Suoraan sisältöön
Suomen ulkoasiainministeriö

Itä-Kongo: Nyt riittää raiskaaminen - Ulkoasiainministeriö: Global.finland: Maat: Uutiset maittain A-Z

Ulkoministeriön kehitysviestintä, sp. VIE-30@formin.fi. Verkkojulkaisun päivitys on päättynyt 30.6.2014.
reuna
Uutiset, 8.3.2011

Itä-Kongo: Nyt riittää raiskaaminen

Leah Chishugi, 34, selvisi Ruandan kansamurhasta, julkaisi kirjan kokemuksistaan ja keskittyy nyt auttamaan Itä-Kongon raiskattuja naisia.

Syksyllä 2008 Leah Chishugi kiersi Itä-Kongossa Etelä-Kivun maakunnassa Walungun kaupungin lähikyliä ja tapasi satoja naisia. He kertoivat hänelle kohta kaksikymmentä vuotta jatkuneesta väkivallasta: raiskauksista, raakuuksista, ryöstöistä, nöyryytyksistä.

Osa naisten tarinoista päätyi videona vielä samana vuonna brittiläisen The Guardianin kotisivuille:

”Kapinalliset hyökkäsivät taloomme ja pakottivat poikani raiskaamaan minut. Lopuksi he tappoivat poikani. Sitten kapinalliset raiskasivat minut aviomieheni edessä ja tappoivat myös hänet. He veivät mukanaan 13-, 14- ja 17-vuotiaat tyttäreni. Minut he jättivät alasti ja polttivat talomme. Naapurit löysivät minut ja antoivat minulle vaatteita.”

Leah Chishugi, kuva: Tiina KirkasKuvateksti: Leah Chishugi vieraili Helsingissä maaliskuun alussa kirjansa julkistamistilaisuudessa. Kuva: Tiina Kirkas

Kapinallisjoukkioiden lisäksi väkivallasta olivat vastuussa – ja ovat yhä – Kongon virallisen armeijan sotilaat. He taistelevat vallasta ja alueen luonnonvaroista: kullasta, tinasta ja koltaanista, jota käytetään muiden muassa matkapuhelimissa.

Erityisesti Chishugia puistatti erään vatsakivuista kärsineen naisen tarina.

”Hän oli 90-vuotias, ja hänet oli raiskattu. Ensin en uskonut korviani – ajattelin, että kuulin väärin. Myöhemmin sairaalassa tapasin heitä lisää.”

Chishugi sai myös kuulla, etteivät raiskaajat jätä rauhaan edes yksivuotiaita vauvoja.

Kylissä Chishugi kohtasi enimmäkseen naisia, sillä miehet oli tapettu. Osa naisista eli yksin, koska raiskattuina heillä ei ollut paluuta perheeseensä. Raiskaus oli myös tuhonnut monen tytön neitsyyden ja siten mahdollisuuden päästä avioon.

Moni sairasti hiv/aidsia.

”Elämä ei ole helppoa, jos enemmän kuin yksi mies raiskaa joka päivä. Ei ole myöskään helppoa rakastaa raiskaajan siittämää lasta.”

Chishugi näki, että naiset elävät orjuudessa: he kokkaavat sotilaille, työskentelevät kaivoksilla, tappavat käskystä. Heidät hakataan ja tapetaan, jos he eivät tottele.

”Naiset luulevat, että he ovat syntyneet kärsimään. Heidän mielestään maailma on kääntänyt heille selkänsä.”

"Te ette ole syntyneet kärsimään"

Leah Chishugi ei päätynyt tutkimaan Itä-Kongon naisten tilannetta sattumalta. Hän syntyi tutsiperheeseen Ruandassa mutta vietti suuren osan lapsuudestaan silloisessa Itä-Zairessa, Goman ja Bukavun kaupungeissa.

Kun Ruandassa äärimmäisesti ajattelevat hutut alkoivat teurastaa tutseja keväällä 1994, Chishugin ainoa mahdollisuus oli paeta rajan yli puolivuotiaan poikansa kanssa Zaireen. Myöhemmin hän jatkoi matkaansa Etelä-Afrikkaan ja nykyiseen kotimaahansa Britanniaan. Vuonna 2008 Chishugi palasi taas Kongon demokraattiseksi tasavallaksi muuttuneeseen valtioon äitinsä pyynnöstä.

