä poliittinen päätös.

Suomen metsistä yli puolet oli yksityisten omistuksessa, mikä tarkoitti sitä, että suomalaiset maanviljelijät saivat yli puolet sahatavaran vientihinnasta. 1800-luvun lopulla metsäyhtiöt alkoivat haalia yhä enemmän metsiä, ja vaarana oli, että raaka-ainevarat keskittyisivät kouralliselle yhtiöitä. Syntyi poliittinen kiista, jonka lopputuloksena yhtiöiltä kiellettiin metsätilojen hankinta.

Metsistä vajaat kymmenen prosenttia jäi metsäyhtiöiden haltuun. Valtio omisti 30–40 prosenttia, ja loput metsistä kuuluivat yksityisille ihmisille, lähinnä maanviljelijöille.

”Talonpojat pystyivät kouluttamaan lapsensa, joista tuli uutta keskiluokkaa. Teollisuuden oli etsittävä halpatuotannon sijaan muita kilpailuetuja, kuten nostettava jalostusastetta.”

Suomi oli lähestulkoon ”banaanivaltio” vielä 1950-luvulla, sillä Suomen viennistä lähes puolet oli sahatavaraa. Sotavuosien jälkeen Suomi muuttui maatalousvaltaisesta yhteiskunnasta teollisuusmaaksi. Sysäyksen tähän toivat sotakorvaukset, joita Suomi maksoi Neuvostoliitolle osaksi metalliteollisuuden tuotteina, kuten aluksina ja koneina.

Vanha luo uutta

Suomen nousu moderniksi teollisuusmaaksi perustui vihreään kultaan, jota oli myyty maailmalle niin tervana, sahatavarana kuin selluloosana. Sotavuosien jälkeen Suomi tuotti paperia ja valmisti paperikoneita, joita vietiin ulkomaille.

Myös Nokia oli alun perin puunjalostusyhtiö.

1900-luvun alkupuolella Nokian kumitehdas valmisti kumisaappaita ja autonrenkaita. Samaan yhtiöryhmän kaapelitehdas tuotti puhelin- ja lennätinkaapeleita. Elektroniikkaan yhtiö alkoi siirtyä 1960-luvulla, vähän ennen kuin Suomi siirtyi peruskouluun ja laajensi korkeakoulutustaan.

Suomi kehittyi ennätystahtia moderniksi teollisuus- ja palveluyhteiskunnaksi. Jo 1980-luvulla Suomea pidettiin yhtensä maailman johtavista tietoyhteiskunnista. 1990-luvun taantumassa Suomea veti nousuun vientiteollisuus ja teknologia, Nokia etunenässä.

Viime vuonna matkapuhelinjätti Nokia ja sen puoleksi omistama Nokia Siemens Networks karsi palkkalistoiltaan huikeat 7 000 työntekijää. Nokia on jo pitkään siirtänyt työtä ulkomaille.

Markku Kuisma toteaa, että kriisit yleensä paljastavat yhteiskunnan heikkoudet.

Hän ottaa esimerkiksi 1860-luvun talous- ja finanssikriisin, joka levisi Lontoosta Suomeen samaan aikaan, kun Suomen markka syntyi ja Suomea koettelivat katovuodet. Kultaan sidotun markan arvo nousi, vienti romahti ja karkeasti kaksisataatuhatta suomalaista kuoli nälkään.

Tuolloin senaattori J.V. Snellman totesi: ”Mikä on mädäntynyttä, sortukoon.”

Kuisma toteaa: ”Snellmanin sanat voi tulkita niin, että se elinkeino, tuote tai tapa toimia, joka on heikko, häviää. Varmaa on, että tilalle syntyy aina uutta.”

Ja uusi kytkeytyy vanhaan osaamiseen, hän huomauttaa.

Suomessa on korkeasti koulutettuja tietotyöläisiä, joista voi tulla vaikka ympäristöteknologian tuottajia. Suomalainen teollisuus on hyvä prosessinhallinnassa, Kuisma huomauttaa, ja esimerkiksi vaurastuvat kiinalaiset vaativat jo nyt puhtaampaa vettä ja ilmaa.

Työurat pidemmiksi

Ovatko suomalaiset siis turhan hysteerisiä? Hätää ei ole, tarvitaan vain rakenteellista sopeutumista, Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen Vattin ylijohtaja Juhana Vartiainen vastaa.

