Suoraan sisältöön
Suomen ulkoasiainministeriö

Burmalainen Pleh Meh on viettänyt yli puolet elämästään pakolaisleirillä - Ulkoasiainministeriö: Global.finland: Maat: Uutiset maittain A-Z

Ulkoministeriön kehitysviestintä, sp. VIE-30@formin.fi. Verkkojulkaisun päivitys on päättynyt 30.6.2014.
reuna
Uutiset, 23.1.2012

Burmalainen Pleh Meh on viettänyt yli puolet elämästään pakolaisleirillä

Myanmar, entiseltä nimeltään Burma, on etnisten vähemmistöjen tilkkutäkki. Vuoden 1948 itsenäistymisestä lähtien maan hallitus on käynyt sisällissotaa vähemmistöjään vastaan. Yksi sodan kärsijöistä on 24-vuotias Pleh Meh.

Kun burmalainen Pleh Meh oli 9-vuotias, hän pakeni perheensä ja muiden kyläläisten kanssa Pohjois-Thaimaahan Mae Hong Sonin maakuntaan.

Siitä lähtien Pleh Meh on asunut rajan pintaan rakennetulla Ban Mae Nai Soin pakolaisleirillä – ja nyt hän on jo 24-vuotias.

Pleh Meh kyläläisineen oli ensimmäisiä leirille saapuneita pakolaisia. Tuolloin, vuonna 1996, leirillä oli vain kolmisenkymmentä taloa. Nykyään pakolaisleirillä asuu jo 15 000 ihmistä.

Kotikylässäni Burmassa ei ollut koulua, asuimme maaseudulla. Äitini ja isäni eivät ole koskaan käyneet koulua. Isosiskoni pääsi kouluun, minä en, Pleh Meh kertoo. Kuva: Kaisa Väkiparta"Kotikylässäni Burmassa ei ollut koulua, asuimme maaseudulla. Äitini ja isäni eivät ole koskaan käyneet koulua. Isosiskoni pääsi kouluun, minä en", Pleh Meh kertoo. Kuvat: Kaisa Väkiparta

"Pelkäsin burmalaisia sotilaita"

Pleh Mehin perhe päätti paeta sen jälkeen, kun Burman (nyk. Myanmar) armeija oli pakottanut kaikki lähialueen asukkaat muuttamaan Shan Don kylään. Näin armeija voisi kontrolloida aluetta paremmin .

Lukutaidottomuus oli ja on edelleen Burmassa yleistä, ja maan yli 130 etnisellä ryhmällä on lähes kaikilla oma kieli. Pleh Mehin äidinkieli on karenni-kieliin kuuluva kayan. Armeijan joukot puhuvat yleensä maan virallista kieltä burmaa, ja yhteisen kielen puuttuessa kommunikointi armeijan ja Shan Don kyläläisten kesken oli mahdotonta.

”Pakomatka oli vaikea. Meidän piti ylittää jokia ja vuoria, ja väsyin nopeasti, koska olin niin pieni. Pelkäsin burmalaisia sotilaita”, Pleh Meh kertoo sujuvalla englannilla.

Karen- ja karenni-vähemmistöille nopein tie pakoon on ollut rajanylitys Thaimaan puolelle.

"Saimme YK:n pakolaisjärjestöltä UNHCR:ltä pressun, jonka alla nukuimme. Rakensimme talon bambusta, mutta se oli vaikeaa, sillä bambut olivat kasvaneet hyvin paksuiksi.”

Viisi kuukautta pakenemisen jälkeen Pleh Mehin kotikylä poltettiin.

Bambukepin avulla kouluun

”Kävin leirin ainoaa koulua, joka oli kaukana. Sadekaudella koulumatkat olivat hankalia, sillä joki tulvi. Menetimme usein kenkämme jokeen sitä ylittäessämme. Vanhemmat ja opettajat olivat joen vastakkaisilla rannoilla meitä vastassa ja vetivät meidät bambukeppien avulla rannalle”, Pleh Meh kuvaa alkuaikojen hankaluuksia.

Suomen Pakolaisapu opettaa burmalaisille karen- ja karenni-vähemmistöille paitsi heidän omaa kieltään, myös burman lukemista ja kirjoittamista paluumuuton varalta. Aikuislukutaito on onnistuneen paluun perusedellytys, ja burmaa käytetään virallisena kielenä myös Thaimaan pakolaisleireillä.

