Suoraan sisältöön
Suomen ulkoasiainministeriö

Marokko: Takaisin entiseen - Ulkoasiainministeriö: Global.finland: Maat: Uutiset maittain A-Z

Ulkoministeriön kehitysviestintä, sp. VIE-30@formin.fi. Verkkojulkaisun päivitys on päättynyt 30.6.2014.
reuna
Uutiset, 17.9.2008

IDENTITEETTI LIIKKEESSÄ

Marokko: Takaisin entiseen

Marokossa kotoutetaan paluumuuttajia, joiden toive elämästä Euroopassa on päättynyt karkotukseen takaisin kotimaahan. Paluu ei aina ole helppoa.

Beni Mellalin kaupungissa Keski-Marokossa tunnelma on rento ja arabialaiseen tapaan vieraanvarainen. Ulkoterasseilla juodaan kahvia ja keskustellaan. Kengänkiillottajapojat ja sanomalehtien- ja tupakanmyyjät kiertävät ihmisten seassa varmistamassa, ettei keneltäkään puutu mitään.

Kaikki tarvittavat peruspalvelut löytyvät 160 000 asukkaan kaupungista, joka ei kuitenkaan ole liian suuri ollakseen kolkko. Kurjuus ja epäoikeudenmukaisuus eivät hypi silmille.

Kaupungissa toimii hanke, jossa kotoutetaan Euroopasta takaisin Marokkoon karkotettuja laittomia siirtolaisia. Kun Eurooppaan laittomasti pyrkivien siirtolaisten määrä kasvaa, myös takaisin kotimaahansa karkotettavien määrä lisääntyy.

"Uudelleensopeutuminen pakkopalaamisen jälkeen on vaikeaa ja hidasta", kertoo Brahim Dahbani, marokkolainen kansalaisjärjestöaktiivi ja kotouttamishankkeen koordinaattori.

Kolmivuotinen EU-rahoitteinen hanke on nimetty Albamariksi.

Palaajilla on huono maine

Arabiankielen sana harraq tarkoittaa polttajaa, mutta Marokossa sanaa käytetään myös kuvaamaan niitä, jotka pyrkivät laittomasti Eurooppaan. Ilmauksella on negatiivinen kaiku ja usein sillä viitataankin lähinnä työttömiin ja rikollisiin.

Jotkut pakkopalautetuista on karkotettu heti rajalla, jotkut ovat ehtineet olla Euroopassa pidempään. He ovat ehtineet aloittaa uuden elämän ja perustaa jopa perheen. Oli karkotuksen syy mikä tahansa, pakon edessä palaaminen on aina vaikeaa.

"Monet ovat toivottomia ja sulkeutuneita. He saattavat kärsiä masennuksesta ja muista psyykkisistä ongelmista", Dahbani kertoo.

Perheet eivät aina ota palaajia avosylin vastaan. Perhe on saattanut saada rahalähetyksiä Euroopasta jo vuosia, ja kun ne loppuvat, toimeentulo on entistä niukempaa. Palaajien on myös vaikeaa motivoitua uudelleen tavalliseen elämään maassa, jossa sosiaalinen nousu pelkästään työtä tekemällä on lähes mahdotonta.

Albamar-hankkeessa palaajan sopeutumista helpotetaan auttamalla häntä löytämään työpaikka. Tarjolla on ensin 2?6 kuukauden ammatillinen koulutus alalta, joka palautettua itseään kiinnostaa: ravintola-alalta, maataloudesta, käsityöläisammateista tai vaikka ruokateollisuudesta.

Koulutuksen jälkeen Albamar pyrkii löytämään kurssilaisille työharjoittelupaikan paikallisessa yrityksessä. Hanke maksaa ensimmäisen puolen vuoden palkan. Harjoittelujakson etenemistä seurataan tarkkaan, ja jaksolta vaaditaan täyttä läsnäoloa.

"Jos työharjoittelu on sujunut moitteettomasti, kotoutettava saa usein jatkaa samassa yrityksessä tai saa töitä muualta samalta alalta", Dahbani kertoo.

Jos kiinnostusta alaan riittää oman yrityksen perustamiseen asti, Albamar auttaa hankkimaan mikrolainan yritystoiminnan rahoitukseksi.

Luottamus palaajiin ei ole aina itsestään selvää.

"Hanke toimii tärkeänä välittäjänä harraqien ja paikallisten yritysten välillä", Dahbani kertoo.

Nuoret tahtovat Eurooppaan

Lähellä Beni Mellalia on pieni Aghbalan kylä. Päädyn sinne eräänä sunnuntai-iltapäivänä. Kulkuyhteyksiä kaupunkiin ei sinä päivänä enää ole.

Kylässä ei ole pankkeja, poliisia, kenttää puhelimessa eikä hotellia.

Kuin onnenpotkusta olen tutustunut kimppataksissa paikalliseen mieheen Salihiin. Hän kutsuu yöpymään perheensä luokse. Päätän jäädä, sillä samalla pääsen tutustumaan kylän elämään.

Salihin kotona tutustun hänen poikaansa Sa'idiin ja tyttäreen Hayatiin. Sa'id on töissä rakennuksilla, Hayat pienessä puhelinkioskissa. He eivät vaikuta onnettomilta tai epätoivoisilta, päinvastoin. Silti molemmat haluavat Eurooppaan. He haluavat eurooppalaisen puolison.

