Suoraan sisältöön
Suomen ulkoasiainministeriö

Oikeudettomuuden noidankehä - Ulkoasiainministeriö: Global.finland: Julkaisut: Kehitys-Utveckling / Artikkelit

Ulkoministeriön kehitysviestintä, sp. VIE-30@formin.fi. Verkkojulkaisun päivitys on päättynyt 30.6.2014.
reuna
Uutiset, 22.5.2001

Oikeudettomuuden noidankehä



YK:n Ruandan tuomioistuin tehoton, perinteiset kansankäräjät jakamaan arveluttavaa oikeutta

Ruandan kansanmurhan jälkiselvittelystä on muodostunut äärimmäisen vaikea ja pitkä ihmisoikeusongelma. Syytetyt ovat odottaneet vankiloissa vuosia oikeudenkäyntejä, eikä maan hallinto luota Tansaniassa olevaan YK:n Ruandan sotarikostuomioistuimeen. Avuksi on kaivettu perinteinen oikeus.

"Kansa haluaa oikeuden toteutuvan, hallitus ei kykene jakamaan tuomioita, mutta ei vankien voi antaa kuolla selleihinkään". Näin tiivistää ruandalaisen ihmisoikeusjärjestön Liprodhorin johtaja Florien Ukizembawo maassaan vallitsevan noidankehän.

Sen ytimessä ovat vuoden 1994 kansanmurhasta syytetyt 120 000 vankia ja heidän omaisensa mutta myös lähes miljoonan murhatun omaiset.

Huhtikuussa 1994 alkaneessa murha-aallossa kuoli kolmessa kuukaudessa lähes miljoona ihmistä. MRND-puolueen nimissä Ruandaa hallinneet hutu-enemmistön ääriainekset eivät halunneet taipua vallanjakoon ja sopuun tutsi-vähemmistön ja maltillisten hutujen kanssa. He kiihottivat kansanjoukot tappamaan näitä. Käsikassarana toimivat interahamwet, äärihutujen tappopartiot, joita johtivat yleensä MRND:n nuorisoliittolaiset. Koska interahamwella oli valmis organisaatio joka kunnassa, tappaminen oli raakuudestaan huolimatta kaukana silmittömästä ja käynnistyi kaikkialla lähes samanaikaisesti.

Tutseja ja maltillisia hutuja edustanut vapautusliike RPF pysäytti murhat vallattuaan Ruandan heinäkuussa 1994 ja asetettuaan nykyisen, ainakin virallisesti heimoeroja kaihtavan kansallisen yhtenäisyyden hallituksen. Alkoi tappajiksi epäiltyjen joukkopidätykset. MRND-puolueen näkyvä jäsenyys oli riittävän raskas todiste pidätykseen.

Täyteen ahdetuissa tilapäisvankiloissa lojuvat vangit ovat raskas rasite Ruandan jälleenrakennukselle ja sovintopolitiikalle. Suuri osa heistä on odottanut oikeudenkäyntiään kohta seitsemän vuotta. Myös heidän perheilleen tilanne on vaikea sekä henkisesti että taloudellisesti.

Kansanmurhan virallinen tutkinta alkoi Ruandassa joulukuussa 1996. Vuoden 2001 alussa syytetyistä oli saanut tuomion vasta 3 200 ihmistä eli 2,5 prosenttia kaikista. Suuri osa heistä on vanhuuden, vakavan sairauden tai alaikäisyyden takia vapautettuja.

Hallitus on jatkanut pidätysaikaa ilman syytettä uudella asetuksella ensi kesäkuuhun asti. Mikään ratkaisu se ei ole, vaan antaa ainoastaan laillisuuden leiman pidätyksille.

"Vangituista ehkä viidennes on syyttömiä. Pienempiin rikoksiin kuten pelkkään ryöstelyyn syyllistyneet ovat jo käytännössä sovittaneet rikoksensa. Ketään ei kuitenkaan voi vapauttaa noin vain", sanoo Ukizembawo.

