Tämä vuosituhat on ollut itäafrikkalaiselle Tansanialle suuri seikkailu tietotekniikan ihmemaahan: perusinfrastruktuuri alkaa nyt olla kohdallaan, ja internet ja kännykät ovat arkipäivää yhä useammalle. Silti maassa mietitään edelleen, miten tekniikkaa voitaisiin käyttää arjen apuna. Joensuulainen Mikko Vesisenaho on vastahyväksytyssä väitöskirjassaan tutkinut, miten opettaa tansanialaisia tietojenkäsittelyn opiskelijoita soveltamaan tuntemaansa tekniikkaa.
Vielä vuosituhannen alussa Tansanian Iringaan ei kannattanut ottaa mukaan matkapuhelinta – verkkoa kun ei ollut olemassakaan. Internet-yhteyksiä ei ollut vedetty edes vuonna 1994 perustettuun Tumainin yliopistoon.
Nyt Iringassa ja muualla maassa asuu koko joukko ihmisiä, jotka eivät ole koskaan edes nähneet muunlaisia puhelimia kuin kännyköitä. Yliopisto sai tietoverkon viisi vuotta sitten.
”Toki internetin nopeus on edelleen melkoisen rajallinen”, Mikko Vesisenaho, tuore tietojenkäsittelytieteen tohtori, nauraa. ”Mutta kyllä tietotekniikan kehitys on Tansaniassa ollut hurjaa.”
Vesisenaho on ollut osaltaan vauhdittamassa tuota kehitystä. Väitöskirjassaan hän tutki ja suunnitteli tietotekniikan opetusta Tumainin yliopistossa. Kuuden vuoden urakka huipentui viime perjantaina Joensuun yliopiston väitöstilaisuuteen, jota tansanialaiset kollegat seurasivat omien päätteidensä ääressä maailman tuolla laidalla.
Tärkeintä tietotekniikan ja sen opetuksen viemisessä kehitysmaahan on Vesisenahon mukaan se, että paikalliset tarpeet otetaan huomioon.
Tai no, itse asiassa koko viemisen käsite on tässä yhteydessä hieman harhaanjohtava. Tietotekniikkaa ja sen opetusta ei vain viedä täältä sinne jonnekin, vaan kyse on tiedon ja tekniikan paikallisesta soveltamisesta, parhaimmillaan jopa kehittämisestä.
”Mennessäni Tumainin yliopistoon perusinfrastruktuuri oli olemassa. Tehtäväkseni jäi selvittää, millaista sisältöä tansanialaiset opiskelijat tekniikalle halusivat ja tarvitsivat.”
Ja opiskelijathan halusivat: Yksi alkoi Vesisenahon vetämällä kurssilla suunnitella tietotekniikan hyödyntämistä oman bisneksensä tueksi, toinen mietti tekniikan käyttämistä talousarvioiden tekoon ja kolmas alkoi suunnitella – ei vähempää kuin älykästä taloa.
Mutta eikö tietotekniikka ole aika kaukaa haettua tilanteessa, jossa yli kolmannes tansanialaisista elää vain muutamalla dollarilla päivässä?
Vesisenahon mielestä ei.
”Tietenkään tietotekniikka ei ole kaikkein tärkein asia, mutta se antaa ihmisille mahdollisuuden päästä osallistumaan kansainväliseen kehitykseen ja tiedostaa, mitä ympärillä tapahtuu.”
Sitä paitsi kyse on myös kestävästä kehityksestä, Vesisenaho sanoo.
Siis juuri sellaisesta, jota Suomen ulkomaankauppa ja -kehitysministeri Paavo Väyrynen kehityspoliittisen ohjelmansa luonnoksessa mainosti.
Vesisenaho tosin määrittelee kestävän kehityksen ennen muuta yhteiskunnalliseksi kehitykseksi, joka auttaa ihmisiä auttamaan itseään.
Kestävää kehitystä on siis esimerkiksi se, että tansanialainen tietotekniikan koulutus räätälöidään tarjoamaan opiskelijoille taitoja, joita nimenomaan Tansaniassa tarvitaan. T
”Maassa on asiantuntijoille valtava tarve”, Vesisenaho vahvistaa, ”mutta liian usein koulutuksessa jäädään siihen, ettei tarjota työkaluja minkään uuden kehittämiseen.”
Tumainin uusi koulutusohjelma sen sijaan tarjoaa uuden kehittelyn mahdollisuuksia myös Suomelle, Vesisenaho uskoo. Mutta – mitä tietotekniikan kehitysmaa muka voi tarjota pohjoismaalle, joka niin mielellään pitää itseään tekniikan kiistattomana edelläkävijänä?
”Tansanialaiset voivat kulttuuriympäristössään hyvinkin kehittää tekniikan käyttötapoja, joilta me olemme jo sulkeneet silmämme. Tai tapoja, joille silmämme eivät ole auki olleetkaan.”
Anna-Kaisa Hiltunen (maailma.net)
Jaa kirjanmerkki