Suoraan sisältöön
Suomen ulkoasiainministeriö

Liberia: Koulunkäynti suojaa tyttöjä pakolaisleirillä - Ulkoasiainministeriö: Global.finland: Maat: Uutiset maittain A-Z

Ulkoministeriön kehitysviestintä, sp. VIE-30@formin.fi. Verkkojulkaisun päivitys on päättynyt 30.6.2014.
reuna
Uutiset, 4.3.2013

Liberia: Koulunkäynti suojaa tyttöjä pakolaisleirillä

Norsunluurannikon vaikea poliittinen tilanne on saanut tuhannet ihmiset pakenemaan naapurimaihin. Näissä oloissa koulunkäynti keskeytyy usein. Liberian Bahnin pakolaisleirillä lapsilla on mahdollisuus jatkaa opintoja myös yläasteella.

Liberia, pakolaiskeiri, koulu, pakolaiset. Kuva: Juha Valta. Länsi-Afrikassa koulutuksen pedagoginen taso on varsin vaihtelevaa. Erityisesti pakolaislasten koulutuksen pääpainopiste on edelleen useimmiten esittävän opetuksen puolella. Kuva: Juha Valta

”Koulutus takaa nuorille paremmat työnsaantimahdollisuudet ja helpottaa myös selviämistä arjen askareista”, kertoo luokanopettajana Lempäälässä työskentelevä Juha Valta.

Valta kävi evaluoimassa kouluhanketta Liberian Bahnissa viime vuoden lopulla. Ulkoministeriön rahoittamaa hanketta toteuttaa Kirkon Ulkomaanapu.

Moni pakolaisleirillä asuvista vanhemmista uskoo, että koulutus on varmin ja kestävin tapa päästä ulos köyhyydestä.

Pohjois-Liberiassa sijaitsevassa Bahn on maan kaikkien pakolaisleirien ensimmäinen yläaste. Lukuaineiden lisäksi siellä opiskellaan kansalaistaitoja, joissa käsitellään muun muassa tasa-arvoa, demokratiaa, oikeudenmukaisuutta ja lain noudattamista.

Kulttuuri suosii poikia

Koulu tarjoaa nuorille turvallisen sataman 10 000 asukkaan pakolaisleirillä: se on henkisesti ja fyysisesti turvallinen paikka.

Tyttöjen määrä kuitenkin vähenee ylemmille luokille siirryttäessä. Seitsemännellä luokalla voi Vallan mukaan olla viisikymmentä oppilasta, joiden joukossa on 10–15 tyttöä.

”Taustalla vaikuttaa kulttuuri, jossa suositaan poikia tyttöjen kustannuksella. Se heijastuu myös tyttöjen koulunkäyntiin.”

”Seksuaalista häirintää on paljon. Alle 18-vuotiaiden tyttöjen todennäköisyys tulla raiskatuksi on myös suuri. Kaikki tämä korostuu leirioloissa, missä tyttöjä voidaan kiristää ja uhkailla eri tavoin”, Valta sanoo.

Koulunkäynti nuorille tärkeää

Vallan mukaan leirin yläasteelle on saatu päteviä opettajia. Opettajien ammattitaidon kehittäminen ja päivittäminen on silti tärkeää.

Nuoret ovat tyytyväisiä, kun pystyvät ala-asteen jälkeen jatkamaan koulunkäyntiä pakolaisleirillä, jossa he saattavat joutua olemaan vuosikausia.

Kaikki tytöt eivät pysty osallistumaan täysipainoisesti koulunkäyntiin. He joutuvat olemaan pois tunneilta hoitaessaan sisaruksiaan ja hankkiessaan elantoa, mistä vain saavat. Kotiaskareet vievät oman aikansa. 

Brigitte lukee läksyt hämärissä

Leirillä käydessään Juha Valta tapasi muun muassa 14-vuotiaan Brigitten, joka asui veljensä ja tämän vaimon ja lasten kanssa.

”Kotitöitä Brigittellä on paljon, mutta tyttö pystyy kuitenkin käymään yläasteen seitsemättä luokkaa ja on luokkansa priimus. Hänen unelmanaan on valmistua yliopiston opettajaksi”, kertoo Valta.

Brigitte ehtii lukea läksyjä vasta iltayhdeksän aikaan, kun kaikki kotityöt on tehty: vesi ja polttopuut haettu, ruuat laitettu ja pyykit pesty.

Silloin hän tarttuu kirjoihin ja tekee tehtävät himmeän taskulampun valossa. 

Riitta Saarinen

Kirjoittaja on kehityskysymyksiin perehtynyt vapaa toimittaja.

Tulosta Jaa kirjanmerkki

Muissa ulkoasiainhallinnon palveluissa

Päivitetty 27.2.2013


Tulosta Jaa kirjanmerkki
© Ulkoasiainministeriö 2006 | Tietoa palvelusta | kehitys.verkot@formin.fi
FORMIN.FINLAND.FI - ULKOASIAINMINISTERIÖ - UTSTRIKESMINISTERIET
Global.finland.fi on ulkoministeriön kehitysviestinnän verkkojulkaisu. Sen päivitys on päättynyt 30.6.2014.
Kirjoittajan nimellä varustetut artikkelit edustavat yksinomaan kirjoittajan kantaa.
© Ulkoasiainministeriö | Kehitysviestintä, Kanavakatu 3 C, 00160 Helsinki, sähköposti vie-30@formin.fi