Lue Suomen Pakolaisavun Thaimaan talouspäällikön Sumalee Putsuayn haastattelu: Minun kehitysyhteistyöni: Sumalee Putsuay

Malaria ja muut sairaudet olivat leirillä yleisiä ja välimatkat pitkiä.

Aluksi leiriltä sai kulkea vapaasti ulos. Kymmenisen vuotta sitten ulospääsy kuitenkin estettiin Thaimaan sisäministeriön määriteltyä karennien maahansaapumisen laittomaksi. Monet pakolaiset käyvät kuitenkin salaa naapurikylän riisipelloilla töissä.

Myös Pleh Meh käy välillä leirin ulkopuolella käyttääkseen internetiä. Vain siten hän saa yhteyden perheeseensä, joka on muuttanut Yhdysvaltoihin.

”Kun perheeni lähti, olin jo naimisissa eikä mieheni halunnut lähteä mukaan. Muuten olisin mielelläni itsekin muuttanut pois leiriltä. Nyt meillä on vajaan kahden vuoden ikäinen tytär – ehkä tulevaisuudessa muutamme kaikki ulkomaille, kuka tietää”, Pleh Meh suunnittelee.

Pakolaisleirillä liikkuminen on sadekaudella hankalaa. Kuvassa tulva on jo laskenut. Kuva: Kaisa VäkipartaPakolaisleirillä liikkuminen on sadekaudella hankalaa. Kuvassa tulva on jo laskenut.

Maailma kääntää selkänsä

Yli puoli vuosisataa jatkunut pakolaistilanne on kadonnut kansainvälisestä mediasta. Myös kansainväliset avustusjärjestöt ovat hiljalleen hylkäämässä burmalaispakolaiset.

Thaimaassa oleskelee noin 150 000 burmalaista pakolaista leireillä, ja tuhansia on uudelleen sijoitettu kolmansiin maihin. Maassa on lisäksi kymmeniä tuhansia rekisteröitymättömiä pakolaisia.

Myös Suomi vastaanottaa pakolaisia nimenomaan Pohjois-Thaimaan leireiltä. Toissa vuonna 131 onnekasta burmalaista pääsi kiintiöpakolaisena Suomeen.

Elämä pakolaisleirillä on Pleh Mehin mukaan parempaa kuin Burmassa, mutta häntä huolestuttaa vähenevä ruoka-apu. Chili on poistettu ruoka-avusta kokonaan, ja riisin, papujen ja suolan määrää on vähennetty.

Pleh Meh ei ole kokonaan avun varassa, sillä hän työskentelee koordinaattorina ammattikoulussa, joka tarjoaa opetusta nuorille pakolaisille. Pleh Meh on tyytyväinen työpaikkaansa, mutta haaveilee paluusta kotiin – jos Burman hallitus muuttaa politiikkaansa.

”Uskon, että myös vanhempani palaisivat Burmaan, jos siellä olisi turvallista. Unelmoin itsenäisestä Karenni-valtiosta, jonne kaikki voisimme palata.”

Kaisa Väkiparta

Kirjoittaja on Suomen Pakolaisavun tiedotuspäällikkö. Global.finlandissa kirjoittajan nimellä varustetut artikkelit edustavat yksinomaan kirjoittajan kantaa.

Tulosta Jaa kirjanmerkki

Tämä dokumentti

Päivitetty 19.3.2012


Tulosta Jaa kirjanmerkki
© Ulkoasiainministeriö 2006 | Tietoa palvelusta | kehitys.verkot@formin.fi
FORMIN.FINLAND.FI - ULKOASIAINMINISTERIÖ - UTSTRIKESMINISTERIET
Global.finland.fi on ulkoministeriön kehitysviestinnän verkkojulkaisu. Sen päivitys on päättynyt 30.6.2014.
Kirjoittajan nimellä varustetut artikkelit edustavat yksinomaan kirjoittajan kantaa.
© Ulkoasiainministeriö | Kehitysviestintä, Kanavakatu 3 C, 00160 Helsinki, sähköposti vie-30@formin.fi