Suoraan sisältöön
Suomen ulkoasiainministeriö

Nicaragualaisnuoret tekevät työtä vailla tulevaisuutta - Ulkoasiainministeriö: Global.finland: Maat: Uutiset maittain A-Z

Ulkoministeriön kehitysviestintä, sp. VIE-30@formin.fi. Verkkojulkaisun päivitys on päättynyt 30.6.2014.
reuna
Uutiset, 14.6.2012

Nicaragualaisnuoret tekevät työtä vailla tulevaisuutta

Työn löytäminen on vaikeaa neljälle viidestä nicaragualaisnuoresta. Työmarkkinoiden tavallisin tarjous, työ kokoonpanotehtailla, jättää runsaasti toivomisen varaa.

Nicaraguan vapaatuotantoalueilla työtä tehdään kiivaalla tahdilla ja huonolla palkalla. Tulijoita kuitenkin riittää, sillä usein vakituinen työ voittaa muut vaihtoehdot. Kuva Teemu Hotti.Nicaraguan vapaatuotantoalueilla työtä tehdään kiivaalla tahdilla ja huonolla palkalla. Tulijoita kuitenkin riittää, sillä usein vakituinen työ voittaa muut vaihtoehdot. Kuva Teemu Hotti.

"Ei ollut muuta vaihtoehtoa koulun jälkeen”, Háczel Castro, 27, sanoo.

Hän on yksi sadastatuhannesta nicaragualaisesta, jotka työskentelevät vapaatuotantoalueiden kokoonpanotehtaissa. Niissä valmistetaan vaatteiden lisäksi esimerkiksi tupakkaa, kenkiä ja autonosia.

Castro joutui unohtamaan haaveensa insinöörin tutkinnosta, sillä hänen oli tienattava leipänsä yläasteen jälkeen. Töihin tekstiilitehtaaseen pääsi heti, mutta työ on kuluttavaa.

”Meitä solvataan. Emme saa hengityssuojaimia, vaikka ilma on pölyistä, emmekä saa pitää sairauslomaa”, hän luettelee. Ylitöitä on tehtävä vuorokauden ympäri, jos tilaus, vaikkapa satatuhatta paria farkkuja, on saatava valmiiksi.

Peruspalkka on 125 dollaria kuukaudessa. Siihen vaadittava viikkotuntimäärä on 48. Laki sallisi vain neljä tuntia ylitöitä, mutta ylityöt nostavat ansioita ja 56-tuntinen työviikko on tavallinen.

Castro ei osaa sanoa, milloin hänen mittansa täyttyi. Hän kuitenkin heräsi puolustamaan oikeuksiaan ja liittyi ammattiliittoon. Sen jälkeen työelämä muuttui taisteluksi, joka saattaa johtaa työpaikan menetykseen.

”Haluamme vain tehdä ihmisarvoista työtä”, Háczel Castro sanoo.

Yksi ammattiliiton tärkeimmistä tavoitteista on valistaa tehtaiden työntekijöitä heidän oikeuksistaan. Työtä säätelevät työsopimukset, mutta Castron mukaan niiden ehtoja ei noudateta.

Työntekijöiden oikeuksien parantaminen ei käy helposti. Kokoonpano on vain tuotantoketjun yksi osanen, joka kilpailee maailmanlaajuisilla markkinoilla.

Hàczel Castron työelämä muuttui taisteluksi sen jälkeen, kun hän liittyi ammattiliittoon. Kuva Teemu Hotti.Hàczel Castron työelämä muuttui taisteluksi sen jälkeen, kun hän liittyi ammattiliittoon. Kuva Teemu Hotti.

Osa globaalia taloutta

Nicaraguassa sijaitsevat tehtaat tekevät töitä länsimaisille tuotemerkeille alihankkijasopimuksin. Raaka-aineet tuodaan Nicaraguaan, ja nicaragualaiset tekevät kokoonpanotyön. Valmiit tuotteet laivataan tilaajalle, yleensä Yhdysvaltoihin. Muun muassa Levi’s, Target, JcPenney ja GAP teettävät vaatteitaan Nicaraguassa.

