Suoraan sisältöön
Suomen ulkoasiainministeriö

Obaman aikaan - Ulkoasiainministeriö: Global.finland: Maat: Uutiset maittain A-Z

Ulkoministeriön kehitysviestintä, sp. VIE-30@formin.fi. Verkkojulkaisun päivitys on päättynyt 30.6.2014.
reuna
Uutiset, 5.3.2009

KEHITYSPOLITIIKKA NYT

Obaman aikaan

Presidentti Barack Obaman mielestä köyhyyden vähentäminen on Yhdysvaltain kansallinen etu. Uuden hallinnon kehityspoliittisia linjauksia vielä odotellaan.

Yhdysvaltain julkiset kehitysyhteistyövarat kaksinkertaistuivat George W. Bushin presidenttikaudella. Vuoden 2007 saldo oli 21,8 miljardia dollaria eli 0,16 prosenttia bruttokansantulosta.

Bush perusteli kansainvälisen avun lisäystä kansallisella turvallisuudella, jonka edistämiseen tarvittiin puolustuksen (defence) ja diplomatian (diplomacy) lisäksi kehitystä (development). Kolmen ”deen” ulkopoliittinen oppi ohjasi valtaosan Yhdysvaltojen avustusdollareista Irakiin ja Afganistaniin sekä Pakistanin ja Jordanian kaltaisiin liittolaismaihin osana terrorismin vastaista sotaa.

Bush käynnisti myös erillisiä avustusohjelmia, joista menestyksellisin lienee Afrikan hiv/aids-pandemiaa lievittävä PEPFAR (President’s Emergency Plan for AIDS Relief).

Myös nykyinen presidentti Barack Obama on esittänyt Yhdysvaltain kehitysavun kaksinkertaistamista 50 miljardiin dollariin vuoteen 2012 mennessä. Vaalikampanjansa aikana hän selitti kansainvälisen avun kasvattamista kansallisella edulla mutta myös tarpeella korjata Yhdysvaltain rapautunutta mainetta maailmalla.

Lisäksi Yhdysvaltojen olisi Obaman mielestä osallistuttava aikaisempaa tiiviimmin YK:n, Maailmanpankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston toimintaan ja kehittämiseen.

Hän tähdensi myös tarvetta nostaa Yhdysvaltain monenkeskistä apua, sillä Bushin aikana se laski kymmeneen prosenttiin kehitysyhteistyövarojen kokonaisbudjetista. Heti presidenttikautensa alkajaisiksi Obama käynnistikin Bushin aikoinaan lopettaman rahoituksen YK:n väestörahastolle UNFPA:lle

Tehoa kehitysyhteistyöhön

Nykyisessä taloustilanteessa Barack Obama joutunee tinkimään useista tavoitteistaan ja keskittymään jo budjetoitujen kehitysyhteistyövarojen jakamisen, käytön ja valvonnan tehostamiseen.

Tätä nykyä Yhdysvaltain kehitysyhteistyörahoja jakaa noin kaksikymmentä eri organisaatiota, ja esimerkiksi puolustusministeriön vastuulla on viidennes koko apubudjetista. USAID:in (US Agency for International Development) arvovalta ja toimintakyky ovat sitä vastoin viime vuosina heikentyneet.

Vaalikampanjansa aikana Obama ilmoitti vahvistavansa USAID:in roolia kehitysyhteistyön ja kansainvälisen avustustoiminnan keskeisenä viranomaisena. Toimintapäätöksiä ei ole vielä tehty, ja toistaiseksi USAID:ia johtaa presidentin nimittämänä Alonzo L. Fulgham.

Obaman odotetaan ottavan kantaa myös vuodelta 1961 peräisin olevaan lainsäädäntöön, jonka uudistaminen on asiantuntijoiden mielestä Yhdysvaltain kehitysyhteistyön tulevaisuuden kannalta välttämätöntä mutta poliittisesti erittäin haasteellista.

Transatlanttista kumppanuutta

 Kehitysyhteistyöministeri Paavo Väyrynen haluaa tiivistää EU:n ja Yhdysvaltojen yhteistyötä köyhyyden poistamiseksi. Transatlanttisen kumppanuuden tavoitteena olisi yhteiskunnallisesti, taloudellisesti ja luonnontaloudellisesti kestävä kehitys kaikkialla maailmassa.

Esimerkiksi maailmanlaajuisissa kehitys-, kauppa- ja ympäristöneuvotteluissa kumppanit voisivat tukea köyhimpiä kehitysmaita saavuttamaan edullisia neuvottelutuloksia, Väyrynen ehdottaa.

EU:ssa transatlanttinen kumppanuus on saanut innostuneen vastaanoton.

 Tiina Kirkas

(Kehitys-Utveckling 1.2009)

Tulosta Jaa kirjanmerkki

Päivitetty 27.2.2009


Tulosta Jaa kirjanmerkki
© Ulkoasiainministeriö 2006 | Tietoa palvelusta | kehitys.verkot@formin.fi
FORMIN.FINLAND.FI - ULKOASIAINMINISTERIÖ - UTSTRIKESMINISTERIET
Global.finland.fi on ulkoministeriön kehitysviestinnän verkkojulkaisu. Sen päivitys on päättynyt 30.6.2014.
Kirjoittajan nimellä varustetut artikkelit edustavat yksinomaan kirjoittajan kantaa.
© Ulkoasiainministeriö | Kehitysviestintä, Kanavakatu 3 C, 00160 Helsinki, sähköposti vie-30@formin.fi