Suoraan sisältöön
Suomen ulkoasiainministeriö

YK: Kolme miljoonaa saa tuhkarokkorokotuksen Nigerissä - Ulkoasiainministeriö: Global.finland: Maat: Uutiset maittain A-Z

Ulkoministeriön kehitysviestintä, sp. VIE-30@formin.fi. Verkkojulkaisun päivitys on päättynyt 30.6.2014.
reuna
Uutiset, 9.1.2008

YK: Kolme miljoonaa saa tuhkarokkorokotuksen Nigerissä

Tammikuun alkupuolella Nigerissä toteutettavassa rokotuskampanjassa rokotetaan noin 2,9 miljoonaa lasta tuhkarokkoa vastaan. Maan terveysministeriön toteuttamaa hanketta tukevat muun muassa YK:n lastenjärjestö Unicef ja terveysjärjestö WHO.

Viikon kestävän kampanjan kustannukset ovat noin 2,3 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria eli noin 1,6 miljoonaa euroa. Tuhkarokkorokotteen lisäksi kampanjassa 1-5 –vuotiaille lapsille annetaan annos loislääkettä anemian ja aliravitsemuksen vähentämiseksi.

Kuolonuhrien määrä väheni rajusti

Tuhkarokko on ollut Nigerissä lasten yleisimpiä kuolinsyitä. Tavallisimmat kuolemaan johtavat komplikaatiot ovat ripuli ja keuhkokuume. Tauti voi myös johtaa vaikeisiin suun limakalvon muutoksiin ja on yksi kuurouden keskeisistä syistä.

Vuosina 2004–2005 aloitetut tehokampanjat tautia vastaan ovat kuitenkin vähentäneet selvästi kuolonuhreja ja vammautumisia. Unicefin mukaan tautitapauksia raportoitiin vuonna 2003 noin 40.000, vuonna 2006 enää 500. Kuolonuhrien määrä väheni samassa ajassa 500:stä neljään.

Unicef korostaa kuitenkin, ettei tuhkarokkoa ole vielä nujerrettu. Vuodessa Nigerissä syntyy lähes 700.000 vauvaa, joiden rokottamisesta tulee YK:n mukaan huolehtia myös tulevaisuudessa.

Suurimpia terveysoperaatioita Nigerissä

Tuhkarokkokampanja on suurimpia yksittäisiä operaatioita Nigerin terveydenhuollon historiassa. Saavutuksen arvoa nostaa se, että kuljetusyhteydet pinta-alaltaan laajassa maassa ovat heikot. Myös muu infrastruktuuri ovat huonossa kunnossa.

Taistelu tuhkarokkoa vastaan on YK:n mukaan tuottanut hyviä tuloksia muuallakin Afrikassa. Unicefin ja WHO:n mukaan taudista johtuvat kuolemat ovat pudonneet tämän vuosikymmenen alkupuoliskolla 91 prosenttia.

Vuonna 2000 kuolonuhreja oli YK:n tilastojen mukaan 396.000, vuonna 2006 enää 36.000. Noin 95 prosenttia tuhkarokon surmaamista ihmisistä on alle 15-vuotiaita.

Lisätietoja: Unicef

Tulosta Jaa kirjanmerkki

Tämä dokumentti

Päivitetty 10.1.2008


Tulosta Jaa kirjanmerkki
© Ulkoasiainministeriö 2006 | Tietoa palvelusta | kehitys.verkot@formin.fi
FORMIN.FINLAND.FI - ULKOASIAINMINISTERIÖ - UTSTRIKESMINISTERIET
Global.finland.fi on ulkoministeriön kehitysviestinnän verkkojulkaisu. Sen päivitys on päättynyt 30.6.2014.
Kirjoittajan nimellä varustetut artikkelit edustavat yksinomaan kirjoittajan kantaa.
© Ulkoasiainministeriö | Kehitysviestintä, Kanavakatu 3 C, 00160 Helsinki, sähköposti vie-30@formin.fi