Suoraan sisältöön
Suomen ulkoasiainministeriö

Made in China - Ulkoasiainministeriö: Global.finland: Julkaisut: Kehitys-Utveckling / Artikkelit

Ulkoministeriön kehitysviestintä, sp. VIE-30@formin.fi. Verkkojulkaisun päivitys on päättynyt 30.6.2014.
reuna
Uutiset, 10.3.2010

TYÖLLÄ KEHITYSTÄ

Made in China

Kiinassa on miljardi työikäistä ihmistä. Suuri osa heistä on työn perässä kulkevia siirtolaisia, jotka valmistavat toppatakkimme ja tietokoneemme.

Kiinan työmarkkinoita leimaa vahva kahtiajako. Ihmiset rekisteröidään heti syntymän jälkeen joko kaupunkilaisiksi tai maalaisiksi hukou-järjestelmään, jonka avulla maalaisten muuttoa kaupunkeihin ja tulvaa kaupunkien työmarkkinoille on valvottu vuosikymmenten ajan.

Hukou-järjestelmää on vapautettu 1990-luvulta alkaen, mutta silti siirtotyöläisiksi lähtevät maalaiset ovat heikommassa asemassa kuin kaupunkilaisiksi syntyvät.

Siirtotyöläisiä on paljon, arviolta 240 miljoonaa. Teollisuuden työvoimasta 65 prosenttia ja palvelualan työvoimasta lähes 40 prosenttia on tullut töihin maaseudulta.

Vielä 1980-luvulla elettiin rautaisen riisikulhon aikaa. Silloin työpaikka osoitettiin jokaiselle ylhäältä käsin, ja työyksikkö järjesti asunnon ja huolehti sosiaaliturvasta. 2000-luvulla tuo turva oli kadonnut maaseudun asukkailta täysin ja kaupunkilaisiltakin osin.

Nykyisin kiinalaiset työskentelevät säästääkseen terveysmenoihinsa, asuntoonsa, lastensa koulutukseen ja eläkkeisiinsä, unohtamatta tietenkään ajoneuvoa ja muita kulutustuotteita.

Siirtolaislapset heikoilla

Siirtotyöntekijät ja etenkin heidän lapsensa jäävät yleensä ilman kaupunkien palveluja. Vaikka lapset olisivat asuneet kaupungissa pitkään, heitä kohdellaan ulkopuolisina, joiden oikeudet terveydenhoitoon, koulutukseen ja muuhun yhteiskuntaan ovat rajoitetut.

Valtaosa työn perässä muuttavista vanhemmista jättääkin lapsensa joko puolisonsa tai omien vanhempiensa huolehdittavaksi kotikyläänsä. On tavallista, että lapsi näkee omat vanhempansa vain kerran vuodessa, uudenvuoden lomalla. Osa perheistä kokoontuu yhteen sitäkin harvemmin.

Vanhemmat puurtavat ympäripyöreitä päiviä kaupunkien tehtaissa, rakennuksilla ja ravintoloissa, jotta he saisivat lapsensa opinnot maksettua. He näkevät koulutuksen väylänä parempaan elämään kuin mistä ovat itse päässeet osallisiksi.

Kulttuurivallankumouksen aikana kokonainen sukupolvi menetti mahdollisuutensa opiskella, ja sen jälkeen opintojen arvo on noussut kiinalaisten silmissä. Maaseudulla lapset kuitenkin käyvät surkeita kouluja, jotka eivät motivoi. Isovanhempienkaan tuki ei riitä kannustukseksi.

Nykyisin joka neljäs siirtolainen ottaakin lapsensa mukaan kaupunkiin. Vaikka laki määrää lapsille yhdeksän vuoden oppivelvollisuuden, kaupunkien ei ole pakko järjestää opetusta muualta muuttaneille lapsille. Tämä selittyy valtion rahoituksella, jota maksetaan kaupungeille paikallisten lasten määrän mukaan. Asiaa on koetettu korjata, mutta siirtolaislasten on yhä hyvin vaikeaa päästä kunnon kouluun. Usein se myös tulisi liian kalliiksi. Esimerkiksi Etelä-Kiinan Shenzhenissä siirtolaislasten koulunkäyntimaksut kaupungin peruskouluissa ovat kolminkertaiset kaupunkilaisilta perittäviin maksuihin verrattuna.