”Jos en löydä ketään muuta, niin nain tytön täältä kotikylästäni”, Sa’id sanoo.

Aghbala on berberikylä, ja myös tässä perheessä puhutaan berberiä. Minttuteen juonnin ja keskustelun lomassa selviää, että Sa'id ja Hayat ovat käyneet vain neljä vuotta peruskoulua. Silti he puhuvat joten kuten ranskaa ja vähän arabiaa.

Albamarin koordinaattorin Brahim Dahbanin mukaan juuri Sa’idin ja Hayatin kaltaiset vähän koulutetut nuoret ovat suurimmassa vaarassa joutua Euroopassa vaikeuksiin, varsinkin jos he lähtevät yksin.

Identiteetti ja juuret hukkuvat helposti, kun siirrytään hyvin perhekeskeisestä yhteisöstä eurooppalaiseen yhteiskuntaan, jossa korostetaan individualistisia ja keskinäiseen kilpailuun nojautuvia arvoja. Kun sosiaalista tukiverkkoa ja perhettä ei enää ole, voi kotona opittu moraali menettää nopeasti merkityksensä.

Ennen nukkumaan menoa nousen Salihin talon katolle pesemään hampaat. Alhaalla kujalla raahustaa huppupäinen, viittaan pukeutunut vanhus keppi kädessä.

On täysikuu, tuulee vähän ja aasi mylvähtää jossakin.

Ellei minareetti olisi juuri kutsunut iltarukoukseen, öinen näkymä kylästä vuorten keskellä voisi olla tarujen hobittikylästä. Eurooppalainen todellisuus tuntuu kaukaiselta. Samalla on helppo ymmärtää, miksi Sa'id ja Hayat haluavat kokea toisenlaista elämää.

Eurooppa ja erityisesti Ranska ovat viime vuosina kiristäneet siirtolaispolitiikkaansa. Ulkomaalaisia otetaan maahan yhä valikoivammin. Etenkään islam ei ole kovassa kurssissa Ranskassa, ja ennakkoluuloja ja syrjintää esiintyy. Uskonnollisten symboleiden käyttö on kiellettyä peruskouluissa ja julkisen sektorin töissä, ja muslimitytöt, jotka haluavat pitää kiinni huivistaan, pääsevät vain kaikkein matalapalkkaisimpiin töihin.

Dahbani kiertää Albamar-projektin ohella kouluissa kertomassa siitä, millainen elämä Euroopassa saattaa odottaa. Hän ei kiellä ketään lähtemästä, mutta painottaa valmiin suunnitelman tärkeyttä.

Dahbanilla on kouluvierailuilla mukanaan aina myös joku, joka on joutunut palaamaan. Se tekee kuulijoihin vaikutuksen. Ihmiset eivät usko ennen kuin näkevät ja kuulevat.

Kotiseutu arvossaan

Kaikki eivät sentään ole lähdössä. Olen käymässä Beni Melallissa toista kertaa. Kävelemme ystäväni Redouanin kanssa kaupungin läpi. Kadulla tulee tuttavia vastaan: vaihdetaan terveiset, kuulumiset ja uutiset. Halvat minitaksit suhahtelevat sinne tänne. Joukko keskenään supattavia nuoria naisia tulee paikallisesta kylpylästä hammamista hiukset märkinä nutturalla ja katseita ympäriltään keräten.

Ystävällisyydessä kaupunki varmasti peittoaa minkä tahansa samankokoisen eurooppalaiskaupungin.

Jos meillä on ennakkoluuloja islamilaisesta maailmasta, niin kyllä täälläkin Euroopasta jotain tiedetään: monilla on käsitys Euroopasta paikkana, jossa perheet ovat hajonneet ja jossa ihmiset ovat kylmiä ja välinpitämättömiä toisiaan kohtaan.

Beni Mellalissa on myös yliopisto. Nuorilla on mahdollisuus kouluttautua. Sen kautta aukeaa joillekin laillinen reitti Eurooppaan opintoja täydentämään.

Pian maisteriksi valmistuvaa Redouania ulkomaille lähtö ei kiinnosta. ”Rakastan kylääni ja tätä kaupunkia", hän sanoo.

Joonas Maristo

Kirjoittaja opiskelee arabian kieltä ja kulttuuria.

Tulosta Jaa kirjanmerkki

Tässä palvelussa myös

Päivitetty 17.9.2008


Tulosta Jaa kirjanmerkki
© Ulkoasiainministeriö 2006 | Tietoa palvelusta | kehitys.verkot@formin.fi
FORMIN.FINLAND.FI - ULKOASIAINMINISTERIÖ - UTSTRIKESMINISTERIET
Global.finland.fi on ulkoministeriön kehitysviestinnän verkkojulkaisu. Sen päivitys on päättynyt 30.6.2014.
Kirjoittajan nimellä varustetut artikkelit edustavat yksinomaan kirjoittajan kantaa.
© Ulkoasiainministeriö | Kehitysviestintä, Kanavakatu 3 C, 00160 Helsinki, sähköposti vie-30@formin.fi