Abed Al-Salaymehin unelma on nähdä kotikatunsa taas täynnä elämää ja avoinna palestiinalaisille.
Nimeni on Abed Al-Salaymeh. Olen 20-vuotias palestiinalainen opiskelija. Asun vanhempieni ja siskojeni kanssa Hebronissa.
Olen asunut koko elämäni Shuhadan kadulla, jonka Israelin armeija on eristänyt muusta kaupungista ja jolla palestiinalaiset eivät voi osittain edes kävellä.
Opiskelen englanninkielistä kirjallisuutta Hebronin yliopistossa. Valmistun vuonna 2014, jos luoja suo. Saan hieman rahaa opettamalla Hebronissa asuville ulkomaalaisille arabiaa.
Osallistun myös parhaillaan mediakurssille läheisessä yhteisökeskuksessa, jotta voin kuvata vaikeaa elämäämme Shuhadan kadulla.
On todella vaikeaa sanoa. Se, millaista elämäni on kymmenen vuoden päästä, riippuu siitä miten miehitys kehittyy. Ehkä he sulkevat kotikatuani lisää, ehkä eivät. En voi tietää.
Toivon, että kymmenen vuoden päästä Israel on lakannut miehittämästä Länsirantaa ja että saamme vapautemme ja rauhan. Toivon, että voisin avata isäni räätäliliikkeen, jonka oven Israelin armeija hitsasi kiinni yli kymmenen vuotta sitten. Toivon, että kymmenen vuoden kuluttua Shuhadan katu on avattu.
Tilanne ei vaikuta elämäämme vain taloudellisesti, vaan myös sosiaalisella tasolla. Nyt ihmiset pelkäävät tulla tänne. Ja on perimmäinen ihmisoikeus saada liikkua vapaasti.
Kuvittele, en ole kävellyt kotikadullani kahteentoista vuoteen, vain koska olen palestiinalainen. Se on vaikeaa.
Eero Mäntymaa
Kirjoittaja toimii ekumeenisen kumppanuusohjelma EAPPI:n ihmisoikeustarkkailijana Hebronissa.
Global.finlandissa kirjoittajan nimellä varustetut artikkelit edustavat yksinomaan kirjoittajan kantaa.
Päivitetty 12.9.2012