Suoraan sisältöön
Suomen ulkoasiainministeriö

Etelä-Afrikka: Kultaisen kaupungin noste - Ulkoasiainministeriö: Global.finland: Maat: Uutiset maittain A-Z

Ulkoministeriön kehitysviestintä, sp. VIE-30@formin.fi. Verkkojulkaisun päivitys on päättynyt 30.6.2014.
reuna
Uutiset, 10.3.2010

TYÖLLÄ KEHITYSTÄ

Etelä-Afrikka: Kultaisen kaupungin noste

Johannesburgin katukahviloissa ja grilli-illoissa luodaan uutta Afrikkaa.

Etelä-Afrikan pääkaupunki Johannesburg nimettiin kansan suussa kultaiseksi kaupungiksi Egoliksi, kun pienen buurisiirtokunnan jalkojen alta löytyi kultaa vuonna 1886. Se johti muutamassa vuosikymmenessä rotusortopolitiikkaan.

Nyt apartheid on kaatunut, ja Johannesburgin kultaiset ovet ovat avoinna kaikille.

Jos haluaa pärjätä Afrikassa, Johannesburg on oltava hallussa. Sen tietää sivistynyt ja hyvin toimeentuleva musta eliitti, jolle kaupunki sykkii kultaista valoa. Sambialaiset Chuma Phiri, Kaunda Chama ja Abel Lungu löysivät siellä toisensa.

”Elän unelmaani”, sanoo Chuma Phiri, joka vielä viitisen vuotta sitten opiskeli media-alaa Sambian pääkaupungissa Lusakassa ja haaveili Etelä-Afrikasta.

Johannesburgiin Phiri lensi kolme vuotta sitten, ja pian hän oli juontajana Channel O -musiikkikanavalla. Hetkeä myöhemmin yhteinen ystävä esitteli Phirin radioveteraani Chamalle ja teknikko Lungulle, ja internetpohjainen Rhythm 100 Radio syntyi.

Johannesburg on miesten mukaan ainoa paikka, jossa afrikkalainen nettiradio voi tällä hetkellä toimia. Internetyhteydet ovat nopeat, ja suurkaupungin talous toimii vilkkaammin kuin monessa muussa Afrikan valtiossa.

”Jos haluan tietää elämästä tai musiikista Jamaikalla, Mosambikissa tai Nigeriassa, on hyvät mahdollisuudet että löydän jonkun, joka asuu täällä. Jos haluan tietää, mikä juuri nyt on kuuminta ja uusinta Afrikassa, voin tavata Rosebankin kuppiloissa jonkun, joka osaa kertoa Togosta, Norsunluurannikosta ja Senegalista”, Chama sanoo.

”Johannesburgin potentiaalilla ei ole rajoja.”

Elintärkeä verkosto

Johannesburgin "potentiaaliin" ei pääse käsiksi sähköpostilla eikä puhelimella. Siksi Sam Mataure istuu Village Walkin ostoskeskuksessa cappuccinokupin ääressä.

Mataure asuu Hararessa Zimbabwessa, mutta viettää suuren osan ajastaan Johannesburgissa. Hän on zimbabwelaismuusikko Oliver Mtukudzin rumpali ja manageri, ja toimeentuloa varten Johannesburg on "must".

Nyt Mataure yrittää selvittää, mitä musiikkimaailmassa tapahtuu, kun jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut valloittavat Etelä-Afrikan kesäkuussa. Virallinen ohjelma on vielä salainen.

”Järjestämme joka tapauksessa konsertteja kisojen aikaan, mutta toivottavasti saamme tietää myös, miten viralliseen ohjelmaan voisi päästä mukaan. Työtä ei vain voi tehdä niin, että odottaa Hararessa, että puhelin soi.”

Mustat timantit

Chuma Phiri, Kaunda Chama, Abel Lungu ja Sam Mataure ovat hyvin pukeutuvia, hyvin toimeentulevia ja kunnianhimoisia afrikkalaisia, jotka käyttävät Johannesburgia hyväkseen.

Heitä kutsutaan yleisesti mustiksi timanteiksi, ja he kuuluvat nopeimmin kasvavaan keskiluokkaan maailmassa.

Mustat timantit ovat yrittäjiä, pankkiireita ja kulttuurialan vaikuttajia. He tapaavat toisiaan katukahviloissa ja jazz-kuppiloissa, townshippien pubeissa ja grilli-illoissa. Arvioiden mukaan tämän luokan ostovoima oli toissa vuonna 24 miljardia euroa, ja se kasvaa 50 prosentilla vuosittain.

Keskiluokka on tiukkaan verkostoitunut. Pitää tuntea oikeat ihmiset ja olla paikalla hyödyntämässä kontakteja, sillä kaikki tapahtuu tässä hetkessä.

Systeemi toimii näin: Kun mainitsen taiteilijoiden ammattiliiton pääsihteeri Oupa Legobolle tuntevani Oliver Mtukudzin managerin Matauren, tämä sanoo välittömästi:

”Ai, Sam on kaupungissa. Sanopa hänelle, että ottaa minuun yhteyttä pikaisesti, jotta saadaan katsottua, miten voisimme Oliverin kanssa tukea Zimbabwen musiikkimaailmaa.”

Teen työtä käskettyä, ja Matauren hymyn kuulee puhelimen yli. Olen hetken osa verkostoa.