Normaali oikeuskäsittely kestää nykyvauhtia 200 vuotta. Ruanda ei myöskään luota Arushassa Tansaniassa kuusi vuotta istuneeseen YK:n Ruandan sotarikostuomioistuimeen. Miksi luottaisikaan - eihän YK tehnyt mitään estääkseen kansanmurhaa, eikä aluksi edes tuominnut sitä.

Arushan tuomioistuin oikeuden irvikuva

Ruanda väittää, eikä perusteitta, että Arushan tuomioistuin on jäänyt surkean hitaaksi, sekavaksi ja tehottomaksi oikeuden irvikuvaksi. Se langetti ensimmäiset tuomionsa vasta vuoden 1999 syyskuussa ja vapautti taannoin yhden kansanmurhan pääarkkitehdeistä, joka johti murhiin kiihottanutta radioasemaa.

Ruanda onkin päättänyt alkaa tyhjentää vankiloitaan ja perustanut perinteisten kansankäräjien verkoston gacacan joka kylään. Pienen ja köyhän keskiafrikkalaisvaltion yritys on koko maailmankin mittapuissa ainutlaatuinen.

Ruandassa on toista sataa kuntaa. Niiden kaikkien on saatava oma gacacansa, monien suurten kuntien useampiakin. Gacacalla pitää Ukizembawon mielestä olla selkeä alkamis- ja päättämisajankohta.

Tänä vuonna alkavan gacacan tavoitteena onkin vain muutamassa vuodessa tutkia kaikkien kansanmurhasta syytettyjen syyllisyys ja langettaa heille joko vapauttava tai langettava tuomio. Kansanmurhasta epäillyt on määrä tuomita siellä, missä he ovat tehneet rikoksensa. Kyläläiset valitsevat tuomarin ja lautamiehet keskuudestaan.

Malli kuulostaa äärimmäisen arveluttavalta, kuin Suomen vuoden 1918 kansalaissodan aikaisilta pikaoikeuksilta. Oikeuden jäseninä istuvat käytännössä syytettyjen uhrit ja näiden omaiset.

Syytettyjen on melkein mahdoton saada kyliin asianajajia, joita on koko maassa vain noin 50 - suurin osa lakimiehistä tapettiin kansanmurhassa.

Kuitenkin gacacan tavoitteena on ennen kaikkea tyhjentää vankilat. Se on "osallistuva oikeus, jonka peruspyrkimyksenä on edistää sovintoa ja yhtenäisyyttä", hallitus määrittelee.

Mielivaltaiset kostotoimet on tarkoitus ehkäistä jakamalla gacacassa tuomittavat jo etukäteen rikossyytteensä mukaan kolmeen luokkaan. Ykkösluokassa (murhat ja tapot) on enimmäisrangaistukseksi kaavailtu 6-10 vuotta ja yhdyskuntapalvelua. Kakkosluokassa (pahoinpitelyt ja raiskaukset) ja kolmannessa (pelkät ryöstöt ja omaisuustuhot) tuomioporras alenee.

"Se tarkoittaa käytännössä sitä, että vuodesta 1994 lähtien syytteensä käsittelyä vankiloissa odottaneet vapautuvat saatuaan tuomionsa", sanoo Ukizembawo.

Suuri kannatus kansankäräjille

Raskaimmista rikoksista kuten kansanmurhan suunnittelusta, kiihotuksesta ja organisoinnista epäiltyjä ei tuomita gacacassa vaan tavallisessa oikeudessa. Heitä on vangeista noin 2000.

Syytettyjen tuomitsemista tekopaikalla perustellaan sillä, että näin totuus kunkin kylän tapahtumista tulee paremmin esiin.

"Kyse ei ole yksin kostosta vaan myös maineen palauttamisesta. Murhat olivat yleensä suuren väkijoukon tekemiä hirmutekoja, yksittäisten ihmisten osuus on jäänyt epäselväksi. Kyläläiset haluavat tietää ennen kaikkea sen, kuka teki mitäkin juuri heidän omassa asuinympäristössään", sanoo Ukizembawo. Hän luonnehtii mallia Etelä-Afrikan totuuskomission ja Etelä-Amerikan armahdusten välimuodoksi.

