Suoraan sisältöön
Suomen ulkoasiainministeriö

Kuvakertomus: Malilaiset pakenevat Burkina Fasoon - Ulkoasiainministeriö: Global.finland: Globaalikasvatus: Malilaiset pakenevat Burkina Fasoon

Ulkoministeriön kehitysviestintä, sp. VIE-30@formin.fi. Verkkojulkaisun päivitys on päättynyt 30.6.2014.
reuna
Kuvakertomukset, 27.9.2012

Malilaiset pakenevat Burkina Fasoon

Pohjois-Malin konflikti on ajanut satoja tuhansia ihmisiä kodeistaan. Arviolta 175 000 malilaista elää maan sisäisenä pakolaisena ja neljännesmiljoona on paennut naapurimaihin, etupäässä Burkina Fasoon. Pakolaistulva tulee samaan aikaan, kun Sahelin aluetta koettelee vakava ruokakriisi, joka koskee lähes 20:tä miljoonaa ihmistä.

Burkina Fason pohjoisosassa sijaitsevalla Mentaon pakolaisleirillä arvioidaan olevan noin 20 000 pakolaista ja koko maassa noin 60 000. Pakolaisia alkoi tulla rajan yli kevättalvella 2012.

Jotkut pakolaisista ovat nomadeja, mutta suurin osa on leirioloihin tottumattomia kaupunkilaisia. Sadekausi tuo mukanaan haasteita, sillä rankkasateet saavat kuivan maan tulvimaan.

Punainen Risti ja YK:n pakolaisjärjestö UNHRC pelkäävät, että jos Malin konflikti laajenee, Burkina Fason pakolaismäärä saattaa nousta vuoden 2012 loppuun mennessä 100 000 pakolaiseen.

Teksti: Sanna Negus
Kuvat: Tatu Blomquist ja Andreas von Weissenberg

Tuaregimies
Leiriläiset
Perhe
Turvassa
Fawla Sadeq
Veljen luo
250 000
Pyykkiä
Uusi ympäristö
Pesulla

 

© Ulkoasiainministeriö 2006 | Tietoa palvelusta | kehitys.verkot@formin.fi
FORMIN.FINLAND.FI - ULKOASIAINMINISTERIÖ - UTSTRIKESMINISTERIET
Global.finland.fi on ulkoministeriön kehitysviestinnän verkkojulkaisu. Sen päivitys on päättynyt 30.6.2014.
Kirjoittajan nimellä varustetut artikkelit edustavat yksinomaan kirjoittajan kantaa.
© Ulkoasiainministeriö | Kehitysviestintä, Kanavakatu 3 C, 00160 Helsinki, sähköposti vie-30@formin.fi