Myös hän aloittaa historiasta:

”Suomi kasvoi mittavasti toisesta maailmansodasta 1980-luvun loppuun asti. Työvoima lisääntyi, sillä ihmiset siirtyivät alkutuotannosta moderniin talouteen, kuten Afrikassa nyt. Valtion teollisuuspolitiikka oli tärkeää. Meillä oli vain kansalliset rahoitusmarkkinat, ja julkinen valta saattoi vaikuttaa siihen, mihin investoidaan.”

Ja siirtyy nykypäivään:

”Työvoima ei enää kasva. Olemme osa kansainvälisiä pääomamarkkinoita, ja jos meillä on osaavia ihmisiä, niin investoinnit eivät meitä rajoita. Innovaatiot tulevat, jos ovat tullakseen. Kasvu on hitaampaa kuin aikaisemmin ja voi perustua vain teknologiseen edistykseen.”

Ei ole helppoja ratkaisuja, joilla talous siivittyisi nopeaan nousuun, Vartiainen sanoo.

”Julkisen talouden kannalta on tärkeää, että työllisyysastetta nostetaan työuria pidentämällä. Suomessa työllisyysaste on alhaisempi kuin muissa Pohjoismaissa etenkin yli 55-vuotiailla. He joko poistuvat työelämästä itse tai työnantajat eivät enää halua heitä, ja tämän ilmiön syistä pitää keskustella.”

Vartiainen puhuu ikääntyvistä korostetun varovasti. Hän totesi aiemmin, että ikääntyneen palkkaa voisi laskea, jos tämän tuottavuus laskee eläkeiän kynnyksellä. Kansalaiset vihastuivat.

Niin on käynyt monelle muullekin Vartiaisen ajatukselle.

Hän esimerkiksi kysyi, voisiko kotihoidontuen rajata alle kaksivuotiaisiin lapsiin, jotta pienten lasten äidit palaisivat nopeammin töihin. Myös opintoaikoja voisi lyhentää, eläköitymisikää nostaa ja matalapalkkatöitä lisätä, jotta ”kutosen keskiarvon” pojat saisivat töitä.

Lisäksi työnteosta on tehtävä taloudellisesti houkuttelevampaa, jotta työllisyys nousisi.

Nyt on tehtävä päätöksiä, joilla saadaan työllisyysaste nostettua, Vartiainen sanoo.

Työssä olevilta on vaadittu jo talkoohenkeä. Myös Vartiainen toteaa, että palkkojen yleis- ja vähimmäiskorotusten on syytä pysyä lähellä nollaa, jotta Suomen kilpailukyky vahvistuisi.  

”Työvoima voi tulevaisuudessa jopa vähentyä, joten bruttokansantuotteen kasvu syntyy vain tuottavuuden kasvusta. Kun taantuma on ohi, kasvu on parin prosentin luokkaa.”

Kaikki työ on arvokasta

Juhana Vartiainen on usein verrannut Suomea Ruotsiin. Hän työskenteli lähes seitsemän vuotta tutkimusjohtajana Konjukturinstitutetissa, Ruotsin valtiovarainministeriön alaisessa tutkimuslaitoksessa.

Kirjat, poika. Kuva: Seesa Lippo. Kuva: Seesa Lippo.

Ruotsissa julkinen talous on jokseenkin tasapainossa jopa taantuman aikana.

Vartiainen tietää syyn: ”Ruotsi on varautunut Suomea paremmin väestön ikääntymiseen. Me taloustieteilijät olemme varoitelleet jo viidentoista viime vuoden ajan, että Suomen julkinen talous heikentyy kroonisesti, kun suuret ikäluokat siirtyvät eläkkeelle.”

Suomalaiset ajattelevat yhä, että valtion elinkeinopolitiikka on ratkaisevaa. Valtion ei tarvitse luoda työpaikkoja, Vartiainen sanoo. Yritykset luovat innovaatioita ja tarjoavat työtä, jos niillä on riittävän hyvät toimintaedellytykset ja tarpeeksi työntekijöitä.

