Suoraan sisältöön
Suomen ulkoasiainministeriö

Vuoden pakolaisnainen eli vuosia metsässä - Ulkoasiainministeriö: Global.finland: Maat: Uutiset maittain A-Z

Ulkoministeriön kehitysviestintä, sp. VIE-30@formin.fi. Verkkojulkaisun päivitys on päättynyt 30.6.2014.
reuna
Uutiset, 7.3.2013

Vuoden pakolaisnainen eli vuosia metsässä

Suomen Pakolaisapu on valinnut Vuoden pakolaisnaiseksi myanmarilaisen Mi Mi Po Htin. Opettajaperheen elämä muuttui lopullisesti, kun maassa puhkesivat demokratiaa ajavat mielenosoitukset ja sotilasjuntta otti vallan.

Myanmar, Vuoden 2013 pakolaisnainen, Mi Mi Po Hti. Kuva: Antti Seppänen. Helsinkiläisessä päiväkodissa työskentelevä Mi Mi Po Hti toimii burmalaisessa yhdistyksessä opettaen nuorille kieltä ja kulttuuria. Kuva: Antti Seppänen.

”Yhtäkkiä mieheni oli poissa, enkä tiennyt mitä hänelle oli tapahtunut”, muistelee Mi Mi Po Hti vuotta 1988.

Sotilasjuntta oli tukahduttanut raa’asti demokratiapyrkimykset ja ottanut vallan Myanmarissa. Hänen miehensä, demokratia-aktivisti, oli kadonnut.

Mi Mi Po Hti haluaa edelleen puhua maasta Burmana, sillä maan virallinen nimi Myanmar on sotilasjuntan antama.

Miehen katoamista seuraavat vuodet olivat vaikeita. Kansa köyhtyi, juntta rikastui. Mi Mi Pon historianopettajan palkka ei riittänyt hänen ja pienen pojan elättämiseen.

”Olin lomat maalla kasvattaen papuja, jotta sain lisätuloja.”

Mielipiteenvapaus katosi, kaikkien oli pakko kuulua puolueeseen, eikä matkustaa saanut ilman lupaa. Erityisesti demokratia-aktivistien perheitä tarkkailtiin.

”Sotilaat kuulustelivat minua mieheni liikkeistä. He tulivat ilmoittamatta kotiini ja penkoivat paikat etsien viestejä mieheltäni.”

”Kuuteen vuoteen en kuullut miehestäni mitään. Sitten hän ilmoitti piileskelevänsä Burman ja Thaimaan rajalla”, kertoo Mi Mi Po.

Perhettään suojellakseen mies ei ollut kertonut lähdöstään etukäteen kenellekään.

Lapsen sairastuminen vei pakolaisleirille

Kuultuaan miehestään Mi Mi Po matkusti juntalta salaa hänen luokseen.

”Halusin perheen yhteen, koska poikani kyseli jatkuvasti isäänsä. Muutimme mieheni luokse metsään, jossa asuimme muiden karkureiden kanssa melkein viisi vuotta.”

Paikalliset ihmiset ja kansalaisjärjestöt toivat heille joskus riisiä ja vähän rahaa, mutta muuten he elivät luonnon antimilla ja asuivat tekemissään bambumajoissa vaihdellen välillä paikkaa villieläinten, sadekausien ja sisällissodan vuoksi.

Metsässä heille syntyi toinen lapsi. Kun tämä sairastui ja heikkeni heikkenemistään ruoan ja vitamiinien puutteesta, he etsivät apua Thaimaasta. Vuonna 2000 he saivat pakolaisstatuksen ja pääsivät pakolaisleirille.

”Pakolaisena tunsin pieneneväni”

”Pakolaiseksi leimautuminen tuntui pahalta. Ajattelin, että pakolainen ja normaali ihminen ovat eri asioita ja tunsin jotenkin pieneneväni. En voinut enää itse vaikuttaa asioihini.”

Elämä oli kuitenkin parempaa kuin metsässä. Lapset saivat hoitoa ja opetusta. Mies kävi leirillä tietokonekurssin ja opetti sitten muita pakolaisia.

Vajaan vuoden jälkeen he saivat tietää pääsevänsä Suomeen.

”Kun tulimme joulukuussa Kuopioon, siellä oli -30 astetta, pimeää ja hiljaista. Kaikki oli erilaista ja lapset itkivät koko ajan. Meistä pidettiin kuitenkin hyvää huolta.”

Pian perhe muutti Helsinkiin, jonne se on sopeutunut hyvin. Molemmat vanhemmat ovat töissä, samoin vanhempi lapsi. Nuorempi opiskelee lukiossa.

Ei rahaa valtiolle

Suomi on aloittamassa kehitysyhteistyötä Myanmarin kanssa. Mitkä ovat Mi Mi Pon mielestä maan suurimmat kehityksen haasteet?

 ”Maa on hyvin hitaasti demokratisoitumassa, mutta paikoin käydään vielä sisällissotaa”, sanoo Mi Mi Po.

 Muita isoja ongelmia ovat hänen mukaansa yhteiskunnan jakautuminen erittäin rikkaisiin ja erittäin köyhiin sekä koulutuksen surkea taso.

”Menestyäkseen koulussa joutuu maksamaan lisäopetuksesta, johon vain rikkailla on varaa.”

Mi Mi Po ei luota vielä maan hallitukseen.

”Jos Suomi haluaa auttaa Burmaa, sen tulisi keskittyä demokratian edistämiseen ja koulutukseen, ja kanavoida rahaa kansalaisjärjestöjen kautta. Jos raha menee hallitukselle, kansa ei siitä hyödy.”

Kotimaan kulttuuri ja lapset lähellä sydäntä

Mi Mi Po kävi tammikuussa ensimmäisen kerran kotimaassaan lähtönsä jälkeen ja tapasi äitinsä 18 vuoden jälkeen. 

”Tuntui uskomattomalta halata äitiäni. Hän on liian vanha tullakseen Suomeen, mutta lähetän hänelle sata euroa kuukaudessa, ettei hänellä olisi hätää.”

Vuonna 2008 Mi Mi Po menetti 24 sukulaistaan hirmumyrsky Nargisissa.

”Silloin olisimme halunneet mennä rukoilemaan burmalaiseen buddhaluostariin, jota ei Suomessa tuolloin ollut. Keräsimme sittemmin rahaa Suomessa asuvilta burmalaisilta ja perustimme sellaisen itse.”

Johanna Latvala

Tulosta Jaa kirjanmerkki
© Ulkoasiainministeriö 2006 | Tietoa palvelusta | kehitys.verkot@formin.fi
FORMIN.FINLAND.FI - ULKOASIAINMINISTERIÖ - UTSTRIKESMINISTERIET
Global.finland.fi on ulkoministeriön kehitysviestinnän verkkojulkaisu. Sen päivitys on päättynyt 30.6.2014.
Kirjoittajan nimellä varustetut artikkelit edustavat yksinomaan kirjoittajan kantaa.
© Ulkoasiainministeriö | Kehitysviestintä, Kanavakatu 3 C, 00160 Helsinki, sähköposti vie-30@formin.fi