Afrikkalaisia huippujohtajia

Riikinkukot käyskentelevät kampuksen pihalla. Teinit kikattelevat käytävien varjossa, seuranaan amerikkalaisia tutoreja ja vain täpärästi keski-ikäisiä opettajia. Kaikki hymyilevät lakkaamatta.

Fred Swaniker, reilu kolmikymppinen ghanalainen, perusti huippuälykkäiden afrikkalaisten hautomon ALAn (African Leadership Academy) Johannesburgiin vuonna 2008. Hän on opiskellut ja työskennellyt useissa Afrikan maissa. Vuosien varrella hän sanoo ymmärtäneensä, ettei Afrikalla ole useita ongelmia. Niitä on vain yksi: johtajuus.

Swanikerin missiona on kasvattaa 6 000 nuorta johtajaa seuraavan viidenkymmenen vuoden aikana. Poliitikkoja, yritysjohtajia, vaikuttajia.

”Afrikan nousu ei ole lyhyen aikavälin projekti. Se tulee kestämään viidestäkymmenestä sataan vuotta, ja nämä nuoret tulevat sen tekemään”, Swaniker sanoo.

ALAn ensimmäinen luokka valmistuu kesäkuussa. Opiskelijoista viisikymmentä tietää jo nyt menevänsä hyviin yliopistoihin, kuten Stanfordiin, Cornelliin ja London School of Economicsiin.

Swaniker yritti ensin perustaa Afrikan pelastuslaitoksensa Kapkapunkiin, jonka pittoreskeihin maisemiin ja luovaan ympäristöön afrikkalaisen renessanssin kehdon voisi hyvin kuvitella. Mutta siitä ei tullut mitään.

”Aloitimme pilotilla Kapissa, mutta havaitsimme, että suurin osa luennoitsijoista pääsi paljon helpommin Johannesburgiin. Pyrimme siihen, että jokaisella oppilaalla olisi valmentaja mielellään hänen kotimaastaan, eikä Kapkaupungilla ole sellaista panafrikkalaista fiilistä, kun Joburgilla on.”

Verkosto on elinehto koulutukselle. Jos Swaniker haluaa löytää asiantuntijan mistä Afrikan maasta tahansa, yleensä yksi puhelu riittää.

”Ja jos pidän illalliskutsut kotonani, pöytään istuu kenialainen, tansanialainen ja ugandalainen.”

Takaisin kotiin?

Kultainen kaupunki vetää puoleensa onnenonkijoita ympäri mantereen. Köyhien asuma-alueet, kuten Soweto, Alexandra ja muut townshipit, kasvavat jalkapallon maailmanmestaruuskilpailujen lähestyessä nopeammin kuin koskaan.

Työttömät ja suvaitsemattomat slummien asukkaat tappoivat ja ryöstivät toisiaan viimeksi toissa vuoden mellakoissa. Jotkut slummien asukkaat uskovat, että kun maailmanmestaruus saadaan pelattua ja kurinpito loppuu, väkivalta palaa.

Mustat timantit eivät hätkähdä. He tietävät, missä he kulkevat, ja ovat yleensä turvassa. Koti-ikäväkään ei tunnu vaivaavan.

”Pitkällä tähtäimellä haluan mennä takaisin kotiin, kun olen saanut tarpeeksi kokemuksia ja kontakteja”, Chuma Phiri sanoo.

”Koti on lähellä. Joskus ajattelen, että Joburg on vain yksi Sambian provinsseista, koska Sambiaan voi lentää aamulla ja tulla illaksi takaisin”, Kaunda Chama jatkaa.

Fred Swaniker aikoo jäädä kampukselleen loppuiäkseen. Vaikka Sam Mataure sanoo asuvansa Hararessa, hän ajaa haastattelun päätteeksi Johannesburgin-asunnolleen.

Yhä useammat Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin lähteneet afrikkalaiset palaavat mantereelle, ja jos kotimaassa ei ole töitä, Johannesburg on paras vaihtoehto.

”Ulkomaalaiset ajattelevat, että olemme hulluja, kun palaamme tuomittuun kaupunkiin kirotulle mantereelle”, kirjoittaa eteläafrikkalainen toimittaja Rian Malan uutuuskirjassaan Resident Alien.

”Mutta on jotain, mitä te ette ymmärrä: Siellä missä te olette, on tylsää. Varmaankin te elätte pidempään kuin me ja keräätte enemmän omaisuutta, mutta teidän yhteiskunnissanne ei ole nostetta, ei jännitystä, ei särmää.”

 

Esa Salminen

Kirjoittaja on toimittaja, joka on työskennellyt Sambiassa ja Mosambikissa.

 

(Kehitys-Utveckling 1.2010)

Tulosta Jaa kirjanmerkki

Päivitetty 5.3.2010


Tulosta Jaa kirjanmerkki
© Ulkoasiainministeriö 2006 | Tietoa palvelusta | kehitys.verkot@formin.fi
FORMIN.FINLAND.FI - ULKOASIAINMINISTERIÖ - UTSTRIKESMINISTERIET
Global.finland.fi on ulkoministeriön kehitysviestinnän verkkojulkaisu. Sen päivitys on päättynyt 30.6.2014.
Kirjoittajan nimellä varustetut artikkelit edustavat yksinomaan kirjoittajan kantaa.
© Ulkoasiainministeriö | Kehitysviestintä, Kanavakatu 3 C, 00160 Helsinki, sähköposti vie-30@formin.fi