”Suomalaisten ei pitäisi ajatella, että vain vientiteollisuus on oikeaa tulonmuodostusta ja muu työ on sellaista paitojen pesemistä. Kaikki elinkeinot ovat arvokkaita. Toisten paitojen peseminen ja vanhusten hoivaaminen on yhtä arvokasta elinkeinotoimintaa kuin matkapuhelinten vieminen maailmanmarkkinoille, jos niiden avulla syntyy lisää työpaikkoja.”

Ruotsalaiset ajattelevat, että jos julkinen talous on kunnossa ja työntekijöitä on riittävästi, niin yritykset keksivät uusia tuotteita ja palveluja. Ruotsi menetti takavuosina paljon teollisuuden suorittavia työpaikkoja. Nykyisin suurin osa uusista työpaikoista syntyy palvelualoille.   

Ammatti ei ole enää saavutettu etu vaan voi hävitä, Vartiainen sanoo.

”Onko meillä turhaa meitä itseämme vahingoittavaa ammattiylpeyttä, että teen vain omaa ammattiani? Työttömien kanssa pitäisi pontevammin keskustella erilaisista työuran lukoista. Jos jää työttömäksi teollisuudesta, ei saisi olla mahdoton ajatus siirtyä vaikka hoitoalalle.”

Matalapalkkainen työ on aina parempi vaihtoehto kuin tulonsiirroilla eläminen, hän sanoo. 

”Verotuksen pitäisi suosia työntekoa. Kevennetään työnteon verotusta, kiristetään muita veroja ja lasketaan yritysten verotusta, kuten Martti Hetemäen työryhmän mietinnössä todetaan.”

Suomessa ei käydä tarpeeksi poliittista keskustelua ”isoista asioista”, kuten julkisen talouden kestävyysvajeesta. Hyvinvointivaltion ylläpitäminen on poliittinen päätös, Vartiainen sanoo ja lisää olevansa hyvinvointivaltion fanaattinen kannattaja.

”Hyvinvointivaltio tuo ihmisille turvaa globaalitaloudessa.”

Vartiaisen mielestä Suomessa on selkeästi synkemmät mielialat kuin Ruotsissa. Ruotsalaiset suhtautuvat tulevaisuuteen taantumasta huolimatta rauhallisesti ja optimistisesti.

Taantuma menee kyllä ohi, Vartiainen sanoo. 

”Suomi on pieni, korruptoitumaton ja hyvin koulutettujen ihmisten maa. Meillä on vahvoja peliyrityksiä, jotka eivät vielä ole suuria työllistäjiä. Mutta tulevaisuudessa voi olla toisin.”

Yritykset rakennetaan

Palataan Aape Pohjavirtaan, joka istuu helsinkiläisessä kahvilassa. Hän on juuri tullut Tansaniasta, jossa hän toimii DTBi:n eli The Dar Tehnohama Business incubatorin hallituksessa. DTBi on hautomo, joka tukee paikallista osaamista ja pyrkii luomaan innovaatioita ja työpaikkoja.

Suomessa hän toimii mobiilin median ja opetuksen projekteissa ja kehittää kasvuyrityksiä Startup Saunassa. Hän on työskennellyt digitaalisen median ja kasvuyritysten parissa 25 vuotta.

Yritykset eivät synny sattumalta. Nykyisin ne rakennetaan, Pohjavirta sanoo.

Esimerkiksi tunnetut pelialan yritykset Rovio ja Supercell aloittivat kasvuyrityksinä.

”Yritys saa alkunsa, kun yrittäjä saa mielestään uniikin idean maailmankaikkeudessa, kuten maailman parhaan pelin tai jonojen poistamisen maailmasta. Yrittäjä pohtii ideansa mahdollisuuksia ja etsii liiketoimintamallia. Voi olla, että yrityksestä ei tule mitään, mutta ilman radikaaleja ideoita ja riskinottoa ei synny merkittävää kasvua.”

Aloittava yritys muuttuu kasvuyritykseksi vasta, kun sen rakentama tuote on hyväksytty markkinoilla ja liiketoimintamalli toimii, Pohjavirta selittää.

Hän esittää usein luennoillaan kalvon, jonka tiedot ovat vuodelta 2010. Siinä lukee: Suomi tarvitsee 53 183 uutta yritystä, joilla on miljoonan euron liikevaihto ja kymmenen prosentin kannattavuus, jotta se voi kompensoida Nokian maksamia menetettyjä verotuloja.