”Äiti kertoi, että Itä-Kongossa naisia kohdeltiin huonosti. Hän ajatteli, että Britanniasta käsin voisin auttaa heitä jotenkin.”

Matkansa jälkeen Chishugi perusti Itä-Kongon naisten hyväksi järjestön nimeltä Everything is a benefit. Nykyään hän pyrkii vierailemaan naisten luona pari kertaa vuodessa. Aina hänellä ei ole kuitenkaan viedä heille ruokaa, vaatteita ja lääkkeitä.

”Siitäkin huolimatta naiset iloitsevat siitä, että minun kaltaiseni nainen puhuu heidän puolestaan maailmalla. Pidän heitä kädestä ja sanon, etteivät he ole syntyneet kärsimään.”

Aikaansaamaton YK

Chishugin lisäksi monet muut tahot kantavat huolta Itä-Kongon sekasorrosta. Jopa YK on nimennyt alueen maailman pahimmaksi raiskauspesäkkeeksi ja on lähettänyt paikalle parikymmentä tuhatta rauhanturvaajaa.

Chishugi ei kuitenkaan perusta YK:n aikaansaannoksista.

”YK antoi meidän kuolla Ruandassa vuonna 1994. Nyt sama tapahtuu Kongossa.”

Esimerkiksi viime syksynä New York Times raportoi Luvungin kylästä Pohjois-Kivun maakunnassa, jossa vähintään 200 naista joukkoraiskattiin kolmen päivän aikana YK:n rauhanturvaajien silmien alla.

Vastaavasti YK:n avustusjärjestöjen mukaan tänä vuonna yhteensä 150 lasta, naista ja myös miestä on raiskattu rauhanturvaajien läsnäolosta huolimatta Fizissä Etelä-Kivun maakunnassa.

YK:n rauhanturvaajat ovat Itä-Kongossa myös itse syyllistyneet tyttöjen ja naisten hyväksikäyttöön. Chishugin mielestä kansainvälisen yhteisön on vaadittava Kongon hallitukselta toimia ja pikaisesti.

”Naiset tarvitsevat kansainvälistä oikeutta. Jonkun on sanottava, että nyt riittää!”

 Myös Kongon luonnonrikkauksia hamuavien kansainvälisten suuryhtiöiden on kannettava vastuunsa.

”Luonnonvaroja on hyödynnettävä rehellisesti. Nyt mineraalit ovat naisten ja lasten veressä.”

Auttamisesta elämän tarkoitus

Leah Chishugi sanoo, että itäkongolaisten naisten auttaminen on hänen henkilökohtainen missionsa. Se tukee hänen omaa toipumistaan Ruandan kansanmurhan kauheuksista. Siksi hän myös julkaisi kirjan kokemuksistaan.

”Halusin elää ja olin onnekas, kun selvisin. Silti podin vuosia syyllisyyttä siitä, että jäin henkiin. Nyt ajattelen, että elämäni tarkoitus on auttaa muita. En myöskään halua, että Ruandan tapahtumat unohtuvat. Haluan vain, että ihmiset oppisivat etsimään toisistaan hyvää ja antamaan anteeksi.”

Tiina Kirkas

Lue lisää:

Tulosta Jaa kirjanmerkki
© Ulkoasiainministeriö 2006 | Tietoa palvelusta | kehitys.verkot@formin.fi
FORMIN.FINLAND.FI - ULKOASIAINMINISTERIÖ - UTSTRIKESMINISTERIET
Global.finland.fi on ulkoministeriön kehitysviestinnän verkkojulkaisu. Sen päivitys on päättynyt 30.6.2014.
Kirjoittajan nimellä varustetut artikkelit edustavat yksinomaan kirjoittajan kantaa.
© Ulkoasiainministeriö | Kehitysviestintä, Kanavakatu 3 C, 00160 Helsinki, sähköposti vie-30@formin.fi