Toisaalta pitkä koulutuskaan ei takaa hyvää työpaikkaa. Viidennes kiinalaisesta ikäluokasta suorittaa korkeakouluopintoja, ja maan yliopistoista valmistuu kuusi miljoonaa nuorta vuodessa. Lamavuonna 2008 heistä vajaa kolmannes sai töitä.

Oikeutta lakkoilijoille

Valtion tilastojen mukaan sovittelukomiteat saivat toissa vuonna käsiteltäväkseen 690 000 tapausta, jotka koskivat työntekijöiden kollektiivisia riitoja. Kolme vuotta aikaisemmin luku oli yli puolet pienempi. Myös lakkojen määrä on kasvanut viime vuosina dramaattisesti.

Vaikka lakot ovat kiellettyjä, viranomaiset pidättävät enää harvoin lakkojen johtajia. Ennen lakkojohtajat pidätettiin lähes poikkeuksetta ja tuomittiin pitkiin vankeusrangaistuksiin. Nykyisin suurin rangaistus tulee työnantajilta, jotka usein irtisanovat lakkojohtajan työsuhteen.

Kiinan poliittisen johdon asennemuutoksesta kertoo myös vuonna 2008 voimaan tullut työsopimuslaki. Työnantajien vastustuksesta huolimatta kansankongressi hyväksyi lain muodossa, joka laajentaa varovaisesti palkansaajien oikeuksia ja rajoittaa työnantajien mielivaltaa.

Helmikuun alussa, ennen uudenvuoden lomaa, keskushallitus määräsi paikallishallitukset huolehtimaan, että siirtotyöläiset saavat rästiin jääneet palkkansa. Hallitus pelkää, että teollisuus ja rakentaminen kärsivät, jos siirtotyöntekijät eivät palakaan lomiltaan takaisin työhön.

Kiinan työntekijät saavat järjestäytyä ainoastaan kommunistisen puolueen hallitsemaan kansalliseen ammattiyhdistykseen ACFTU:hun.

Valtion johdosta on kuitenkin kantautunut sallivampia viestejä työntekijöiden kollektiivisia työehtoneuvotteluja kohtaan. Työntekijätkin ovat nyt valveutuneempia oikeuksistaan kuin vielä viisi vuotta sitten. He eivät kuitenkaan ole tottuneet kollektiiviseen vaikuttamiseen. Vaikka uskoa joukkovoimaan olisi, työntekijät tarvitsevat koulutusta etujensa ajamiseen.

Eurooppalaiset esimerkkeinä

Talouskriisi osoitti, kuinka riippuvainen Kiinan talous yhä on ulkomaisista investoinneista ja viennistä. Kun tilaukset maailmalta vähenivät, yritykset joutuivat irtisanomaan massoittain ihmisiä. Nyt talous elpyy, ja monissa tehtaissa pelätään jo työntekijäpulaa.

Ennen laskusuhdannetta useilla eteläkiinalaisilla, huonoja palkkoja maksavilla tekstiili- ja lelutehtailla, oli vaikeuksia löytää työvoimaa. Nyt työntekijät ovat entistä valikoivampia. Valtaosa ei enää tyydy nälkäpalkkaan ja huonoihin oloihin vaan vaatii säällistä kohtelua.

Elintaso maaseudulla on kohonnut. Osa siirtotyöläisistä tutkii uudenvuoden lomansa aikana, löytyisikö kotiseudulta hommia, joilla saisi perheen elätettyä.

