
Istanbulissa sunnuntaina päättynyt kansainvälinen vesifoorumi ei päässyt yksimielisyyteen siitä, onko puhdas vesi ihmisoikeus.
Viikon kestänyt foorumi huipentui kolmipäiväiseen ministeritason kokoukseen. Sen päätteeksi yli sata maata antoi lupauksen pyrkiä tarjoamaan puhdasta vettä ja sanitaatiota sekä taistelemaan kuivuutta ja tulvia vastaan.
Julistuksessa vesi määritellään perustarpeeksi, mutta ei perustavaa laatua olevaksi ihmisoikeudeksi.
Parinkymmenen maan ryhmä antoi oman julistuksensa kokouksen päätyttyä. Uruguayn ajaman ja Latinalaisen Amerikan laajasti tukeman muotoilun vedestä perusoikeutena allekirjoittivat Euroopan maista Espanja ja Sveitsi.
Siihen yhtyi myös Etelä-Afrikka, jonka laissa vesi on määritelty perusoikeudeksi. Ensimmäiset oikeustapaukset maan hallintoa kohtaan on nostettu. Vielä ei kuitenkaan tiedetä, miten oikeus käytännössä toteutuu.
"Veden riittävyydelle ja kestävälle käytölle tuli foorumissa entistä enemmän painoarvoa. Samalla korostettiin energian merkittävää osuutta vedenkäytön kustannuksista", arvioi foorumin antia siihen osallistunut vesialan neuvonantaja Eero Kontula ulkoministeriöstä.
Maailmassa on 880 miljoonaa ihmistä edelleen vailla turvallista juomavettä ja peräti 2,5 miljardilta puuttuu kunnollinen sanitaatio, kauppa- ja kehitysjärjestö OECD arvioi kokousviikolla ilmestyneessä raportissaan. Väestön kasvu ja kaupungistuminen asettavat Kontulan mukaan lisää haasteita universaalille kattavuudelle.
Vesihuolto ja sanitaatio ovat Suomen kehitysyhteistyön painopistealueita. Maaseudun vesivarojen hallintaa kehitetään esimerkiksi Länsi-Nepalissa. Etiopiassa Suomen tukema maaseudun vesihuollon rahoitusmalli on saanut kiitosta kustannustehokkuudesta ja kestävyydestä. Varat vesihuollon parantamiseen ohjataan paikallisten pienrahoituslaitosten kautta.
Suomen rahoittamassa kehitysyhteistyössä perusvesipalvelun samanlainen saatavuus kuuluu kaikille ja on edellytyksenä tuen saamiselle, vaikka lakiperusteista oikeutta ei olisikaan.
Suomessa maailman vesipäivää vietetään 23. maaliskuuta Lappeenrannassa järjestettävän Vesi ei tunne rajoja -seminaarin merkeissä.
Marja-Leena Kultanen