Suoraan sisältöön
Suomen ulkoasiainministeriö

Kiinan toiminta kuohuttaa Aasiassa - Ulkoasiainministeriö: Global.finland: Maat: Uutiset maittain A-Z

Ulkoministeriön kehitysviestintä, sp. VIE-30@formin.fi. Verkkojulkaisun päivitys on päättynyt 30.6.2014.
reuna
Uutiset, 10.6.2011

Kiinan toiminta kuohuttaa Aasiassa

Kiina toimii omavaltaisesti kiistellyillä merialueilla. Vietnam syyttää maata alustensa häiritsemisestä. Laosissa ollaan huolissaan kiinalaisten vaikutuksesta paikalliseen elämäntapaan. Riippuvuus Kiinasta kasvaa vauhdilla Kazakstanissa.

AFP: Kiinalla omavaltaiset otteet Etelä-Kiinan merellä

Filippiiniläiset syyttävät Kiinaa rauhan ja tasapainon heikentämisestä kiistellyillä merialueilla Etelä-Kiinan merellä. Alueen öljyrikasta saarirykelmää pitää joko kokonaan tai osittain itselleen kuuluvana Brunei, Kiina, Malesia, Filippiinit, Taiwan ja Vietnam.

Kiinalaisia syytetään muun muassa filippiiniläisten kalastajien tulittamisesta ja filippiiniläisen öljyntutkimusaluksen häiritsemisestä. Filippiinien mukaan Kiinan laivaston toimet loukkaavat maan itsemääräämisoikeutta ja merilainsäädäntöä.

Thanh Nien News: Vietnam syyttää Kiinaa tutkimusalustensa häiritsemisestä 

Vietnam ja kansainväliset asiantuntijat syyttävät Kiinaa alueellisten jännitteiden lisäämisestä sen jälkeen kun kiinalaiset partioveneet ovat toistuvasti häirinneet vietnamilaisia öljy- ja kaasuntutkimusaluksia ja kalastajia.

Stein Tonnesson norjalaisesta rauhantutkimuslaitoksesta PRIOsta toteaa, että Kiina ei ole noudattanut lakeja, joihin on sitoutunut. Hänen mukaansa maan viimeaikaiset toimet ja tulevat suunnitelmat muun muassa jättimäisestä öljyn- ja kaasunporauslautasta osoittavat, että lakien noudattamisesta olisi päästävä kiireellisesti yhteisymmärrykseen, jotta rauha alueella säilyisi.

BBC: Kiinan kasvava läsnäolo huolestuttaa Laosissa

Laosissa ollaan huolestuneita siitä, että kiinalaisten kumiviljelmät ja kasinot vahingoittavat laosilaisten elämäntapaa. Kiinalaiset liikemiehet ovat muun muassa vuokranneet Laosista kokonaisen kaupungin, jonne he ovat perustaneet Kiinassa kiellettyjä kasinoita.

Paikallisen asukkaan mukaan kiinalaiset ovat tarjonneet kullekin paikalliselle 800 dollaria, jos nämä muuttavat pois kiinalaisten hauskanpitoon keskittyvästä kaupungista.

Myös kiinalaisten kumiteollisuus on siirtymässä Laosiin. Maa on antanut kiinalaisille kumintuottajille muun muassa verohelpotuksia uskoen, että kiinalaisten sijoitukset edistävät Laosin kehitystä. Hallitus on myynyt viljelijöiden maita, kieltänyt riisinkasvatuksen alueella ja on sen sijaan kehottanut ihmisiä työskentelemään kiinalaisille pientä korvausta vastaan.

NPR: Kiinan vauhti Kazakstanissa jo liian nopea?

Kazakstanilla on kova halu kehittyä ja naapurimaa Kiina tuntuu tarjoavan juuri sitä, mitä Kazakstan tarvitsee: miljardien dollarien sijoituksia, lainoja ja poliittisia suhteita maailmanluokan toimijaan. Kiina onkin luvannut rakentaa maan läpi kulkevan rautatien ja auttaa öljyputken rakentamisessa, ja se tekee jo nyt merkittävää yhteistyötä Kazakstanin energiasektorilla.

Aktoben alueeseen Kiina on investoinut 14 miljardia dollaria, ja kiinalaisen rahan osuus on jopa puolet alueen budjetista. Sillä on muun muassa kunnostettu teitä, rakennettu vanhainkoti sotaveteraaneille ja ostettu tietokoneita kouluille.

Monien mielestä vauhti on jo liian kova. Kansanedustaja Tanirbergen Berdongarovin mukaan läheiset suhteet Kiinan kanssa ovat ensisijaisesti hyvä asia, mutta riippuvuus Kiinasta huolestuttaa häntä. Myös kansalaiset vastustavat Kiinan liian vahvaa vaikutusta, ja presidentin ilmoitus 2,5 miljoonan eekkerin vuokraamisesta kiinalaisille viljelysmaaksi nostattikin rajut mielenosoitukset. Kiinalaisille työskennelleet kazakstanilaiset ovat puolestaan kritisoineet työturvallisuuden puutetta sekä kiinalaisten aggressiivista johtamistyyliä.

Koonnut: Johanna Latvala

Tulosta Jaa kirjanmerkki

Päivitetty 10.6.2011


Tulosta Jaa kirjanmerkki
© Ulkoasiainministeriö 2006 | Tietoa palvelusta | kehitys.verkot@formin.fi
FORMIN.FINLAND.FI - ULKOASIAINMINISTERIÖ - UTSTRIKESMINISTERIET
Global.finland.fi on ulkoministeriön kehitysviestinnän verkkojulkaisu. Sen päivitys on päättynyt 30.6.2014.
Kirjoittajan nimellä varustetut artikkelit edustavat yksinomaan kirjoittajan kantaa.
© Ulkoasiainministeriö | Kehitysviestintä, Kanavakatu 3 C, 00160 Helsinki, sähköposti vie-30@formin.fi