|
Tasa-arvonäkökulma hankkeen eri vaiheissa >
hankkeen käynnistäminen
1. Yhteistyön käynnistäminen
Kaikki alkaa kulttuurin ymmärtämisestä
Uudet kehitysyhteistyöhankkeet
alkavat eri tavoin. Joskus hankeidea tulee kohdemaan järjestöltä
tai yhteisöltä, joskus aloitteentekijänä voi olla maasta tai
alueesta kiinnostunut suomalainen järjestö. Joka tapauksessa kun
käynnistät yhteistyötä jonkun kehitysyhteistyöhankkeen
tiimoilta, sinun ja yhteistyökumppanisi on ensin tutustuttava
toisiinne ja toistenne kulttuuriin.
Kulttuurin ymmärtäminen auttaa
näkemään, miten yhteiskunnan eri osa-alueet, taloudesta ja
poliittisesta päätöksenteosta moraalisiin ja eettisiin
normeihin, vaikuttavat toinen toisiinsa. Myös sukupuolen
merkitys ja vaikutus näillä alueilla on hyvä tiedostaa.
Vallitseva sukupuolijärjestelmä on osa kulttuuria ja heijastaa
naisten ja miesten yhteiskunnallista työnjakoa. Monissa maissa
naisten on miehiä hankalampaa osallistua yhteiskunnalliseen
toimintaan ja päätöksentekoon. Tämä voi johtua joko
suoranaisesta naisten syrjinnästä tai epäsuorasti siitä,
että yhteisön työnjako ei mahdollista naisten käyttävän aikaa
muuhun kuin esimerkiksi kotityöhön.
Voit aloittaa tasa-arvonäkökulman kehittelyn
pohdiskelemalla ja ottamalla selvää yleisellä tasolla
yhteiskunnasta, jossa toimit tai aiot toimia:
-
Mikä on naisten ja
miesten rooli omassa kulttuurissaan ja
toimintaympäristössään?
-
Mikä on karkeasti ottaen
työnjako naisten ja miesten ja toisaalta esimerkiksi
sosiaaliluokkien välillä? Kuka tekee mitäkin?
-
Kuka päättää mistäkin?
-
Ketkä osallistuvat
yhteiskunnalliseen päätöksentekoon (poliitikkoina,
äänestäjinä, virkamiehinä, resurssien hallitsijoina)?
|
|
Tietoisuus omasta kulttuuristamme
Kun pohdit yllä esitettyjä kysymyksiä, muista
että menestyksekkään kehitysyhteistyön edellytyksenä on paitsi
paikallisen kulttuurin tuntemus myös kaikkien
yhteistyökumppaneiden tietoisuus omasta kulttuuritaustastaan.
Suomalaisuus on erottamaton osa suomalaisten identiteettiä.
Usein tiedostamattamme se ohjaa toimintaamme, valintojamme,
tunteitamme, tulkintojamme ja käyttäytymistämme sekä kotimaassa
että ulkomailla. Siksi tietoisuus omasta taustasta on yhtä
tärkeää kuin vieraan kulttuurin ymmärtäminen.
Sukupuolen merkitys toimintakulttuurissa
Kun järjestösi lähtee suunnittelemaan
yhteistyötä jonkun yhteistyökumppanin kanssa, on kummankin opeteltava
monia asioita omassa
toimintaympäristössä ja -kulttuurissa. Paitsi eri maiden ja
alueiden erilaisia kulttuureja, kieliä, tapoja ja arvostuksia,
on hyvä tarkastella myös kunkin järjestön sisäistä toimintakulttuuria. Molempien tahojen tulisi miettiä ainakin seuraavia
kysymyksiä:
-
Miten ja kuka tekee
päätöksiä järjestössä?
-
Mitä työtä naiset
tekevät? Entä miehet?
-
Miten itseä ja omia
mielipiteitä ilmaistaan?
-
Mitä sanotaan ääneen ja
mistä vaietaan?
-
Miten ristiriitoja
selvitellään?
|
|
Tasa-arvonäkemykset järjestöjen sisällä voivat
myös olla este eriarvoisuuden vähentämiselle itse hankkeissa.
Miehet ja naiset kenties osallistuvat toimintaan, mutta naiset
eivät ole päättävissä asemissa tai heidän aloitteitaan ei oteta
huomioon päätöksenteossa. Tällaista eriarvoisuutta esiintyy sekä
suomalaisissa järjestöissä että kumppanijärjestöissä etelässä.
Yhteistyötä aloittaessa on hyvä selvittää, miten päätöksenteko
ja työnjako sekä omassa että kumppanijärjestössäsi toteutuu ja
mikä merkitys sukupuolella on toiminnan sisältöön. Huomaa, että
tasa-arvo ei liity pelkästään miesten ja naisten lukumääriin.
Olisi hyvä kiinnittää huomiota siihen, mitä sisällöllisiä
vaikutuksia sukupuolella on. Kuka päättää? Kuka toteuttaa
päätöksiä?
Tarvitseeko järjestösi lisää tietoa
tasa-arvosta?
Yhteistyötä aloitettaessa on hyvä selvittää
sekä oman että kumppanijärjestön keskuudessa, mihin kaikkeen oma
osaaminen hankkeessa riittää ja mihin tarvitaan kenties
ulkopuolista apua. Yhtä lailla kuin hyvä kirjanpito
vaatii ymmärrystä talouden perusasioista, on myös
tasa-arvokysymyksiä opeteltava, jotta niiden huomioon ottamiinen
hankkeessa olisi mahdollista.
-
Onko järjestöissänne
mukana henkilöitä, jotka ovat työskennelleet tai
opiskelleet tai toimineet tasa-arvokysymysten parissa
aiemmin?
-
Onko järjestössäsi
kiinnostusta tasa-arvoaiheeseen?
-
Pitäisikö joistakin
kysymyksistä hankkia yhdessä koulutusta ennen
kuin hankkeen suunnittelulle antaudutaan kokonaan?
-
Voisiko joku paikallinen
naisjärjestö tai muu tasa-arvokysymyksiin perehtynyt taho
järjestää koulutusta tasa-arvokysymyksistä siinä
kulttuuri- ja toimintaympäristössä, jossa aiotte toteuttaa hanketta
?
|
|
Suomessa koulutusta tasa-arvokysymyksistä
kehitysyhteistyössä järjestää mm.
Kehitysyhteistyön Palvelukeskus.
 |
|
Yhteistyön käynnistäminen
-
Tutustu mahdollisimman
hyvin kumppanimaasi kulttuuriin, historiaan, sosiaalisen
ja poliittiseen järjestelmään sekä kumppanijärjestösi
toimintakulttuuriin.
-
Tiedosta, että
suomalaisen kulttuuriympäristön kasvattina saatat ymmärtää
joitakin asioita eri tavalla kuin kumppanisi.
-
Mieti, mitä haasteita
tasa-arvon edistämisessä on omasi ja kumppanijärjestösi
sisällä.
-
Harkitse yhdessä
kumppaniesi kanssa, riittääkö tasa-arvo-osaamisenne vai
tarvitsetteko lisäkoulutusta.
|
|
|
|