Tuollaisia yrityksiä on vain muutama tuhat. Niiden määrä pitää moninkertaistaa, hän toteaa.

”Miksei se onnistuisi? Suomi on rikas ja innovatiivinen yhteiskunta. Se on paras maa asua, jossa on paras koulutussysteemi ja maailman viidenneksi parhaat englanninkielen puhujat.”

Suomalaisten yritysten pitäisi uskaltaa olla ainutlaatuisia ja ylpeitä. Moniko suomalainen yritys puhuu miljardien ihmisten tavoittamisesta, Pohjavirta kysyy.

”Suomalaiset ovat nöyriä, keskittyvät tekemiseensä ja ovat siinä todella hyviä. Pitäisi uskaltaa sanoa, että olen tässä asiassa maailman paras. Vaikka on nöyrä ja hyvä, voi olla ylpeä itsestään.”

Suomi on myös ihanteellinen maa luoda innovaatioita, sillä kasvavat yritykset tarvitsevat vakaata ja luotettavaa yhteiskuntajärjestelmää. 

Mutta kaupallisen innovaatiojärjestelmän luomisella alkaa olla kiire. Esimerkiksi Saksa loi kehitysyhteistyön määrärahoillaan yrityksen, joka vie ammatillista koulutusta kehitysmaihin. Myös julkisen talouden pitää ryhtyä innovoimaan, Pohjavirta patistaa.

Peliteollisuuden perässä

Peliteollisuus kasvaa, kun ihmisten vapaa-aika ympäri maailmaa lisääntyy, Aape Pohjavirta selittää. Yhtä lailla digitaaliset palvelut yleistyvät, kun kännykät leviävät kehitysmaihin.

Digitaalisilla palveluilla voi vaikuttaa muita keinoja nopeammin yhteiskunnan muutoksiin.

”Otetaan Afganistan, jossa yhdeksän kymmenestä naisesta kokee väkivaltaa kotonaan. Suomi voisi rakentaa afganistanilaisille naisille palvelun, joka lähettäisi viestin kymmenelle miehelle heti, kun häntä hakataan. Näin miehet voisivat laittaa hakkaajan kuriin.”

Mobiilipalveluilla voi parantaa vaikka kehitysmaiden elintarviketeollisuuden tuottavuutta, kuten tehostaa logistiikkaa tekstiviestien avulla. Ihmisillä on rajaton määrä tarpeita maailmalla, ja suomalaiset voisivat ratkoa heidän ongelmiaan uuden teknologian avulla.

Ideoinnilla ei saa olla rajoja eikä rajoituksia, Pohjavirta sanoo.

Hän kehuu uutta Team Finland -verkostoa, joka pyrkii kokoamaan yhteen yritykset ja julkiset palveluntarjoajat ulkomailla. Verkoston tavoitteena on ”muodostaa suomalaistoimijoista vahva, dynaaminen joukkue, joka vauhdittaa suomalaisyritykset kansainväliseen läpimurtoon”.

”Loistavaa, jos pirstaloituneet tuotteet ja ideat saadaan yhdelle luukulle”, Pohjavirta sanoo.

Hänen mielestään Suomen maabrändiraporttia voisi myös kehittää edelleen. Siitä voisi tehdä interaktiivisen ja globaalin yhteisön Facebookiin ja Twitteriin, joissa ihmiset ympäri maailmaa voisivat ilmoittaa ongelmistaan. Suomalaiset ratkoisivat heidän ongelmiaan ja kehittäisivät samalla uutta, kestävää ja kannattavaa liiketoimintaa.

Pohjavirta listaa lopuksi Suomen menestystarinat, joita hän esittelee luennoillaan:

Suomi 1.0 perustui metsään, ja Suomi 2.0 Nokian menestykseen. Nyt Suomen pitäisi määrätietoisesti rakentaa itselleen asemaa kestävän talouden kehityksen arvojohtajana, ja rakentaa tulevaisuuden menestystarina – Suomi 3.0 – kestävän talouden kehityksen pohjalle.

PÄIVI ÄNGESLEVÄ

Suomikin on saanut apua

Suomalaiset ajattelevat sitkeästi, että olemme selvinneet yksin, täysin ilman ulkopuolista apua. Todellisuudessa Suomea kehitettiin sotien jälkeen myös kehitysavulla ja tuetuilla lainoilla. Hyvästä syystä, sillä Suomi oli nykyisillä kriteereillä mitattuna kehitysmaa.