Vasemmistolaisen ammattiliiton toiminnanjohtajan Roger Barrantesin mukaan työntekijän oikeuksia voidaan parantaa vain tiettyyn pisteeseen saakka. Esimerkiksi minimipalkan nostaminen saisi tuotemerkit siirtämään tuotantonsa muualle.

Barrantes kertoo esimerkin. Nicaraguassa farkkujen ompelu maksaa seitsemän dollaria. Haitista löytyi alihankkijoita, jotka lupasivat saman työn 6,5 dollarilla, joten farkkufirma siirtää tuotantonsa Haitiin.

”Tuotemerkeillä on kartelli. Ne sopivat hinnoista, joilla tuotanto pitää saada. Aina löytyy paikka, jossa voi tehdä vielä halvemmalla”, Barrantes sanoo ja viittaa Aasiaan.

Kansainvälisen kauppapolitiikan oppien mukaan talouskasvu ja hyvinvointi tulevat maahan, kun ulkomaisten sijoitusten tekemistä helpotetaan. Nicaragua on solminut vapaakauppasopimuksia, ensin Yhdysvaltojen ja myöhemmin EU:n kanssa.

Vapaakauppasopimukset esimerkiksi poistavat tullimaksut, jolloin ulkomaiset yritykset voivat tuoda tavaraa maahan ja myös viedä sitä maasta helposti.

Toistaiseksi investoinnit eivät ole vaurastuttaneet Nicaraguaa. Kokoonpanotehtaat tuovat paljon työtä mutta hyvin vähän kehitystä. Nicaraguaan ei jää tietotaitoa eikä pääomaa. Maa näyttää olevan globaalin talouden häviäjä.

”Maailma on päättänyt tehdä halvat vaattensa meillä”, Barrantes sanoo.

Hän ei kuitenkaan halua häätää kokoonpanotehtaita maasta. Työn ehdoista pitäisi tehdä reilummat, ja tuottojen pitäisi jäädä edes osittain Nicaraguaan.

”Tämä onnistuu vain kansainvälistä yhteistyötä tekemällä. Yksin Nicaragua on voimaton”, Barrantes toteaa.

Iso epävirallinen sektori

Epäkohdista huolimatta kokoonpanotehtaisiin riittää tulijoita, sillä usein vakituinen työ voittaa muut vaihtoehdot. Nicaraguassa kuka tahansa pystyy työllistämään itsensä ilman byrokraattista paperiruljanssia. Kaduilla voi kaupitella mitä tahansa banaaneista sukkahousuihin. Kun mukaan lasketaan esimerkiksi pimeästi palkatut kotiapulaiset ja vartijat, epävirallisen sektorin töiden osuudeksi arvioidaan yli puolet kaikista työpaikoista.

Alvaro Pérez, 29, hankki aiemmin elantonsa korjaamalla tietokoneita. Alan insinööriksi valmistuneelle se sopi, mutta palkka oli tiukassa. Nyt hän työskentelee teleoperaattori Claron turvamiehenä.

Alvaro Pérez ja Jessy Meléndes uskovat hyvän koulutuksen suojelevan heidän lapsiaan työttömyydeltä tulevaisuudessa. Kuva Teemu Hotti.Alvaro Pérez ja Jessy Meléndes uskovat hyvän koulutuksen suojelevan heidän lapsiaan työttömyydeltä tulevaisuudessa. Kuva Teemu Hotti.

”Tietysti vakituinen työ ja palkka helpottavat elämää. Olin hyvin iloinen, kun sain paikan”, Pérez kertoo.

Neljä viidestä nicaragualaisesta nuoresta kohtaa työelämässä epävarmuutta ja hankaluuksia, kertoo YK:n kehitysohjelman (UNDP) vuoden 2011 maaraportti. Nuoret työllistyvät vaikeammin kuin aikuiset ja joutuvat usein suostumaan kehnoihin työehtoihin ja -oloihin pakon edessä.

Nicaragualaisista kolmasosa on alle 30-vuotiaita. Lapsia hankitaan varhain, ja kun perheenlisäystä on siunaantunut, työtä ei voi juuri valikoida. Yksinhuoltajat ovat erityisen huonossa asemassa.

Myös koulutus jää monella nuorella lyhyeksi, vaikka koulu on ilmainen. Koulua pitäisi käydä 12 vuotta, mutta nicaragualaisnuorilla kouluvuosia kertyy keskimäärin 9,3. Maaseudulla koulua käydään kaksi vuotta vähemmän kuin kaupungeissa.