Liprodhorin laaja mielipidetiedustelu osoitti vastikään, että yhdeksän kymmenestä ruandalaisesta kannattaa gacacaa, kolme neljästä näkee sen keinoksi edistää sovintoa ja neljä viidestä ainoaksi tavaksi ratkaista vankikysymys.

"Sitä mieltä olivat sekä uhrit, syylliset että heidän omaisensa. Se on hyvin tärkeää. Jos koko kansa osallistuu hankkeeseen, ei se voi syyttää siitä johtajiaan. Aiemmin gacacaa ei kylläkään olisi voinut yrittää. Jos vangit olisi vapautettu muutama vuosi sitten, monet olisi lynkattu, vaikka heidät olisi todettu syyttömiksi", Ukizembawo myöntää.

Valehtelu, korruptio, kieltäytyminen todistamasta, heimorajat ja sukulaisuussuhteet saattavat kuitenkin tehdä tuomioista tyhjiä, neljä viidestä mielipidetiedusteluun vastanneista uskoi.

Kyliin ei voikaan marssia noin vain oikeutta istumaan, Ukizembawo korostaa. Väärät todistukset, tuomarien ja todistajien lahjonta sekä uhkailu ovat ilmeisiä riskejä, samoin tiedon puute. Tietoa tarvitsevat niin syyttäjät, syytetyt, uhrit kuin omaisetkin.

"Gacacasta tiedetään yhä hyvin vähän. Jottei oikeuden jakaminen muutu pelkäksi kostamiseksi, on erittäin tärkeää tehdä etukäteisvalmistelut huolella ja jakaa tietoa hyvissä ajoin kaikille osapuolille. Halu kostaa tai antaa anteeksi riippuu usein tavasta miten ongelma esitetään: itse sain samalta kansanmurhasta selvinneeltä kolme kertaa eri mielipiteen".

Perinteistä oikeutta on käytetty aiemmin vain maariitoja käsittelevissä kysymyksissä. Gacaca vie monin verroin enemmän aikaa ja syö osallistujiensa voimia. Tuomareille pitäisikin Ukizembawon mukaan maksaa palkkaa, etteivät houkutukset ottaa lahjuksia kasva liian suuriksi.

Onko gacaca ansa?

"Se ei kuitenkaan nykyisin voimavaroin ole mahdollista. Gacaca on hyvin kallis urakka ja ylittää Ruandan maksukyvyn. Poliitikoille näyttää olevan tärkeää, että gacaca on Ruandan oma asia, mutta kansalaisille tärkeämpää on, että se sujuu oikein. Toistaiseksi Ruandalle on tarjonnut apua Asianajajat ilman rajoja-järjestö. Toivomme sitä myös EU:lta", sanoo Ukizembawo.

Vaikka gacacalla halutaan tyhjentää vankilat, suunnitelma sisältää ansan. Tuomiot ovat tunnustajalle lievempiä ja heitä rohkaistaan paljastamaan muita tuhotöihin osallistuneita. Ja jos nämä vangitaan, lopputulos saattaakin olla, että kun yksi vankilauma vapautuu, toinen tuodaan tilalle.

"Kukaan ei tiedä tarkalleen tai edes suunnilleen, kuinka moni osallistui kansanmurhaan. On täysin mahdollista että heitä on vapaalla jalalla paljonkin", sanoo Ruandassa läpi kriisivuosien työskennellyt avustustyöntekijä.

Hannu Pesonen

Kirjoittaja on kehityskysymyksiin erikoistunut toimittaja.


22.05.2001

Tulosta Jaa kirjanmerkki

Päivitetty 22.5.2001


Tulosta Jaa kirjanmerkki
© Ulkoasiainministeriö 2006 | Tietoa palvelusta | kehitys.verkot@formin.fi
FORMIN.FINLAND.FI - ULKOASIAINMINISTERIÖ - UTSTRIKESMINISTERIET
Global.finland.fi on ulkoministeriön kehitysviestinnän verkkojulkaisu. Sen päivitys on päättynyt 30.6.2014.
Kirjoittajan nimellä varustetut artikkelit edustavat yksinomaan kirjoittajan kantaa.
© Ulkoasiainministeriö | Kehitysviestintä, Kanavakatu 3 C, 00160 Helsinki, sähköposti vie-30@formin.fi