Suoraan sisältöön
Suomen ulkoasiainministeriö

Rauhalliset vaalit elinehto Kenian taloudelle - Ulkoasiainministeriö: Global.finland: Maat: Uutiset maittain A-Z

Ulkoministeriön kehitysviestintä, sp. VIE-30@formin.fi. Verkkojulkaisun päivitys on päättynyt 30.6.2014.
reuna
Uutiset, 1.2.2013

Rauhalliset vaalit elinehto Kenian taloudelle

Uutiskooste Keniasta: Vaikka naispoliitikkoja uhkaillaan, Martha Karua tähtää presidentiksi. Ulkokenialaisilta rahaa kotiin yli miljardi. Kenialaiset teentuottajat tähtäävät lääke- ja kosmetiikkateollisuuteen.

East African Business Week: Liike-elämä korostaa rauhallisten vaalien merkitystä taloudelle

Kenian liike-elämää edustava Yksityisen sektorin liitto (KEPSA) on varoittanut poliitikkoja lietsomasta vihamielisyyttä kilpailijoitaan kohtaan, jotta mahdolliselta väkivallalta.

Maailmanpankki on ilmoittanut, että kaikenlaiset epäselvyydet ja konfliktit vaaleissa voisivat vakavasti vahingoittaa maan talouskasvua ja ulkomaiden halua sijoittaa Keniaan. Epävakaus voisi KEPSAn mukaan myös horjuttaa jo entuudestaan vaikeuksissa olevaa, maalle erittäin tärkeää turismia.

Liitto sanoo tukevansa hallitusta varmistaakseen, että vaaleista tulee rauhalliset, vapaat ja oikeudenmukaiset.

Kenian talouskasvu on tällä hetkellä vakaata ja rauhallisten vaalien myötä se voisi yltää tänä vuonna 5,5 prosenttiin.

IPS: Naispoliitikoilla vaikeaa Keniassa

Vaikka vuoden 2010 perustuslaki määrää poliittisiin virkoihin sukupuolikiintiöt, miesjohtoiset puolueet pitävät huolen siitä, että naisten asema politiikassa on vaikea.

Naispoliitikot kohtaavat miespuolisten kollegoidensa taholta törkeää syrjintää, uhkauksia ja pelottelua, minkä lisäksi heitä vastustaa myös iso osa kansalaisista. Tämä tekee muun muassa vaalien alla tehtävän työn erittäin vaikeaksi.

Vihamielisen ilmapiirin lisäksi kampanjointiin vaadittavat suuret rahamäärät sulkevat automaattisesti monet naiset pois kilpailusta.

The Daily Nation: Martha Karua haluaa maan ensimmäiseksi naispresidentiksi

Kenian maaliskuussa pidettävien presidentinvaalien ainoa naisehdokas on Kansallisen sateenkaarikoalition (Narc) Martha Karua, jolla on vakuuttunut mahdollisuuksistaan tulla valituksi.

Presidenttinä hänelle olisi kertomansa mukaan ensiarvoisen tärkeää parantaa kenialaisten elämää alentamalla asumiskustannuksia ja varmistamalla, että maan koko potentiaali otetaan käyttöön. Karua aikoo myös pitää huolen siitä, että Keniassa säilyy laki ja järjestys.

Muut ehdokkaat ovat Peter Kenneth (KNC), James ole Kiyiapi (RBK), Musalia Mudavadi (UDF), Uhuru Kenyatta (TNA), Mohamed Abduba Dida (Alliance for Real Change), Raila Odinga (ODM) ja Paul Muite (Safina).

Africa Review: Ulkomailla asuvat kenialaiset lähettivät rahaa kotiin yli miljardin

Ulkomailla asuvat kenialaiset lähettivät Kenian keskuspankin mukaan viime vuonna kotimaahansa yli miljardi dollaria. Lähes puolet rahalähetyksistä tulee Yhdysvalloista ja Kanadasta, seuraavaksi eniten Euroopasta. Maailman heikosta taloustilanteesta huolimatta lisäystä vuoteen 2011 on 31 prosenttia.

Mobiilirahasiirrot lisääntyivät yli 75 prosentilla viime vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana, nousten ennätykselliseen 2,38 miljardiin dollariin. Kenian viestintäkomission (CCK) mukaan mobiilirahasta onkin tullut pääasiallinen maksu- ja rahansiirtomuoto.

Capital FM: Kenialaista teetä halutaan lääke- ja kosmetiikkateollisuuteen

Kenian teetuotantoa säätelevä TBK arvioi teestä saatujen vientitulojen nousevan tänä vuonna neljällä prosentilla, 116 miljardiin shillinkiin (noin 981 miljoonaan euroon). Nousu johtuu vuoden alkupuoliskolle luvatuista hyvistä säistä.

Viime vuonna tuotanto laski kaksi prosenttia ajoittaisesta huonosta säätä johtuen, mutta silti maailman suurimman mustan teen viejän vientitulot kasvoivat valuuttakurssien ja maailmanhintojen vuoksi.

Kenian teeteollisuus pyrkii laajenemaan markkinoitaan ja löytämään teelle uusia käyttötarkoituksia esimerkiksi ruoanlaitossa, lääketeollisuudessa, kosmetiikassa ja pesuaineissa. TBK:n käyttöön ottaman kenialaisen teen alkuperäismerkinnän toivotaan myös lisäävän sen menekkiä ja tuottajien tuloja.

 

Koonnut: Johanna Latvala

Tulosta Jaa kirjanmerkki

Muissa ulkoasiainhallinnon palveluissa

Päivitetty 1.2.2013


Tulosta Jaa kirjanmerkki
© Ulkoasiainministeriö 2006 | Tietoa palvelusta | kehitys.verkot@formin.fi
FORMIN.FINLAND.FI - ULKOASIAINMINISTERIÖ - UTSTRIKESMINISTERIET
Global.finland.fi on ulkoministeriön kehitysviestinnän verkkojulkaisu. Sen päivitys on päättynyt 30.6.2014.
Kirjoittajan nimellä varustetut artikkelit edustavat yksinomaan kirjoittajan kantaa.
© Ulkoasiainministeriö | Kehitysviestintä, Kanavakatu 3 C, 00160 Helsinki, sähköposti vie-30@formin.fi