Useimmat kambodžalaiset eivät tiedä poikien hyväksikäytöstä. Viranomaiset saattavat suhtautua poikien hyväksikäyttöön välinpitämättömästi tai jopa pilkaten.
Brittiläinen sosiaalityöntekijä Alistair Hilton oli vuonna 2007 laatimassa tutkimusta nimeltä I Thought It Could Never Happen to Boys (Luulin, ettei sitä koskaan voisi tapahtua pojille). Se on ensimmäinen Kambodžassa tehty tutkimus poikien seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Siihen haastateltiin hyväksikäytettyjä poikia ja lasten kanssa työskenteleviä aikuisia.
”Suurimmalla osalla aikuisista ei ollut mitään käsitystä siitä, mitä tapahtuu. Käsitysten ja todellisuuden välissä on valtava kuilu”, sanoo Hilton, joka työskentelee maan pääkaupungissa Phnom Penhissä.
Aikuiset olettivat yleisesti, että hyväksikäyttäjät ovat ulkomaalaisia. Poikien haastatteluissa kuitenkin ilmeni, että hyväksikäyttäjä voi olla myös kambodžalainen eikä hän välttämättä ole edes aikuinen mies vaan nainen tai toinen lapsi.
Moni haastatelluista aikuisista myös oletti, että jos poikien hyväksikäyttöä tapahtuukin, se ei ole kovin vakavaa. He arvelivat, että pojat pääsevät siitä nopeasti yli.
”Miesten tulee olla vahvoja, eivätkä he saa pyytää apua”, Hilton toteaa.
Tutkimukseen haastateltiin neljääkymmentä 11–29-vuotiasta hyväksikäytettyä poikaa tai nuorta miestä ja noin sataa viittäkymmentä lasten kanssa työskentelevää sosiaalityöntekijää, lakimiestä, järjestötyöntekijää tai muuta aikuista. Tutkimuksen tilasi kansalaisjärjestö Hagar International, ja sitä rahoitti World Vision.
Tulosten pohjalta syntyi Chab Dai -järjestön rahoittama First Step -projekti, jota Hilton vetää. Projekti järjestää koulutusta sosiaalityöntekijöille ja muille ammattilaisille, jakaa tietoa ja auttaa hyväksikäytön uhreja ja heidän perheitään. Chab Dain yhteistyökumppanina on Suomen Lähetysseura.
Hilton kertoo kambodžalaisesta sosiaalityöntekijästä, jonka asiakkaaksi oli tullut hyväksikäytetty 14-vuotias poika. Hän oli työskennellyt hieromalaitoksessa, jossa hänet oli pakotettu seksiakteihin.
Sosiaalityöntekijä ei ollut osannut reagoida pojan kokemuksiin. Hän oli kertonut, että jos kyseessä olisi ollut tyttö, hän olisi ilman muuta soittanut poliisille ja tarjonnut tukea.
”Kuulostaa hullulta, mutta se on näin yksinkertaista. Sama teko, mutta eri sukupuoli, ja reagointi on täysin erilaista”, Hilton sanoo.
Hänen mukaansa aikuiset eivät välttämättä ole piittaamattomia. Useat sosiaalityöntekijät tekevät työtään ilman alan koulutusta, ja moni aikuinen ei ole koskaan edes kuullut poikien hyväksikäytön mahdollisuudesta.
Tyttöjen ja poikien hyväksikäytön muodot ovat usein erilaisia. Poikien hyväksikäyttö Kambodžassa ei näyttäisi olevan yhtä organisoitua kuin tyttöjen, joita hyväksikäytetään esimerkiksi bordelleissa ja karaokebaareissa.
Haastateltujen poikien yritykset saada apua olivat usein päättyneet huonosti. Vanhemmat, järjestöjen työntekijät ja viranomaiset, kuten poliisit ja oikeuden tuomarit, saattoivat suhtautua asiaan välinpitämättömästi tai pilkaten.
Hiltonin mukaan erään vapauttavan tuomion perusteena oli se, että uhri ei ollut huutanut, joten hyväksikäyttöä ei ollut voinut tapahtua.
Toisessa tapauksessa poliisi totesi väitteet hyväksikäytöstä vääriksi, koska teon ajankohdaksi oli ilmoitettu kello kaksi aamuyöllä. Poliisin mukaan kaikki kambodžalaiset pojat ovat siihen aikaan jo nukkumassa.
Toisaalta oikeusprosesseista on yhä enemmän myös rohkaisevia esimerkkejä, joissa tekijät on saatu tuomiolle.
Yleinen kuvio poikien hyväksikäytössä on, että ulkomaalaiset ystävystyvät köyhien perheiden kanssa päästäkseen lasten läheisyyteen.
”Mitä haavoittuvampia lapset ovat, sitä houkuttavampaa on aikuisten huomio. Köyhyys saattaa tehdä ihmiset epätoivoisiksi ja saada heidät katsomaan asioita läpi sormiensa”, Hilton sanoo.
Heta Lievonen
Kirjoittaja on YLE Uutisten toimittaja.
Kehitys-Utveckling 1.2011
Päivitetty 17.3.2011