Suoraan sisältöön
Suomen ulkoasiainministeriö

Botswana haraa vastaan - Ulkoasiainministeriö: Global.finland: Maat: Uutiset maittain A-Z

Ulkoministeriön kehitysviestintä, sp. VIE-30@formin.fi. Verkkojulkaisun päivitys on päättynyt 30.6.2014.
reuna
Uutiset, 17.12.2009

KESTÄVÄ KEHITYS

Botswana haraa vastaan

Hiv, talouskriisi ja köyhyys koettelevat Botswanan yhteiskunnallista kestävyyttä.

Botswana oli rutiköyhä, kun se itsenäistyi rauhanomaisesti Ison-Britannian alaisuudesta vuonna 1966. Seuraavana vuonna maasta löydettiin pitkään etsityt timanttivarannot, ja Botswanan taloudellinen kehitys ampaisi hurjaan nousuun.

Nykyisin sen bruttokansantuotteesta 45 prosenttia tulee timanteista.

Botswanalaiset elivät kovan kasvun kautta muutamia vuosikymmeniä itsenäistymisensä jälkeen, kunnes ongelmat alkoivat. Hi-virus alkoi niittää työtä tekevää kansaa niin, että vielä 2000-luvun alussa koko kansankunnan tuho oli aito uhkakuva. Odotettavissa oleva elinikä putosi muutamassa vuodessa yli kuudestakymmenestä vuodesta neljäänkymmeneen.

Tartuntalukema oli maailman korkein, yli 40 prosenttia. Ihmiset muistelevat yhä, kuinka hautajaisia vietettiin joka viikonloppu. Moni joutui jättämään työnsä kokonaan.

”Tilanne oli todella paha. Töistä oltiin poissa pitkiä aikoja. Olen nähnyt perheitä hajoavan taudin takia, ja olen menettänyt omia sukulaisianikin. Mutta nyt asiat ovat paremmin. Hivistä puhutaan paljon. Pettämistä ja useita suhteita paheksutaan”, Gao Mosweu kertoo. Hän on 27-vuotias ja työskentelee markkinointi- ja viestintäalalla.

Mosweu kuuluu koulutettuun kaupunkilaisväestöön, joka tiedostaa yhä paremmin omat oikeutensa mutta myös perinteisten käytöstapojen vaarat. Pääkaupunki Gaboronen ulkopuolella vanhat tavat ja perinteet istuvat kuitenkin vielä tiukassa. Heikko koulutustaso on yksi maan ongelmista.

Hyvän talouden dilemma

Botswana aloitti 2000-luvulla ennen näkemättömän hiv-kampanjan silloisen presidentin Festus Mogaen johdolla. Valtio lupasi tarjota kaikille sairastuneille ilmaisen lääkityksen ja hoidon.

Lisäksi maassa aloitettiin massiivinen tiedotus viruksen leviämisen ehkäisemiseksi.

Kampanjointi on auttanut. Hautajaisten määrä on vähentynyt, vaikka noin joka kolmas botswanalainen sairastaa yhä tautia. Työtä tekevien joukossa sairautta ei enää edes huomaa. Köyhimpien kansalaisten tilanne on silti huono, sillä jos pöydästä puuttuu ruoka, eivät lääkkeetkään auta. Osalla sairaus on ehtinyt jo viedä työkunnon pysyvästi.

”Maksamme hoidoista noin 80 prosenttia itse. Se on paljon rahaa, jonka pitäisi mennä muihin asioihin. Siksi ulkomaisella rahoituksella on suuri merkitys”, Botswanan terveysministeriön kliinisten palveluiden johtaja, lääkäri Ndwapi Ndwapi toteaa.

Vaikka valtio tekee paljon töitä hiv-tietoisuuden lisäämiseksi ja taudin leviämisen estämiseksi, ihmisten käytöstapoja on vaikea muuttaa. Se turhauttaa Ndwapiakin. Kyse ei ole siitä, etteivätkö botswanalaiset tietäisi taudista vaan siitä, että tieto ei näy vielä käytännössä.

Maan budjetista hiv-hoitoihin kuluu varovaisten arvioiden mukaan 67 miljoonaa euroa. Samalla timanttivarannot, joilla lääkitys kustannetaan, ovat käymässä vähiin. Noin 20−30 vuoden päästä timantteja on alettava kaivaa syvemmältä ja huomattavasti kalliimmalla.

Kaiken lisäksi kansainvälinen taloskriisi iski viime keväänä rajusti timanttibisnekseen. Botswanan kaikki neljä timanttikaivosta jouduttiin sulkemaan tilapäisesti. Nyt taloutta yritetään monipuolistaa, sillä Botswana haluaa eroon nykyisen kaltaisesta timanttiriippuvuudestaan.