Suomi liittyi Maailmanpankin jäseneksi vuonna 1948. Ensimmäinen laina myönnettiin kesäkuussa 1950 jokien valjastamiseen, jolla tuotettiin vesivoimaa. Viimeinen laina nostettiin vuonna 1975. Sillä puhdistettiin selluteollisuuden jätevesiä.

Muilla lainoilla suomalaiset rakensivat sellutehtaita, tukivat pienyrityksiä ja kehittivät metsätaloutta. Esimerkiksi tieverkoston raivaaminen oli yksi sotien jälkeisen Suomen kehitysyhteistyöhanke, joka toteutettiin Maailmanpankin lainalla.

”Näin voitiin tarjota työtä kymmenilletuhansille ihmisille 1950-luvun työttömyyden aikana. Maailmanpankin lainojen avulla tienrakennus nostettiin Suomessa nykyaikaiselle tasolle”, selviää Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten sivustolta.

Vaatteita ja saippuaa

YK:n lastenavun rahaston Unicefin Suomen osaston historiikki kertoo toisenlaisesta kehitysavusta.

Avustuslaiva SS Lord Delaware kuljetti pulavuonna 1946 Suomen hätää kärsiville lapsille 80 tonnia vaatteita. Laiva ajoi kuitenkin miinaan Tanskan salmissa.

Laiva nostettiin ylös kahden kuukauden kuluttua ja hinattiin Helsinkiin. Vaatteet osoittautuivat käyttökelpoisiksi. Märät vaatteet kuivattiin Lauttasaaressa, jonka ympäri viritettiin kymmenen kilometriä pyykkinarua. Samalla rikottiin maailman pisimmän pyykkinarun epävirallinen maailmanennätys.

”Kuivausoperaation suorittivat UNRRA:n (The United Nations Relief and Rehabilitation Administration) 40 vapaaehtoista. UNRRA:sta muodostui myöhemmin Unicef”, historiikissa kerrotaan.

Unicef antoi myös ruoka-apua 48 000 sotaorvon ruokkimiseksi. Sotien jälkeisessä Suomessa oli paljon aliravitsemusta.

”Kaikki korkeakaloriset munanvalkuaistuotteet ja rasva ovat sangen tervetulleita, kuten esimerkiksi maitopulveri, kannutetut liharuuat, munapulveri ja laardi. Jos Unicefin kautta voitaisiin saada maahan vaateapua, toivottaisiin lähinnä pikkuvauvojen huopia 85 000 kpl. Äitiyspakkauksiin tarvitaan kipeästi pikkulasten pesusaippuaa”, kirjoitti Lastenlinnan sairaalan ylilääkäri Arvo Ylppö Unicefille.

Sanomalehti Uusi Suomi kertoi Bloomington Victory -laivan saapumisesta Helsinkiin 25. lokakuuta 1947. New Yorkissa laivaan oli lastattu ensimmäinen erä Suomelle myönnetyistä elintarvikelähetyksistä, yhteensä 313 tonnia maitopulveria ja laardia.

Tämän yhden ainoan lähetyksen ansiosta 75 000 suomalaislasta sai päivittäin 242 kaloria enemmän kuin he olisivat muuten saaneet. Ylppö oli mukana vastaanottamassa laivaa.

MATTI YLÖNEN

 

Tulosta Jaa kirjanmerkki

Päivitetty 20.3.2013


Tulosta Jaa kirjanmerkki
© Ulkoasiainministeriö 2006 | Tietoa palvelusta | kehitys.verkot@formin.fi
FORMIN.FINLAND.FI - ULKOASIAINMINISTERIÖ - UTSTRIKESMINISTERIET
Global.finland.fi on ulkoministeriön kehitysviestinnän verkkojulkaisu. Sen päivitys on päättynyt 30.6.2014.
Kirjoittajan nimellä varustetut artikkelit edustavat yksinomaan kirjoittajan kantaa.
© Ulkoasiainministeriö | Kehitysviestintä, Kanavakatu 3 C, 00160 Helsinki, sähköposti vie-30@formin.fi