Myös Alvaro Pérezin vaimo Jessy Meléndez jätti koulun kesken. Hänellä ei ole yläasteen päättötodistusta, ja työt ovat olleet tiukassa.

Pariskunta on kasvanut Managuan pahamaineisissa ja köyhissä lähiöissä. Suurten tuloerojen maassa juuri köyhillä nuorilla on suurin riski joutua työttömiksi tai kaltoinkohdelluiksi työmarkkinoilla.

Viimeksi Meléndez tyrmättiin työhaastattelussa kädessä olevan tatuoinnin vuoksi.

”Ihan tyhmää, ja sitä paitsi tatuointi on jo ihan haalistunut. Eikä se kerro mitään siitä, millainen asiakaspalvelija olisin”, hän sanoo.

Siirtolaisuus houkuttelee

Kun kotimaasta ei löydy töitä, moni lähtee etsimään sitä ulkomailta. Jopa miljoonan nicaragualaisen arvioidaan asuvan ulkomailla. Noin puolet heistä on lähtenyt etsimään työtä vauraammasta etelänaapurista Costa Ricasta.

Siellä nicaragualaiset työllistyvät kotiapulaisiksi, plantaasityöntekijöiksi ja turismirantojen palvelusektorille. Koulutukseen ja kestävään kehitykseen erikoistuneen Oikos-instituutin mukaan yli puolet Costa Ricassa työskentelevistä nicaragualaisista on sielläkin epävirallisissa työsuhteissa.

Lähteminen kuitenkin kannattaa, sillä Nicaraguan palkkataso on huomattavasti alhaisempi. Myös Costa Ricassa on vapaatuotantoalueita ja kokoonpanotehtaita, mutta niiden keskipalkat ovat useita satoja dollareita korkeammat kuin Nicaraguassa.

Nicaraguassa on herätty siihen, että jos mitään ei tehdä, nuoret lähtevät etsimään parempaa tulevaisuutta muualta. Esimerkiksi Chinandegan maakunnassa aloitettiin alkuvuodesta kampanja, jolla pyritään luomaan nuorille mahdollisuuksia jäädä kotipaikkakunnalleen. Maankuntahallinto sijoittaa 200 000 dollaria hankkeeseen, joka luo työpaikan 150 nuorelle. Se ei vielä pelasta sukupolvea, mutta on symbolinen alku.

Vaikeuksista huolimatta moni nicaragualainen nuori suhtautuu positiivisesti tulevaisuuteen ja kokee voivansa vaikuttaa siihen, millaiseksi oma tulevaisuus muodostuu. Niin myös Pérez ja Melendez. He eivät ole koskaan halunneet lähteä, vaikka raha on välillä tiukassa.

Pari tapasi rap-harrastuksessa melkein kymmenen vuotta sitten. Nyt heillä on kolme lasta, ja räppääminen jatkuu.

Laulussa Cosas de la vida Pérez räppää näin: ”Elämässä on asioita, jotka tuovat onnea, mutta jotta ne voi saavuttaa, täytyy opiskella.”

”Toivon, että lapseni saavat hyvän koulutuksen. Se on paras tapa taistella työttömyyttä vastaan”, Alvaro Pérez toteaa.

Verna Leinonen

Kirjoittaja on tamperelainen toimittaja, joka vieraili Nicaraguassa marras-joulukuussa 2011.

Tulosta Jaa kirjanmerkki

Päivitetty 11.6.2012


Tulosta Jaa kirjanmerkki
© Ulkoasiainministeriö 2006 | Tietoa palvelusta | kehitys.verkot@formin.fi
FORMIN.FINLAND.FI - ULKOASIAINMINISTERIÖ - UTSTRIKESMINISTERIET
Global.finland.fi on ulkoministeriön kehitysviestinnän verkkojulkaisu. Sen päivitys on päättynyt 30.6.2014.
Kirjoittajan nimellä varustetut artikkelit edustavat yksinomaan kirjoittajan kantaa.
© Ulkoasiainministeriö | Kehitysviestintä, Kanavakatu 3 C, 00160 Helsinki, sähköposti vie-30@formin.fi