Vaikka maan pitkä demokraattinen perintö, poliittinen vakaus ja kohtuullinen vauraus houkuttelevat ulkomaisia sijoittajia, varapresidentti Mompati Merafhen pitää timanttien tuomaa tilastollista vaurautta ongelmallisena.

Hän pelkää, että kehitystukia aletaan vetää maasta pois. Kansainvälisellä tasolla Botswanaa on alettu käsitellä kypsänä, keskituloisena maana, joka pystyy selviämään jo omillaan.

”Se on väärin. Me tarvitsemme tukea. Me tarvitsemme tukea säilyttääksemme kehityksen ja rauhan, ja yhteistyötä saadaksemme toivoa”, Merafhe sanoo.

Maissipuuroa joka päivä

Botswanassa on vajaat kaksi miljoonaa asukasta. Heistä joka kolmas elää edelleen köyhyysrajan alapuolella. Päiväpalkat ovat muutaman euron tasoa.

”Kylissä ihmiset ovat yhä köyhiä. Vaikka tilastoissa botswanalaiset voivat hyvin, hyvinvointi koskettaa vain rikkaimpia. Kolme neljästä kansalaisesta on köyhä”, gaboronelainen taksikuski Elliot kertoo.

Hän aikoo äänestää seuraavissa parlamenttivaaleissa oppositiota, sillä se on luvannut muutosta, kuten parempia teitä kaupunkiin ja puhtaampaa vettä kyliin.

Elliot kuuluu työläisten eliittiin, sillä hänen kuukausiansionsa ovat 5 000−7 000 pulan eli noin 500−700 euron tietämillä. Sillä pystyy elättämään itsensä ja maksamaan kahden lapsen opiskelut.

Sen sijaan makeis-, hedelmä- ja virvoitusjuomamyynnistä ansaitulla 30 pulan päiväpalkalla eläminen tekee tiukkaa, varsinkin kun kasvattaa yksin kuusi lasta. Francistownissa asuva 29-vuotias Tasiwa Mogala kertoo, että hänen perheensä ruokavalio koostuu lähinnä papasta, maissista tehdystä puurosta.

Vieressä ystävä tarjoaa ulkomaalaisille neljättä lastaan.

”Minulla on jo lapsia ihan liikaa, voin antaa hänet teille mielihyvin. Tämä on minulle liikaa”, 27-vuotias neljän lapsen yksinhuoltajaäiti toteaa.

Yksinhuoltajaäitien maa

Botswanassa naiseus mitataan edelleen synnytyksellä, ja siksi lastensaanti on tärkeää jo nuorena. Synnytyksellä nainen näyttää miehelle hedelmällisyytensä.

Silti ikävän monelle naiselle käy niin, että lapsen synnyttyä isä häviää. Tasiwa Mogalan jokaisella lapsella on eri isä. Botswanassa se on aivan tavallista, mutta tapa on omiaan lisäämään paitsi yksinhuoltajuutta myös levittämään hiviä.

Maassa elääkin monia isoäitejä, jotka pitävät huolta aids-orvoista lapsenlapsistaan. Orpokoteja ei juuri ole, sillä hallitus kannustaa sukuja huolehtimaan jäsenistään.

Khini Oabile, 59, menetti kolme tytärtään 2000-luvun alussa. Tyttäret jättivät hänen hoitoonsa kuusi aids-orpoa, joista yhdellä on kuukauden ikäinen vauva. Oabilen nuorin lapsi asuu yhä kotona, ja hänellä on myös kuukauden vanha vauva.

Kahden pienen huoneen talossa asuu siis kymmenen ihmistä. Perhe tulee toimeen Oabilen kahden pojan avustuksilla sekä valtion ja avustusjärjestöjen avulla. Kun kaasu joka kuukauden lopulla loppuu, Oabile lähtee lähimetsiin keräämään polttopuita.

”Elämä on rankkaa, mutta hyvää. Olen rikas, sillä minulla on lapset”, Oabile hymyilee ja esittelee ylpeänä nuorimman tyttärensä Keatlaretsen hiv-todistusta.

Se on negatiivinen.

 Tiia Lappalainen

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.

 (Kehitys-Utveckling 4.2009)

Tulosta Jaa kirjanmerkki

Päivitetty 16.12.2009


Tulosta Jaa kirjanmerkki
© Ulkoasiainministeriö 2006 | Tietoa palvelusta | kehitys.verkot@formin.fi
FORMIN.FINLAND.FI - ULKOASIAINMINISTERIÖ - UTSTRIKESMINISTERIET
Global.finland.fi on ulkoministeriön kehitysviestinnän verkkojulkaisu. Sen päivitys on päättynyt 30.6.2014.
Kirjoittajan nimellä varustetut artikkelit edustavat yksinomaan kirjoittajan kantaa.
© Ulkoasiainministeriö | Kehitysviestintä, Kanavakatu 3 C, 00160 Helsinki, sähköposti vie-30@formin.fi