Olli Ruohomäki: Teräviä analyysejä maoistien leirillä Nepalissa

Ulkoministeriössä konflikti- ja yhteiskuntakehityksen neuvonantajana työskentelevä Olli Ruohomäki vieraili hiljattain Nepalissa kahdella maoistitaistelijoiden leirillä.

Neuvonantaja Olli Ruohomäki (vas.) ja erityisasiantuntija Petri Hautaniemi (oik.) tapaamassa maoistien kansanarmeijan kolmannen divisioonan komentajaa comrade Rajeshia (keskellä) avustajineen Chitwanissa sijaitsevalla leirillä.

Maoistit ovat vuonna 2006 solmitun rauhansopimuksen mukaan vetäytyneet YK:n Nepal-operaation UNMINin valvomille leireille. 

Chitwanin alueella on kansanvapautusarmeijan (People's Liberation Army, PLA) 3. divisioona, jossa on yhteenä 3 950 taistelijaa ja 600 muuta henkilöä, jotka ovat alaikäisiä tai joita ei muuten lasketa taistelijoiksi. 

Sekä pääleirissä että sen kolmessa satelliittileirissä oli meneillään varsinainen "baby boom", sillä kolmen vuoden aikana on syntynyt yli 400 lasta.

Kylät hyötyneet leireistä

Leirien yleisilme oli siisti ja perusinfrastruktuuri toimivaa. Leirejä ympäröivät kylät ovat hyötyneet leirien infrastruktuurista, mikä on omiaan lisäämään maoistien ja kyläläisten hyviä välejä. Osa leireistä on myös perinteisillä maostien kannatusalueilla. 

Yksittäinen PLA:n taistelija saa kuukaudessa 5 000 rupiaa (44 euroa) "palkkaa" ja 72 rupiaa (0,64 euroa) päivässä taistelijaa kohti ruokakuluihin. Leirit saavat myös könttäsummana 200 000 rupiaa (1786 euroa) kuukaudessa terveyshuoltoon. 

Keskustelut divisioonan komentajan, varakomentajien sekä alempien upseerien kanssa osoittivat, miten hyvin maoistit ovat perillä Katmandun poliittisista keskusteluista.

Etelä-Afrikasta mallia?

PLA:n edustajat olivat myös yksimielisiä siitä, että ainoa ratkaisu on rauhansopimuksen mukaisesti sulauttaa kansanarmeija osaksi Nepalin armeijaa. Ajatukset siviiliyhteiskuntaan sopeuttamisesta eivät saa kannatusta. Itse asiassa useat upseerit totesivat, että miksi heidät pitäisi sopeuttaa yhteiskuntaan tilanteessa, jossa "me olemme yhteiskunta". 

Divisioonan komentaja comrade Rajesh oli käynyt UNMINin opintomatkalla Ruandassa ja Etelä-Afrikassa tutustumassa niiden aseistariisumisen, aseellisesta organisaatiosta irrottamisen ja yhteiskuntaan jälleensopeuttamisen prosesseihin (disarmament, demobilisation, reintegration, DDR). Ruandassa on ollut Suomenkin tukema DDR-prosessi, jossa entiset taistelijat on sopeutettu yhteiskuntaan erilaisin tukipaketein, kun taas Etelä-Afrikassa kyse oli ANC:n taistelijoiden integroimisesta apartheidin aikaiseen turvallisuuskoneistoon. Comrade Rajesh halusi Etelä-Afrikan mallin Nepaliin. 

Leirillä oli myös UNMINin valvomat asekontit, joita tarkkaillaan 24/7-periaatteella. Avaimet kontteihin on kuitenkin divisioonan komentajalla. Maoisteilla on leireillä myös aseet "ympärysalueen suojelemiseen". UNMINin asevalvojien mukaan mitään erityisiä turvallisuusuhkia ei ole ollut, ja tilanne on pitkään ollut stabiili. 

Illalla tarjosimme illallisen maoistien komentajalle ja apulaisilleen, piirikunnan johtajalle, Nepalin armeijan paikalliselle pataljoonan komentajalle sekä piirikunnan poliisipäällikölle. 

Pataljoonan komentaja oli ollut YK:n rauhanturvatehtävissä Libanonissa ja Norsunluurannikolla. Vieraiden mukaan oli ensimmäinen kerta, kun kukaan ulkopuolinen oli kutsunut heidät illalliselle. Erityisen mielenkiintoista oli, että sanomansa mukaan maoistikomentaja ja armeijan paikalliskomentaja tapasivat toisensa ensimmäistä kertaa sosiaalisissa merkeissä.

"Ne joilla on ja ne joilla ei ole"

Nawalparasin alueen pääleirillä tilanne oli melko lailla samanlainen kuin Chitwanissa. Täällä meillä oli tilaisuus yli kahden tunnin pituiseen istuntoon alempien upseerien kanssa. Keskustelut keskittyivät yleiseen poliittiseen tilanteeseen, näkemyksiinsä PLA:n ja Nepalin armeijoiden yhdistämisestä,väkivaltaisen konfliktin perussyihin sekä henkilökohtaisiin kertomuksiin siitä miksi olivat liittyneet maoisteihin. 

Eräs naispuolinen upseeri tiivisti monien tarinan: "nuorena tulin tietoiseksi siitä, että on niitä joilla on ja niitä joilla ei ole". Kaikista keskusteluista paistoi vahva marksilainen narratiivi luokkataistelusta. Ylipäätänsä maoistien analyysi maan tilanteesta oli varsin terävä. Tämä oli erityisen suuri kontrasti Nepalin hallinnon virkamiehiin, joilla oli sammunut katse ja joiden analyysi maan tilanteesta oli pinnallisen heikko.

Väliaikaisratkaisu venynyt

Kenelläkään ei ole vastausta siihen kuinka kauan maoisteja voidaan pitää leireillä. Alunperin leirit olivat väliaikaisratkaisu ja puhuttiin kuuden kuukauden määräajasta. Sittemmin aikaa on kulunut kolme vuotta ja tilanne on edelleen täysin auki. Nuorempien maostien kertomuksista kuvastui turhautuminen. Joidenkin mukaan on mahdollista, että taistelu aloitetaan uudelleen, mikäli armeijoiden yhdistäminen ei etene. 

Tilanteesta huolimatta leirien tukeminen on tärkeä osa rauhanprosessia, sillä paluu väkivaltaiseen konfliktiin ei ole kenenkään intressissä.

Kirjoittaja työskentelee konflikti- ja yhteiskuntakehityksen neuvonantajana ulkoministeriössä.