Työntekijöiden neuvotteluasema on parantunut, mutta tutkijoiden mukaan kestää vielä aikansa ennen kuin Kiinassa vallitsevat työntekijöiden markkinat. Maataloustuotannon odotetaan lähivuosina tehostuvan merkittävästi, mikä vapauttaa lisää maaseudun väkeä kaupunkien töihin.

Monet työntekijät sanovat, että parhaiten heistä huolehtivat eurooppalaiset ja yhdysvaltalaiset työnantajat. Sen sijaan korealaisten, japanilaisten ja taiwanilaisten johtamissa yrityksissä kuri on yleensä tiukempi eikä työntekijöiden viihtyvyyteen kiinnitetä niin paljon huomiota.

Huonoimpina mahdollisina pomoina monet pitävät omia maanmiehiään, kuten kaivosisäntiä, jotka riistävät siirtotyöläisiä surutta.

Johtamiskulttuurien erot kansallisuuksien välillä ovat valtavat. Vaikka suomalaiset yritykset kohtelevat omia työntekijöitään hyvin, harva pystyy kunnolla seuraamaan työoloja alihankkijoidensa tehtaissa.

Vientituotteena kiinalaiset työolot

Kiina on viime vuosina sijoittanut aktiivisesti ulkomaille. Yrityksiä kannustetaan kansainväliseen toimintaan, ja valtio turvaa energia- ja raaka-ainetarpeitaan ostamalla yrityksiä ja oikeuksia luonnonvaroihin ympäri maailmaa.

Esimerkiksi Afrikassa kiinalaisilla valtionyrityksillä on vankka jalansija rakennustuotannossa, infrastruktuurihankkeissa ja kaivostoiminnassa. Yksityiset kiinalaiset liikemiehet taas hallitsevat vähittäiskauppaa useissa Afrikan maissa.

Myös kiinalainen työvoima liikkuu sijoitusten mukana. Valtionyhtiöt vievät kiinalaisia työntekijöitä esimerkiksi rakennushankkeisiin. Arvellaan, että Angolassa on 25 000 kiinalaista rakennustyöläistä. Kaksi kolmesta Ghanan stadionin rakentajasta tuli Kiinasta.

Useat kiinalaisyritykset rikkovat Afrikassa Kansainvälisen työjärjestön ILOn työelämästandardeja, syyllistyvät syrjintään ja estävät ammattiliittojen tulon työpaikoille. Isäntämaat eivät puutu rikkomuksiin, koska pelkäävät menettävänsä kallisarvoiset investoinnit.

Kiinalaisyritysten toiminta Afrikassa vaikuttaa selvästi paikalliseen työelämään ja työoloihin. Kiinalaiset maksavat muita pienempiä palkkoja, usein alle kansallisen minimitason. On myös tavallista, etteivät yritykset maksa lakisääteisiä sosiaalietuja tai myönnä lomia.

 

Josetta Nousjoki

Kirjoittaja on Palvelualojen ammattiliiton kustantaman PAM-lehden toimittaja.

Lähteet: China Labour Bulletin, Suomen Pankin siirtymätalouksien tutkimuslaitos, African Labour Research Network ALRN ja International Trade Union Confederation ITUC.

 

(Kehitys-Utveckling 1.2010)

Tulosta Jaa kirjanmerkki

Päivitetty 5.3.2010


Tulosta Jaa kirjanmerkki
© Ulkoasiainministeriö 2006 | Tietoa palvelusta | kehitys.verkot@formin.fi
FORMIN.FINLAND.FI - ULKOASIAINMINISTERIÖ - UTSTRIKESMINISTERIET
Global.finland.fi on ulkoministeriön kehitysviestinnän verkkojulkaisu. Sen päivitys on päättynyt 30.6.2014.
Kirjoittajan nimellä varustetut artikkelit edustavat yksinomaan kirjoittajan kantaa.
© Ulkoasiainministeriö | Kehitysviestintä, Kanavakatu 3 C, 00160 Helsinki, sähköposti vie-30@formin.fi